Hae
Ninnin energianurkkaus

Pyöräsuunnistus sekä syksyiset ajatukset

Eikö näin ylimenokaudella ole jo sen verran ylimääräistä aikaa, että voisi muutaman sanan kirjoittaa loppukesästä. 😉 Challenge Turku puolimatkan jälkeen triathlonpyörä vaihtui maastopyörään, ja tuli tehtyä sillä lenkkejä ajatellen tulevia pyöräsuunnistuksen SM-kisoja sekä Lost in Kainuun seikkailukisaa.

Pyöräsuunnistus, SM-kisat

Pyöräsuunnistuksessa 7.-8.8. oli vuorossa keskimatka ja pariviesti. Keskimatkalla oli harmittavan vähän osallistujia, vähemmän kuin kevään kisoissa. Siltikin SM-pronssi yllätti iloisesti. Eija lähti mun kaksi minuuttia mun jälkeen matkaan, ja poljin kyllä niin kovaa, ettei hän saa mua kiinni. 😀 Näin siis jo ekalla rastilla kuinka hän tuli vastaan, ja useamman kerran matkan varrella, jos oli ees taas pätkää. Lopulta 8. rastilla hän meni ohi, ja viimeiselle rastille (10) otimme vielä eri reitinvalinnat, mutta maalissa peräkkäin. Eija hävisi kultamitalin vain kolmella sekunnilla.

Sunnuntaina oli vuorossa pariviesti. Sarja oli D80, eli parin yhteisikä pitää olla yli 80 vuotta ja molemmat käy kahdesti metsässä. Mä aloitin, ja tein heti ärsyttävää virhettä. Reitit oli vaan reilua kolmea kilsaa, joten pienikin virhe näkyy heti, eikä sitä oikein enää ehdi paikata. Muutenkin nuo on niin lyhyitä pyrähdyksiä, etten saanut kyllä vauhtia yhtään enempää kuin edellisenä päivänä, vaikka periaatteessa pitäisi. Tietenkin mulla varmasti painoi edellissunnuntain triathlonin puolimatka kropassa, mutta toiseksi en ole mikään sprintterityyppikään. Sarjassa oli vain neljä joukkuetta, me saimme hopeaa. Olimme tyytyväisiä!

Pyöräsuunnistus on kyllä todella mukavaa hommaa. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Karttatelineitä saa vuokrattua, ja pysu-rasteja järkätään tavallisten iltarastien yhteydessä ja välillä ihan erikseenkin. Ja pyöräsuunnistuskisoja on sen verran, että ihan hyvin voi lähteä SM-kisoihinkin. Enpä olisi lähtenyt ilman Eijan suostuttelua keväällä. 😀 Yleensäkin laji, missä ei tarvitse tuijottaa kilometrivauhteja tai tehoja, on ihanaa vastapainoa triathlonille. Ja sitä tuo pyöräsuunnistus kyllä on, samoin seikkailu-urheilu. Siinä vielä kivana lisänä on, että sitä tehdään joukkueena. Ei yksin.

Kisaviikonlopun jälkeen

Pysu-kisojen jälkeen treenit ihan selkeästi vähenivät, ja käden + lavan kuntoutus puolestaan otti isompaa roolia. Ylimenokautta en kuitenkaan vielä siinä vaiheessa voinut aloittaa, koska kahden päivän seikkailukisa odotti syyskuussa. Melomassa kävimme siskon kanssa pari kertaa, kun edellinen kerta oli vuosi sitten kisassa. Eikä silloinkaan treenattu melontaa kuin kerran, nyt sentään tuplasimme treenit. 😀

Nautin kyllä tällä hetkellä ylimenokaudesta, sitä on jäljellä vielä tämä viikko ja ensi viikon maanantaina starttaa uusi, kesään 2022 valmistava kausi. Ironman Copenhagen odottaa siellä elokuussa, mihin tämän vuoden kisan koronan vuoksi siirsin. Eli tietää miksi treenata. Pari syksyn isointa asiaa on, että aion kuvauttaa olkapääni uudelleen sekä kerääntyneen painon pitää tippua.

Olkapää vaivaa edelleen

Mulla on ensi viikolla ortopedin vastaanotto. Olkapää vaivaa edelleen, tosin ei samalla tavalla kuin miten alkoi 3 vuotta sitten. Mutta uintivauhtia ja -tekniikka en pysty tällä hetkellä kehittämään. Esimerkiksi yhden käden tekniikkatreenissä olkapää napsahtaa niin, että se sattuu enkä halua kättä pyöräyttää uudestaan. Hieroja Marjo kommentoikin, että mun oikean lavan alue on jumissa, kuten suurimmalla osalla ihmisistä. Vasemman lavan alue on jumissa eri kohdasta. Vasen olkapää on siis tämä ongelma puoli. Käsi kipeytyy ja tulee voimattomaksi. Useista avaamisista huolimatta vetää aina jumiin, miksi ei pysy auki? Itsellä on tiettyjä epäilyksiä, mutta katotaan mitä lääkäri tuumaa ja mitä kuvat kertoo.

PAINONNOUSU

Viime syksy ja talvi oli hankalia, kun seikkailukisan jälkeen en ottanut tarpeeksi iisisti, vaan treenasin jälkikäteen katsottuna liikaa työmäärään nähden. Eli liikaa töitä ja treeniä, ja vaikka sitten hidastinkin, niin otti melko kauan, että sain itteni hyvään kuntoon. No siinä kun oli pari kuukautta aika vähäistä treeniä, paljon koneella istumista ja paljon stressiä, niin hupskeikkaa, nousi painokin nopeasti. Nyt on siis dieetti menossa. Keväällä yritin painoa tiputtaa, mutta oli kyllä tosi huono ajankohta treenata kovaa ja olla miinuskaloreilla, joten annoin periksi, ettei tuu isompia ongelmia. Siksi tämä on edessä nyt.

Mä oon tästäkin ollut melko avoin, vaikka voin sanoa, että painonnousu on ärsyttänyt todella paljon. Ja käytännössä pari vuotta sitten tiputtamani kilot ovat tulleet takaisin. Mutta en jaksanut viime talvena murehtia mistään painosta, ei ollut siihen voimia. Joten tilanne on siksi tämä mikä on. Sain instan puolella kiitosta, että voin tämän asian kanssa olla rehellinen. Että triathlonistillakin voi paino nousta, vaikka treenaa paljon. Näistä ei hirveästi puhuta, joten tällainen hyvä +8kg esimerkki voi olla jollekin tarpeen. Ihmisiä tässä ollaan, eikä elämä aina suju täydellisesti. Nyt kuitenkin henkinen vointi on paljon parempi kuin vuosi sitten. 🙂

Kirjoittelen Lost in Kainuun kisasta oman postauksen, niin ei veny teksti liian pitkälle.

LUE MYÖS:

SM-mitali uudesta lajista: pyöräsuunnistus

Palasia kasaan

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

Challenge Turku 2021

Lahden hellekisa taisi olla kropalle vielä rankempi kuin osasin odottaa. Vielä ajo kotiin yötä myöden ja en saanut autossa nukuttua yhtään, yöunet jäi lyhyiksi. Seuraavana viikonloppuna pitkä pyörä (180km) ja pitkä juoksu (23,5km) taisi olla liikaa. Fiilis on ollut hyvä, mutta tekeminen todella voimatonta. Tämä oli myös yksi syy miksi mua ei nähty SM-perusmatkalla, vaan kävin Noormarkussa sprintillä. Siellä uinti ei sujunut, mutta pyörä ja juoksu meni tavoitevauhdeilla.

Kisaviikkolla ei ole koskaan tuntunut näin epävarmalta ja näin voimattomalta, kun nyt tuntui. Kun Lahden puolimatkaa ennen tiistaina joutui himmailemaan, niin nyt jouduin tekemään samoihin watteihin pyörässä ja samoihin vauhteihin juoksussa tosi paljon töitä. Sama meno jatkui keskiviikkona pk-treeneissä. V*tutti vaan treenien jälkeen. Pitkä tilanteen analysointipuhelu valmentajan kanssa torstaiaamulla. Torstaina vielä allasuinti, ei muuta. Pe lepo ja la Raisiossa pieni 30min pyrähdys pyörällä sekä 1km hölkkä. Nyt tuntui pyörä paremmalta. Kun on paljon ajanut, niin se fiilis mikä missäkin tehoissa on normaalisti, niin sen tietää. Vaikka ajoin rauhassa, mutta muutama ylämäki kertoi isompienkin wattienkin tuntuvan normaalilta. Vähän hymyä huulille. Kävin myös hölkkäämässä kilsan ja testaamassa kengät, kun laitoin matkalla pikanauhat matkalla uusiin kenkiin. Mutta kantapäähän kyllä sattui. Siihen on sattunut jonkin aikaa. Akillesjänne ja kantaluu on ok, kipu on välissä. Ehkä limapussi tai rasvapatja.

Lauantaina ilmoittautuminen, pyörän katsastus (tsekataan jarrut sekä kypärä) sekä valmistautumista kisaan. Aino laittoi hiukset leteille, ja sanoinkin, että aina on kulkenut, kun on ollut kunnon kisakampaus. 😀

Challenge turku, KISAPÄIVÄ

Heräsin viideltä kaatosateeseen, enkä saanut enää unta sen jälkeen. Katottiin siinä sitten olympialaisia ennen kuin noustiin laittamaan kamat kasaan ja varhaistetulle aamupalalle ennen seiskaa. Oltiin kuitenkin sen verran myöhään kisapaikan lähellä (7.30), että autopaikkaa jouduttiin etsimään. Lopulta hyppäsin autosta, ja mies vein auton kauemmas. Jäin vielä muutamien tuttujen kanssa juttelemaan, niin lopulta meinasi ihan tulla kiire. Pyörään pullot ja energiat, sekä vaihtopussit omalle paikalleen. Ukkonen jyrisi ja vettä sateli. Uintiverra ja sitten odottelemaan starttia. Oli jopa vähän kylmä uintiverran jälkeen. Jännitti paljon, ja siitä tietää, että tärkeä kisa on itelle.

Uinti 36:01

Jalat edellä hyppy Aurajokeen, ja juuri kun olin lähellä pintaa, niin joku osui muhun. Onneksi ei kuitenkaan hypännyt päälle! Heti uinnin alussa jo tuntui hyvältä, kädet eivät olleet yhtään voimattomat. Tuli hyvä mieli. Tuntui, että sai ohitella porukkaa ja siitä tuli entisestään parempi fiilis.

Aurajoen vesi on todella tummaa, edes omaa kyynärpäätä ei näe. Niinpä pariin otteeseen oli vahinko lähellä, kun sain osumaa. Kerran jalasta päähän, mutta onneksi ei ollut voimakas potku. Yritin välttää siksi kenenkään lähellä uimista. Muutaman kerran piti omaa uintilinjaa vähän muutella, mutta mietin uidessa, että on aika mikä vaan, niin tyytyväinen täytyy uintiin kuitenkin olla. Joten kun nousin ylös ja totesin ajan olevan 36 min, niin olin tyytyväinen. 2018 vuoden aikaa edellä olin 3 minuuttia. Silloin olin todella pettynyt aikaan. Lahdessa 4 viikkoa sitten uin 35:50.

Näin Tean kannustusjoukoissa, se hymyilyttää. Hauska kuva muuten, kun kuvassa on neljä Aqua Plussalaista.

T1 4:08

Vaihtoalue oli eri paikassa kuin kolme vuotta sitten, ja vähän pidempi, joten aikaa meni enemmän. Vaihdossa ei oikeastaan mitään ihmeempää. Vaihtoalueelle on matkaa juosta, niin ensin en edes muistanut, että märkäpuvun voisi riisua vyötärölle asti. Ehdin kuitenkin vielä tosi hyvin ennen.

Pyörä 2:36:40

Pyörässä on ensin reilu 8km siirtymä moottoritielle. Sen jälkeen kolme kierrosta moottoritiellä ohituskaistaa ajoa, ja lopulta siirtymä takaisin. Myös jalat tuntuivat hyviltä, ei voimattomilta. Sain heti alusta ajettua parempia wattilukemia mittariin kuin Lahdessa, jossa pyörä ei alkuun kulkenut ollenkaan. Moottoritietä on kyllä kiva ajella, osaksi vielä ihan uutta asfalttia. Sopii tällaisella lakeuksien asukille, kun ei oo isompia mäkiä.

Ekan kierroksen sain ajaa täysin omaa menoa. Ne, jotka ajoivat ohi, menivät sellaista vauhtia, että katosivat nopeasti. Keskinopeutta en mittariin oo laittanut, ja sitä laskin koko ajan. Tiesin, että 2018 keskinopeus oli 33,75. Kun tasan tunnin olin polkenut, niin matkaa oli kertynyt 34km. Ajattelin, että alun ja lopun siirtymät ovat hitaampia, joten edellä olen.

Toisella kierroksella yksi nainen ohitti, ja pian myös toinen, Tiina. Ei ollut tarkoitus jäädä peesiin (sallitulla 12m erolla), mutta koska eivät kadonneet heti horisonttiin, niin huomasin siihen jääväni. Seurasin watteja ja mietin, että tämä kostautuu juoksussa. Välillä tipuin kauemmas, ehkä 30 metriin, ja sitten taas saavutin. Tätä jatkui ehkä viitisen kilsaa. Lopulta käännöksen jälkeen tipuin kokonaan. Ehkä parempi niin. 😀 Aattelin kyllä, että en oo koskaan pyöräillyt jalkoja alta, senkin vois joskus kokeilla. Tosin aattelin, että vaatisi vielä kovempia watteja.

Moottoripyöriä oli liikenteessä monta, hyvin seurattiin kyllä peesausta. Moottoritien kaksi kaistaa oli eroteltu tötteröillä, ja välillä joku tötterö oli kaistaviivalla ja joku sisempänä. Piti olla tarkkana, ettei huilannut päätä liikaa alhaalla, ettei vaan törmää yhteenkään tötteröön. Kun on suoraa hyvää asfalttia, eikä edessä ketään, niin olisi välillä kiva vaan katsella alaspäin mittaria.

Mulla oli 8 geeliä + vähän vettä 500ml pullossa, yksi Semperin myslipatukka ja yksi kofeiinillinen geeli. Lisäksi yksi normaalikokoinen vesipullo ja suolatabletti. Ne upposi pyöräilyssä. Alkuun jopa unohdin ottaa energiaa, kun vaan ajoin menemään ja laskin. Olin miettinyt, että +3min uinti ja ehkä -1min vaihto. Laskeskelin, että pyörästä voisi tulla 3-5 minsaa plussaa. Mä oikeasti janosin ennätystä aika paljon, vaikka talvi on ollut heikko ja painoa on paljon enemmän. Olin etukäteen sanonut, että 5:10-5:14 olisi se, mihin voisin pystyä. Silti esimerkiksi 5:09 olisi paljon hienompi luku. 😀 Kuitenkin tiedossa oli, etten pysty juoksemaan samaa 1:51 aikaa mitä vuonna 2018, siksi jokainen minuutti etumatkaa juoksuun oli tärkeää. Enkä tiiä paljonko kantapää alkaa vaivaamaan.

Vielä se kolmas kierros, ja watit pysyivät edelleen samoissa. Kolmannen kierroksen päässä vaihdoin vesipullon vielä täysinäiseen, mutta lopulta en kuitenkaan siitä enää ottanut kuin yhden hörpyn. Otin pyörän lopussa vartin välein geelihuikkaa juoksua ajatellen, kun selkeästi joku oli jäänyt välistä, kun pullossa geelejä vielä on. Vihdoin siirtymälle ja kohti vaihtoaluetta. Pyörästä laskin tulevan +3min. Eli periaatteessa sitten olisi kasassa +5min.

T2 2:23

Pyörä telineeseen, ja juoksu vaihtopussialueelle. Kuulin jonkun katsomosta huutavan ”alle menee”. En tiedä oliko tarkoitettu mun aikaa, vai mitä, koska en tiedä kuka huusi ja kenelle. Mutta kiinnitin siihen kuitenkin huomiota. Kypärä pussiin. Sukat ja lenkkarit jalkaan, geelit takataskuun ja suolatabletit käteen (Mulla oli sellainen pieni muovirasia, missä ne olivat. Itse asiassa nenäklipsin rasia.). Muutama sana vaihdettiin Paulan kanssa, joka oli yhtä aikaa tekemässä vaihtoa.

Juoksu 1:54:24

Olin etukäteen sanonut miehelle, että kertoo heti juoksun alussa mikä on ero 2018 vuoden aikaan. Tulin vaihtoalueelta ulos ja hän huusi +7 minuuttia. Siinä kohtaa ajattelin, että hitto olisko mulla saumat 5:09 aikaan. Tarkoittaisi kuitenkin kovaa 1:52 juoksua. Sykevyö ilmoitti, että patteri vähissä, syke näytti vaan jotain 120 luokkaa. Myös vauhti ei näyttänyt oikein. Tais korkeat rakennukset ja katokset vaikuttaa. Jouduin vetämään ihan fiiliksellä. Ensimmäisellä juoksukierroksella jo totesin, että aivan mielettömän paljon on tuttuja reitin varrella. Ns. kierroksen loppusuoralla, joka oli 2km pituinen, oli ikävä vastatuuli. Jossain kohtaa myös tajusin, että kantapäähän ei satu yhtään.

Kuva: Marko Saari

Vähän ennen kierroksen täyttymistä mies huusi, että +4min. Jouduin varmistamaan siltä, että mitä?! Sanoit viimeksi 7, miten voi olla 4?! Olin ihan vihainen, tai pettynyt, siinä meni se 5:09. Huusin vielä, että 4 on tosi vähän! 7min ero oli viimeiseltä pyörän väliajalta eli 20km ennen pyörän loppua. Pyöräreitti oli 0,5km pitempi kuin viimeksi, enkä tullut loppua niin nopeesti kuin viimeksi myötätuuleen.

Viiden kilsan kohdalla mietin, että ei tunnu niin pahalta kuin Lahdessa. Nyt on vaan juostava, mulla ei oo mitään mahdollisuuksia himmata, jos haluan enkan. Koska siihen 1:51 aikaan en pysty. Vaikka aamusta ukkosti ja satoi vettä, niin pyörän aikana tuli vain pari piskoa ja juoksussa alkoi ollakin tosi lämmin. Viilensin joka kierroksella (4 kierrosta) pari kertaa vedellä itseäni.

Ekan kierroksen ja toisen kierroksen jälkeen mies huikkasi 4,5min. Vauhti hidastui koko ajan, en vaan päässyt lujempaa. Tätäkö se sitten on, että on pyöräillyt jalat alta?! Huikkasin Apalle, että kattoo mun sijoituksen ja sanoi, että viimeksi olin yhdeksäs ja vähän pettyneenä totesin, että okei, ei tarvi tarkistaa.

Tässä näkyy vähän, miten jostain syystä tuli aika isot hiertymät kaulaan uinnista.
Kuva: Sari Holmström

Viimeisen kierroksen alussa mies huikkasi, että +3. Ja mä en päässyt enää mihinkään. Kilometriajat näyttivät jo liian hitailta. Yritin kyllä ihan kaikkeni, kellokin oli näyttänyt sykettä jo muutaman kiekan normaalista ja oli about 180. Hengitys vastasi tuota 180 lukua. Se on se, millä pystyn puolikkaan maksimissaan juoksemaan. Simo huikkasi sijoituksen olevan 9. eli ainakaan kukaan ei ollut tullut takaa. Viimeiset 2 kilsaa maaliin vastatuuleen oli todella pitkiä. Lahdessa otin 3km loppukirin, ja vauhti oli jopa alle 5:10 ja syke 188 luokkaa. Ei ollut puhettakaan, että olisin saanut sellaista aikaiseksi. Olisin halunnut vaan laittaa kävelyksi. Aattelin, että mitä merkitystä on vain minsan aika parannuksella? Vauhti oli vain 5:35. En päässyt yhtään lujempaa.

4 kierrosta on mun mielestä tosi kiva, kun menevät nopeasti ja aina sai odottaa, että missä kukakin tuttu on kannustamassa. Lahdesta oppineena otin juoksussa ekana kofeiinipitoisen geelin, ja otin sen jo kyllä 3km kohdalla. Ja sit 8km, 13km, ja vielä 18km kohdalla geelit. Eli neljä geeliä, kun normaalisti oon ottanut kolme. Lisäksi otin kaksi suolatablettia.

Maali 5:13:35

Ennätys 1,5 minuutilla. Ei jossiteltavaa, en olisi päässyt yhtään lujempaa. Jouduin ensimmäistä kertaa maalissa istumaan, koska tuli otettua muutama harha-askel ja aattelin, että on turvallisempaa istua, ettei satu mitään. Mutta enkka on aina enkka, ja erityisen tyytyväinen oon siitä nyt. Talvi oli mikä oli, paino on mitä on jne. Ja hei, elämässäni ekan kerran nostin sijoitusta juoksussa. 😀 Olin lopulta SM 8. Kovaa menevät nelikymppiset naiset. Ei oo montaa vuotta, kun tällaisella ajalla oli podiumilla, nyt pronssiin vaadittiin 4:50 aika! Ja se vaatii paljon! Niin, ja tyytyväinen oon myös siitä, että vaikka haluaa antaa periksi, niin silti en anna.

Hyvä palvelu, kun Race manager Kimmo tarjoilee juomista. 😀

Treenikaveri Sarin kanssa molemmat tyytyväisiä maalissa!

Oli ihanaa nähdä monia tuttuja! Kiitos kannustuksesta jokaiselle! <3 Kiitos kisajärjestäjille taas loistavasta kisasta ja vapaaehtoisille. Kiitos myös jokaiselle kuvia lähettäneelle, ja tosi hienoa, että kisassa oli myös kuvaaja, jonka kuvat on kaikkien käytössä. Löysin itestäni sieltä pari kuvaa. 🙂

PALAUTUMINEN

Tänään on kuitenkin huomattavasti palautuneempi olo kuin Lahden puolimatkan jälkeen. Ja nyt on myös helppo verrata 4 viikon takaista fiilistä. Lahden jälkeen sanoin, ettei oo tuntunut noin rankalta, mutta edellisestä puolimatkasta oli 3 vuotta, enkä toki voinut varmaksi sanoa. Hellekisa vaati siellä tosiaan veronsa. Tuntuuhan mulla nytkin reisissä, ja kantapäässä tuntuu jokainen askel (ja huomenna tuntuu vielä enemmän). Mutta oma fiilis on parempi, ei niin väsynyt. Toki nukuin viime yönä 7h, kun Lahden jälkeen nukuin jonkun 4h.

Ai niin, mulla on muuten kisaviikko. 😀 Lauantaina pyöräsuunnistuksen SM-keskimatka ja sunnuntaina pariviesti. Jos en olisi lupautunut Eijan pariksi viestiin, niin en menisi lauantainakaan. Mutta triathlonin SM-sprintin jätän välistä, nyt pitää antaa vähän kropalle helpompaa pätkää. Yritän nyt saada ees jollekin tasolle jalat lauantaiksi. Heh.

LUE MYÖS:

Ironman 70.3 Finland 2021

Challenge Turku 2018

Ironman 70.3 Lahti 2018

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI