Hae
Ninnin energianurkkaus

Challenge Turku 2021

Lahden hellekisa taisi olla kropalle vielä rankempi kuin osasin odottaa. Vielä ajo kotiin yötä myöden ja en saanut autossa nukuttua yhtään, yöunet jäi lyhyiksi. Seuraavana viikonloppuna pitkä pyörä (180km) ja pitkä juoksu (23,5km) taisi olla liikaa. Fiilis on ollut hyvä, mutta tekeminen todella voimatonta. Tämä oli myös yksi syy miksi mua ei nähty SM-perusmatkalla, vaan kävin Noormarkussa sprintillä. Siellä uinti ei sujunut, mutta pyörä ja juoksu meni tavoitevauhdeilla.

Kisaviikkolla ei ole koskaan tuntunut näin epävarmalta ja näin voimattomalta, kun nyt tuntui. Kun Lahden puolimatkaa ennen tiistaina joutui himmailemaan, niin nyt jouduin tekemään samoihin watteihin pyörässä ja samoihin vauhteihin juoksussa tosi paljon töitä. Sama meno jatkui keskiviikkona pk-treeneissä. V*tutti vaan treenien jälkeen. Pitkä tilanteen analysointipuhelu valmentajan kanssa torstaiaamulla. Torstaina vielä allasuinti, ei muuta. Pe lepo ja la Raisiossa pieni 30min pyrähdys pyörällä sekä 1km hölkkä. Nyt tuntui pyörä paremmalta. Kun on paljon ajanut, niin se fiilis mikä missäkin tehoissa on normaalisti, niin sen tietää. Vaikka ajoin rauhassa, mutta muutama ylämäki kertoi isompienkin wattienkin tuntuvan normaalilta. Vähän hymyä huulille. Kävin myös hölkkäämässä kilsan ja testaamassa kengät, kun laitoin matkalla pikanauhat matkalla uusiin kenkiin. Mutta kantapäähän kyllä sattui. Siihen on sattunut jonkin aikaa. Akillesjänne ja kantaluu on ok, kipu on välissä. Ehkä limapussi tai rasvapatja.

Lauantaina ilmoittautuminen, pyörän katsastus (tsekataan jarrut sekä kypärä) sekä valmistautumista kisaan. Aino laittoi hiukset leteille, ja sanoinkin, että aina on kulkenut, kun on ollut kunnon kisakampaus. 😀

Challenge turku, KISAPÄIVÄ

Heräsin viideltä kaatosateeseen, enkä saanut enää unta sen jälkeen. Katottiin siinä sitten olympialaisia ennen kuin noustiin laittamaan kamat kasaan ja varhaistetulle aamupalalle ennen seiskaa. Oltiin kuitenkin sen verran myöhään kisapaikan lähellä (7.30), että autopaikkaa jouduttiin etsimään. Lopulta hyppäsin autosta, ja mies vein auton kauemmas. Jäin vielä muutamien tuttujen kanssa juttelemaan, niin lopulta meinasi ihan tulla kiire. Pyörään pullot ja energiat, sekä vaihtopussit omalle paikalleen. Ukkonen jyrisi ja vettä sateli. Uintiverra ja sitten odottelemaan starttia. Oli jopa vähän kylmä uintiverran jälkeen. Jännitti paljon, ja siitä tietää, että tärkeä kisa on itelle.

Uinti 36:01

Jalat edellä hyppy Aurajokeen, ja juuri kun olin lähellä pintaa, niin joku osui muhun. Onneksi ei kuitenkaan hypännyt päälle! Heti uinnin alussa jo tuntui hyvältä, kädet eivät olleet yhtään voimattomat. Tuli hyvä mieli. Tuntui, että sai ohitella porukkaa ja siitä tuli entisestään parempi fiilis.

Aurajoen vesi on todella tummaa, edes omaa kyynärpäätä ei näe. Niinpä pariin otteeseen oli vahinko lähellä, kun sain osumaa. Kerran jalasta päähän, mutta onneksi ei ollut voimakas potku. Yritin välttää siksi kenenkään lähellä uimista. Muutaman kerran piti omaa uintilinjaa vähän muutella, mutta mietin uidessa, että on aika mikä vaan, niin tyytyväinen täytyy uintiin kuitenkin olla. Joten kun nousin ylös ja totesin ajan olevan 36 min, niin olin tyytyväinen. 2018 vuoden aikaa edellä olin 3 minuuttia. Silloin olin todella pettynyt aikaan. Lahdessa 4 viikkoa sitten uin 35:50.

Näin Tean kannustusjoukoissa, se hymyilyttää. Hauska kuva muuten, kun kuvassa on neljä Aqua Plussalaista.

T1 4:08

Vaihtoalue oli eri paikassa kuin kolme vuotta sitten, ja vähän pidempi, joten aikaa meni enemmän. Vaihdossa ei oikeastaan mitään ihmeempää. Vaihtoalueelle on matkaa juosta, niin ensin en edes muistanut, että märkäpuvun voisi riisua vyötärölle asti. Ehdin kuitenkin vielä tosi hyvin ennen.

Pyörä 2:36:40

Pyörässä on ensin reilu 8km siirtymä moottoritielle. Sen jälkeen kolme kierrosta moottoritiellä ohituskaistaa ajoa, ja lopulta siirtymä takaisin. Myös jalat tuntuivat hyviltä, ei voimattomilta. Sain heti alusta ajettua parempia wattilukemia mittariin kuin Lahdessa, jossa pyörä ei alkuun kulkenut ollenkaan. Moottoritietä on kyllä kiva ajella, osaksi vielä ihan uutta asfalttia. Sopii tällaisella lakeuksien asukille, kun ei oo isompia mäkiä.

Ekan kierroksen sain ajaa täysin omaa menoa. Ne, jotka ajoivat ohi, menivät sellaista vauhtia, että katosivat nopeasti. Keskinopeutta en mittariin oo laittanut, ja sitä laskin koko ajan. Tiesin, että 2018 keskinopeus oli 33,75. Kun tasan tunnin olin polkenut, niin matkaa oli kertynyt 34km. Ajattelin, että alun ja lopun siirtymät ovat hitaampia, joten edellä olen.

Toisella kierroksella yksi nainen ohitti, ja pian myös toinen, Tiina. Ei ollut tarkoitus jäädä peesiin (sallitulla 12m erolla), mutta koska eivät kadonneet heti horisonttiin, niin huomasin siihen jääväni. Seurasin watteja ja mietin, että tämä kostautuu juoksussa. Välillä tipuin kauemmas, ehkä 30 metriin, ja sitten taas saavutin. Tätä jatkui ehkä viitisen kilsaa. Lopulta käännöksen jälkeen tipuin kokonaan. Ehkä parempi niin. 😀 Aattelin kyllä, että en oo koskaan pyöräillyt jalkoja alta, senkin vois joskus kokeilla. Tosin aattelin, että vaatisi vielä kovempia watteja.

Moottoripyöriä oli liikenteessä monta, hyvin seurattiin kyllä peesausta. Moottoritien kaksi kaistaa oli eroteltu tötteröillä, ja välillä joku tötterö oli kaistaviivalla ja joku sisempänä. Piti olla tarkkana, ettei huilannut päätä liikaa alhaalla, ettei vaan törmää yhteenkään tötteröön. Kun on suoraa hyvää asfalttia, eikä edessä ketään, niin olisi välillä kiva vaan katsella alaspäin mittaria.

Mulla oli 8 geeliä + vähän vettä 500ml pullossa, yksi Semperin myslipatukka ja yksi kofeiinillinen geeli. Lisäksi yksi normaalikokoinen vesipullo ja suolatabletti. Ne upposi pyöräilyssä. Alkuun jopa unohdin ottaa energiaa, kun vaan ajoin menemään ja laskin. Olin miettinyt, että +3min uinti ja ehkä -1min vaihto. Laskeskelin, että pyörästä voisi tulla 3-5 minsaa plussaa. Mä oikeasti janosin ennätystä aika paljon, vaikka talvi on ollut heikko ja painoa on paljon enemmän. Olin etukäteen sanonut, että 5:10-5:14 olisi se, mihin voisin pystyä. Silti esimerkiksi 5:09 olisi paljon hienompi luku. 😀 Kuitenkin tiedossa oli, etten pysty juoksemaan samaa 1:51 aikaa mitä vuonna 2018, siksi jokainen minuutti etumatkaa juoksuun oli tärkeää. Enkä tiiä paljonko kantapää alkaa vaivaamaan.

Vielä se kolmas kierros, ja watit pysyivät edelleen samoissa. Kolmannen kierroksen päässä vaihdoin vesipullon vielä täysinäiseen, mutta lopulta en kuitenkaan siitä enää ottanut kuin yhden hörpyn. Otin pyörän lopussa vartin välein geelihuikkaa juoksua ajatellen, kun selkeästi joku oli jäänyt välistä, kun pullossa geelejä vielä on. Vihdoin siirtymälle ja kohti vaihtoaluetta. Pyörästä laskin tulevan +3min. Eli periaatteessa sitten olisi kasassa +5min.

T2 2:23

Pyörä telineeseen, ja juoksu vaihtopussialueelle. Kuulin jonkun katsomosta huutavan ”alle menee”. En tiedä oliko tarkoitettu mun aikaa, vai mitä, koska en tiedä kuka huusi ja kenelle. Mutta kiinnitin siihen kuitenkin huomiota. Kypärä pussiin. Sukat ja lenkkarit jalkaan, geelit takataskuun ja suolatabletit käteen (Mulla oli sellainen pieni muovirasia, missä ne olivat. Itse asiassa nenäklipsin rasia.). Muutama sana vaihdettiin Paulan kanssa, joka oli yhtä aikaa tekemässä vaihtoa.

Juoksu 1:54:24

Olin etukäteen sanonut miehelle, että kertoo heti juoksun alussa mikä on ero 2018 vuoden aikaan. Tulin vaihtoalueelta ulos ja hän huusi +7 minuuttia. Siinä kohtaa ajattelin, että hitto olisko mulla saumat 5:09 aikaan. Tarkoittaisi kuitenkin kovaa 1:52 juoksua. Sykevyö ilmoitti, että patteri vähissä, syke näytti vaan jotain 120 luokkaa. Myös vauhti ei näyttänyt oikein. Tais korkeat rakennukset ja katokset vaikuttaa. Jouduin vetämään ihan fiiliksellä. Ensimmäisellä juoksukierroksella jo totesin, että aivan mielettömän paljon on tuttuja reitin varrella. Ns. kierroksen loppusuoralla, joka oli 2km pituinen, oli ikävä vastatuuli. Jossain kohtaa myös tajusin, että kantapäähän ei satu yhtään.

Kuva: Marko Saari

Vähän ennen kierroksen täyttymistä mies huusi, että +4min. Jouduin varmistamaan siltä, että mitä?! Sanoit viimeksi 7, miten voi olla 4?! Olin ihan vihainen, tai pettynyt, siinä meni se 5:09. Huusin vielä, että 4 on tosi vähän! 7min ero oli viimeiseltä pyörän väliajalta eli 20km ennen pyörän loppua. Pyöräreitti oli 0,5km pitempi kuin viimeksi, enkä tullut loppua niin nopeesti kuin viimeksi myötätuuleen.

Viiden kilsan kohdalla mietin, että ei tunnu niin pahalta kuin Lahdessa. Nyt on vaan juostava, mulla ei oo mitään mahdollisuuksia himmata, jos haluan enkan. Koska siihen 1:51 aikaan en pysty. Vaikka aamusta ukkosti ja satoi vettä, niin pyörän aikana tuli vain pari piskoa ja juoksussa alkoi ollakin tosi lämmin. Viilensin joka kierroksella (4 kierrosta) pari kertaa vedellä itseäni.

Ekan kierroksen ja toisen kierroksen jälkeen mies huikkasi 4,5min. Vauhti hidastui koko ajan, en vaan päässyt lujempaa. Tätäkö se sitten on, että on pyöräillyt jalat alta?! Huikkasin Apalle, että kattoo mun sijoituksen ja sanoi, että viimeksi olin yhdeksäs ja vähän pettyneenä totesin, että okei, ei tarvi tarkistaa.

Tässä näkyy vähän, miten jostain syystä tuli aika isot hiertymät kaulaan uinnista.
Kuva: Sari Holmström

Viimeisen kierroksen alussa mies huikkasi, että +3. Ja mä en päässyt enää mihinkään. Kilometriajat näyttivät jo liian hitailta. Yritin kyllä ihan kaikkeni, kellokin oli näyttänyt sykettä jo muutaman kiekan normaalista ja oli about 180. Hengitys vastasi tuota 180 lukua. Se on se, millä pystyn puolikkaan maksimissaan juoksemaan. Simo huikkasi sijoituksen olevan 9. eli ainakaan kukaan ei ollut tullut takaa. Viimeiset 2 kilsaa maaliin vastatuuleen oli todella pitkiä. Lahdessa otin 3km loppukirin, ja vauhti oli jopa alle 5:10 ja syke 188 luokkaa. Ei ollut puhettakaan, että olisin saanut sellaista aikaiseksi. Olisin halunnut vaan laittaa kävelyksi. Aattelin, että mitä merkitystä on vain minsan aika parannuksella? Vauhti oli vain 5:35. En päässyt yhtään lujempaa.

4 kierrosta on mun mielestä tosi kiva, kun menevät nopeasti ja aina sai odottaa, että missä kukakin tuttu on kannustamassa. Lahdesta oppineena otin juoksussa ekana kofeiinipitoisen geelin, ja otin sen jo kyllä 3km kohdalla. Ja sit 8km, 13km, ja vielä 18km kohdalla geelit. Eli neljä geeliä, kun normaalisti oon ottanut kolme. Lisäksi otin kaksi suolatablettia.

Maali 5:13:35

Ennätys 1,5 minuutilla. Ei jossiteltavaa, en olisi päässyt yhtään lujempaa. Jouduin ensimmäistä kertaa maalissa istumaan, koska tuli otettua muutama harha-askel ja aattelin, että on turvallisempaa istua, ettei satu mitään. Mutta enkka on aina enkka, ja erityisen tyytyväinen oon siitä nyt. Talvi oli mikä oli, paino on mitä on jne. Ja hei, elämässäni ekan kerran nostin sijoitusta juoksussa. 😀 Olin lopulta SM 8. Kovaa menevät nelikymppiset naiset. Ei oo montaa vuotta, kun tällaisella ajalla oli podiumilla, nyt pronssiin vaadittiin 4:50 aika! Ja se vaatii paljon! Niin, ja tyytyväinen oon myös siitä, että vaikka haluaa antaa periksi, niin silti en anna.

Hyvä palvelu, kun Race manager Kimmo tarjoilee juomista. 😀

Treenikaveri Sarin kanssa molemmat tyytyväisiä maalissa!

Oli ihanaa nähdä monia tuttuja! Kiitos kannustuksesta jokaiselle! <3 Kiitos kisajärjestäjille taas loistavasta kisasta ja vapaaehtoisille. Kiitos myös jokaiselle kuvia lähettäneelle, ja tosi hienoa, että kisassa oli myös kuvaaja, jonka kuvat on kaikkien käytössä. Löysin itestäni sieltä pari kuvaa. 🙂

PALAUTUMINEN

Tänään on kuitenkin huomattavasti palautuneempi olo kuin Lahden puolimatkan jälkeen. Ja nyt on myös helppo verrata 4 viikon takaista fiilistä. Lahden jälkeen sanoin, ettei oo tuntunut noin rankalta, mutta edellisestä puolimatkasta oli 3 vuotta, enkä toki voinut varmaksi sanoa. Hellekisa vaati siellä tosiaan veronsa. Tuntuuhan mulla nytkin reisissä, ja kantapäässä tuntuu jokainen askel (ja huomenna tuntuu vielä enemmän). Mutta oma fiilis on parempi, ei niin väsynyt. Toki nukuin viime yönä 7h, kun Lahden jälkeen nukuin jonkun 4h.

Ai niin, mulla on muuten kisaviikko. 😀 Lauantaina pyöräsuunnistuksen SM-keskimatka ja sunnuntaina pariviesti. Jos en olisi lupautunut Eijan pariksi viestiin, niin en menisi lauantainakaan. Mutta triathlonin SM-sprintin jätän välistä, nyt pitää antaa vähän kropalle helpompaa pätkää. Yritän nyt saada ees jollekin tasolle jalat lauantaiksi. Heh.

LUE MYÖS:

Ironman 70.3 Finland 2021

Challenge Turku 2018

Ironman 70.3 Lahti 2018

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

Ironman 70.3 Finland

Kolme vuotta sitten edellinen puolimatka, joten oli ihan kiva päästä kisaamaan. 2019 oli niitä olkapääongelmia, 2020 ei isompia kisoja koronan vuoksi järjestetty. Nytkään ei ihan täydellistä virittäytymistä kisaan ollut, ja monen tekijän vuoksi pidin tätä enemmän treenikisana kuin lähtisin tavoittelemaan mitään isompia. Syitä oli monia, painonnoususta viime talven ongelmiin. Paljon myös vaikutti hellekisa, ja kaiken tämän vuoksi ehkä valmistautuminenkin kisaviikolla jäi vähän huonoksi. Piti vaihtaa nopeammat renkaat pyörään, ei tullut vaihdettua. Tiistain ja torstain välillä tein viimeiset muutokset reissuun, siihen asti oli epäselvää millä Lahteen menen ja vaihtui jopa yöpaikkakin. Energiasuunnitelmankin jätin perjantai-iltaan. Olin ollut vajailla kaloreilla, ja suunnitelmissa oli ke-pe syödä hyvin, mutta myös keskiviikko meni huomaamatta vajeeksi.

Perjantaina oli vähän pilviäkin taivaalla.

2018 Lahdessa (Ironman 70.3 Finland) mun aika oli 5:31, ja 5 viikkoa myöhemmin Turussa (Challenge Turku) 5:15. Aattelin, että jos tuossa helteessa pääsen alle 5:30, niin voin pitää kisaa onnistuneena. Mutta enempää stressiä en ottanut, koska helle on mulle todella paha. Oon kisannut Frankfurtin Ironmanilla 38 lämpötilassa sekä Joroisilla puolimatkalla 28 asteen lämpötilassa, enkä kummassakaan kisassa saanut tehtyä kunnon mukaista suoritusta. Kunhan hyvän vk-treenin saisi aikaiseksi. Sellaisen, joka nostaisi kuntoa. Torstaina vielä laitettiin akupunkitioneulat hartioiden, lapojen ja käsien aluille sekä kinesioteipit tukemaan lapaa. Mun on vaikea olla ala-asennossa pitkään, rupeaa polttamaan hartiaa ja lavan aluetta.

Lähdin junalla Seinäjoelta Tampereelle, josta hyppäsin valmentajan Kaitsun ja vaimonsa Tuulin kyytiin. Pyörän jätin jo tiistaina heille harkkakisassa Häijäässä. Hotellille tulin viiden jälkeen ip, jonka jälkeen lähdimme Sarin kanssa uimaan lyhyen pyrähdyksen ja mä kävin rekisteröitymässä kisaan. Vesi oli lähes 23 astetta lämmintä, mutta ei ollut kuitenkaan liian lämmintä märkäpuvussa. Yllättävän paljon oli ulkomaalaisia paikan päällä, ja vähän tuli sellainen koronapelko. Vaikka kuinka yritti juoda, niin illalla pää oli kipeä ja kun laski vessakäyntejä, niin tajusi, että kyllä se juominen oli jäänyt liian vähälle.

Rekisteröinnin yhteydessä jo kysyttiin, että jos saa paikan Ironman 70.3 MM-kisoihin Utahiin syyskuuksi, niin otanko vastaan. Vastasin, että en. Tällä ne varmasti nopeuttavat prosessia, kun jokaisesta sarjasta on jaossa tietyn verran paikkoja, ja jos joku ei paikkaa ota vastaan, niin sitä tarjotaan seuraavalle. Nyt saa hyppiä ne yli, jotka jo tietävät, etteivät lähde.

KISAPÄIVÄ

Hotellihuoneen luovutus klo 12, ja siitä kohti kisapaikkaa. Mies ja poika tulivat Lahteen, ja sain heille enimmät tavarani. Pyörän katsastus, että jarrut toimivat ja kypärä on kunnolla kiinni, ja sen jälkeen pyörä ja vaihtopussit omaa numeroa vastaavalle paikalle. Sitten se olikin ajan kuluttamista varjossa istuen. Auringossa oli nimittäin todella kuuma. Startti on kuitenkin päivän kuumimpaan aikaan kolmen jälkeen iltapäivällä. Alkuverran tein uiden ilman märkäpukua. Näin iho vähän viilentyisi ennen kuin märkkäri tulee laitettua päälle. Oli oikein toimiva juttu, heti ei ollut läheskään niin tukala olo. Ja iho ehti kuivaa ennen märkkärin laittoa, kun siinä oli sellaiset 20 minuuttia aikaa. Kisapuku oli toki märkä, mutta märkkäri silti meni helposti päälle.

Uinti 35:51

Alunperin oli pitänyt arvioida oma uintiaika järjestäjälle, ja sen mukaan tuli ryhmä 2, missä startata. Olin arvioinut 36min, mutta toivoin kuitenkin, että jos vähän nopeammin pystyisin uimaan. 33:50 on mun puolimatkan uinnin enkka kisassa. Ryhmä 1 lähtikin nopeammin, ja sen perään sai lähteä toinen ryhmä noin viisi minsaa ennemmin suunniteltua lähtöaikaa. Tämä tarkoitti sitä, etten päässyt ryhmän alkupäässä lähtemään, koska olin märkkärin päälle laiton jättänyt viimeisille minuuteille. Tämä puolestaan tarkoitti, että ohitettavia oli matkalla enemmän. Viitisen kertaa jouduin pysähtymään, ja etsimään paremman kohdan uida ohi, kun jouduin pussiinkin pariin otteeseen. Kerran yksi uimari ui mun edestä vasemmalle, kun mulla oli oikea suunta. Taputin sitä pohkeeseen, mutta ei heti tajunnut korjata suuntaa. 😀 Sitten vasta, kun oli menny mun ohi, ja mä pääsin jatkamaan matkaa. Oli kuitenkin syvemmällä järvellä aallokkoakin, enkä halua aiheuttaa kenellekään mitään tukalaa tilannetta, enkä halua, että kukaan mulle niitä auttaa. En siis uinut yli. Vesi on kuitenkin vaarallinen elementti.

Kuva: Ironman Finland

Vähän olisin voinut kyllä uida suorempaan, koska takaisin päin tullessa olin alkuun poijujen vieressä ja sitten yhtäkkiä 50m kauempana poijusta. Vähän välillä suunnistusta vaikeutti siellä täällä olevat kultaiset uimalakit, koska jotenkin äkkivilkaisulla sekoitin niitä kaukaiseen keltaiseen poijuun. Mutta muuten suunnistus ja uinti sujui hyvin. Suunnistin kohti kahden tornin väliä tulomatkalla, ja vähän enemmän oikealle, etten ui aallonmurtajalle. Aallonmurtajien pitkät keltaiset poijut näkyivät kauas.

Mulla tahtoo olla se yksi vauhti uidessa, ja se näkyi, aika oli se mitä arvioin.

T1 vaihto 3:52

Sain mielestäni vaihdon tehtyä nopeasti. Märkkäri pois, numerovyö vyötärölle ja kypärä päähän. Pyöräilykengät mulla oli valmiina pyörässä kiinni, mutta toinen kuminauha irtosi pyörää taluttaessa pyörän lähtöpaikalle.

Vaihtopussit oli tällä kertaa pyörän vieressä. Ehkä koronan vuoksi, en tiedä.

Pyörä 2:51:39

Pyöräreitin alussa on muutama suojatien koroke, joka on tehty mukalakivistä. Ne oli vähän pelottavia ajaa, mutta en kaatunut. Aloitin kropan viilentämisen heti pyörän alussa, 10-15 minuutin välein vettä suun lisäksi päähän ja niskaan. Se tuntui toimivalta, koska lämmin oli koko ajan. Vesipullon vaihdoin jokaisessa kolmessa huollossa. Geelit mulla oli juomapullossa, ja se on kyllä nopea ja helppo tapa, kun ei tarvi availla geelipakkauksia. Tosin vesipullo oli sitten satulan takana, ja joutui aina nousemaan ylös juodessa. Tosin muutenkin reitti on tosi kumpuileva ja mäkiä riittää, joten ajoin kaikki ylämäet yläotteelta ja käytin hyödyksi hartioiden lepuuttamisen sekä juomisen.

Kuva: Ironman Finland / Teemu Ojapalo

Muutamia miehiä ajoi ohi, ja jokunen nainenkin, mutta ikinä ei ole missään kisassa ollut noin yksinäistä ajaa. Jossain kohtaa jopa mietin, että oonko mä enää ainut täällä, että ovatko kaikki menneet. Näin jonkun 300m eteeni, eikä ketään näkynyt. Oli kyllä todellinen soolopyöräily, ja mietin matkalla, että johtuiko siitä, että se mun uinnin lähtö venyi niin paljon. Muutenkin pyörässä ekat 50km oli ihmeellistä menoa, en saanut oikein watteja tuotetuksi. Aina kun kuvittelin, että nyt on ne watit, mitä oli suunnitelmissa, niin mittari näytti yli 20 wattia vähemmän. Aattelin jo, että onkohan mittari rikki. Ajaminen oli jotenkin hankalaa. En tiedä rikkoiko ne mäet sitten mun menoa niin paljon, kun ylämäissä väkisinkin watit vähän nousi ja alamäkiä en pystynyt täysillä polkemaan. 60km/h oli parhaimmillaan vauhti, ja se on vähän liikaa. Varsinkin nyt aurinkoisella säällä, jos puista tuli varjoa tielle, niin tien kuoppia ym. epätasaisuuksia ei nähnyt. Joko pitää olla ihan auringossa tai täysin varjossa tie, että ne erottuu, mutta sellaisesta auringon ja varjojen sekasikiöstä niitä on vaikea erottaa.

Kuva: Päivi Rantala

50km kohdalla tuli pitempää ajettavaa tasaista pätkää, ja sitten mulla jostain syystä rupesi kulkemaan paremmin. Ja sain ajettua loppuun paremmilla wateilla. Syytä tälle en tiedä. Ei alun lenkin watitkaan nyt huonot ole, mutta se oma fiilis oli kuitenkin erilainen. Eikä mua haitannut se suorien vastatuuli, silti tuntui kulkevan paremmin. Vatsa oli kuitenkin turvonnut, ja mietin, että mitenköhän se juoksussa käyttäytyy. Ja röyhtäilin jatkuvasti. Mutta on nuo mäet kyllä kovavauhtisia. Vaikka uskallankin niitä vuosi vuodelta rohkeammin ajaa, niin silti se vauhti tuntuu kovalta, ja useasti kävi mielessä, että jos tästä nyt lähtee pyörän kanssa menemään, niin selviänköhän hengissä vai katkonko niskat ja lapsilla ei ole sitten enää äitiä. Ehtii kuulkaa aika paljon miettimään useiden tuntien aikana. Ai niin, kaksi autoa ajoi vastaan, vaikka tie oli suljettu. Aina riittää niitä, jotka haluaa tehdä just kuten itse päättää. Ja yksi hanhiperhe juoksi tien yli. 😀 Onneksi eivät olleet fasaanien hitaita pieniä poikasia, koska sitten olisi jo pitänyt himmaillakin eri tavalla.

Kuva: Päivi Rantala

T2 VAIHTO 2:58

Tässäkään ei ollut mitään ihmeellistä. Ei sähellyksiä. Pyöräpaikka löytyi hyvin, sukat ja kengät jalkaan. Aurinkolasit päähän ja energiat mukaan. Mitä nopeampi on juoksemaan, sen nopeammin saa tehtyä vaihdot. Koska vaihtoalueella tuli juoksumatkaakin jonkin verran. Koko alue pitää kiertää, jolloin kaikille on samanlainen vaihtomatka, vaikka pyörät eri kohdilla aluetta onkin.

Juoksu 1:55:33

Juoksu lähti liikkeelle ihan hyvin, mutta kyllähän sen kuumuuden tunsi heti. Ensimmäinen huoltopiste oli jossain 1,5km kohdilla, ja heti pari kuppia vettä niskaan. Olin päättänyt, että jokaisella huoltopisteellä kunnon pysähdys, että saa juotua ja geelit 5km välein. Alun 4km tuntui ihan hyvältä, oli paljon varjossa juoksemista. 5km kohdalla tuli ensimmäiset kylmät väreet, mikä on merkki nestevajeesta. Sitten pitikin juoda enemmän ja ottaa suolatablettia taskusta. Tästä alkoi reitin vaikein pätkä. Ei varjoa yhtään, eikä tuntunut paljon tuulikaan. Nyt ei jaksanut kannustajillekaan (Kiitos niin paljon!) muuta kuin nostella peukkua. Tuntui, että käännöspaikalle oli matkaa niin paljon enemmän mitä sitä oikeasti oli. En ymmärrä miten osa hymyili ja pystyi juttelemaan, mä kärsin. 😀 En pystynyt vastaamaan kanssakilpailijoiden lauseiden kommentteihin takaisin kuin ”hyvä”. 😀 8km kohdalla mietin jo, että mun ei tarvi vetää tätä loppuun asti, mä voin keskeyttää. Vasta 8km takana, ja edessä 13km. Helle on keskeytykselle oikein hyvä syy. Sitten mietin, että juoksen vielä vähän. Sibeliustaloa, maalisuoraa ja ihmispaljoutta ohittaessa aattelin, että onneksi on aurinkolasit päässä eikä kaikki näe kuinka vaikeaa on.

Jossain reilusn 9km kohdilla otin kofeiinigeelin. Ehkä se, suola ja toisen kierroksen alun varjoiset kilometrit auttoivat, ja juoksusta tuli taas helpompaa. Varjossa oli niin paljon helpompi juosta, ja nyt takaisin järven rantaan hiekkatielle tultaessa yritin jo henkisesti varautua. Nappasin colaakin kupillisen, uutta suolatablettia ja vettä, vettä, vettä. Nyt takana on puolestaan se 13km ja edessä 8km.

Kylmät väreetkin olivat kadonneet, joten jotain olin tehnyt oikein. Yhdellä vesipisteellä otin kahdelta vesisuihku kädessä seisovalta tyypiltä kunnolla niskaan ja päähän kylmää vettä. Näissä toki aina kastuu vähän lenkkarit, mikä tietää rakkoja. Nyt rantapätkä oli edellistä kierrosta aavistuksen helpompi, johtuiko ehkä asteen viilentyneestä ilmasta vai omasta olosta. Tiedä tuota. Vauhti tosin oli vähän laskenut ekan kierroksen vauhdista. Tosin tarkkaa ei tiedä, kun en osaa sanoa menikö huoltopisteillä sitten enemmän aikaa, vai painoiko jalka vaan.

Kuva: Päivi Rantala

Noin 3 kilsaa ennen maalia mun ohi meni kaksi miestä. Yritin lopussa pitää koko ajan hyvää vauhtia, ja jäin toisen miehen peesiin. Sanoin ennen kääntöpaikkaa 2,5km ennen maalia, että sulla on hyvä vauhti, pidä tuo, niin mä yritän pysyä perässä. Hengitys kuului kyllä muillekin. 19. kilsa oli 5:18, seuraava 5:19 ja se sisälsi vielä colapysähdyksen ja vesisuihkun, ja viimeinen 5:08. Vipan kilsan alkaessa mies huikkasi, että enää kilsa, kiristetään vauhtia. Sanoin, etten pysty, mee vaan. En mä paljon hänelle jääny, maalisuoralla yhtä aikaa oltiin. Mutta kyllä auttoi vipoihin kilsoihin, kiitos Provictorian miehelle! 🙂 188 näytti olevan vipan kilsan keskisyke, ja maksimi taisi testissä viimeksi olla 192, joten ei ihme, vaikka en lujempaa enää päässyt.

Huvittavaa mun mielestä oli, että jos katsoo jokaisen lajin osuusaikoja, niin juoksu oli tänään onnistunein laji. 😀 Uinnissa olin sarjani 13., pyörässä 12. ja juoksussa 9.

Maalissa 5:29:51

Vaikka oli hankalaa pyörän alussa ja useita kilsoja juoksussa, niin en oo koskaan helteessä saanut kuitenkaan itsestä näin hyvin irti, joten saan olla todella tyytyväinen. En mä parempaan olisi pystynyt. Sain sen kovan vk-treenin, mitä hain. Mutta en muista koska olisin ollut kisan jälkeen näin poikki. Kai se helle vaatii veronsa. Sain kuitenkin kisan jälkeen syötyä yhden banaanin, ja myöhemmin hampurilaisen. Onneksi sunnuntaiaamulla oli sitten jo nälkä. Mutta vähän huono olo oli, ja ruoka jäi jotenkin vatsan yläosiin. Reidet tuntuivat kisan jälkeen tosi kramppiherkiltä. Hiertymiä on normaalia enemmän, johtuen kastelusta sekä kinesioteipeistä.

Kiitos kaikille kannustajille! <3 Ja seurasta kanssakulkijoille! Oli muutenkin kiva nähdä pitkästä aikaa tuttuja, edellisestä kerrasta on kuitenkin 1-2 vuotta. Ja tietty Ironman 70.3 Finland järjestäjille ja vapaaehtoisille, että tällaisena aikana saatiin isossa kisassa kisata.

LUE MYÖS:

Ironman 70.3 Finland 2019

Challenge Turku 2018

Ironman 70.3 Lahti 2018

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI