Hae
Ninnin energianurkkaus

Analyysi kaudesta 2020

Kisattoman viime kesän jälkeen odotin tätä kautta innolla. Sain painon tippumaan itselleni hyviin lukemiin, ja juoksukilometrejä tuli talven aikana niin paljon, että juoksu kerrankin alkoi kulkemaan. Sain kynnysvauhtia nostettua hyvin. Uinti oli ollut pitkään tauolla, ja kun joulukuussa sain ensimmäistä kertaa käteen voimaa, niin sain aloitettua uimatreenitkin kunnolla.

No sitten tuli pandemia, ja peruuntui ensin Lanzaroten treenileiri, sitten oli uimahallit kiinni ja saliltakin taukoa. Juuri kun olin päässyt taas uinnissa vauhtiin, niin siihen tuli taukoa. Käsi ei kestä tänä päivänäkään vielä lättäreillä uimista, ei edes sormilättäreillä. Eikä se kestänyt uintitauon aikana kuminauhoilla tehtävää jumppaakaan kuin kerta viikkoon. No kesällä pääsin taas uimaan sekä halliin että avoveteen. Tuntui, että sai lähteä taas alusta uinnin kanssa. Pyörä kulki ihan hyvin, juoksu tosi hyvin ja uinnissa oli tekemistä, että pääsisin vanhoihin vauhteihin.

Alkuperäiset kisat kesä-elokuulta peruttiin, SM-sprintti, SM-perusmatka, SM-puolimatka sekä Ironman Copenhagen. Tuli treenattua lyhyempää treeniä, ei ironmanille tähtäävää. Pisin kesän pyörälenkki taisi olla 140km, muut paria lenkkiä lukuunottamatta oli alle sadan kilsan lenkkejä.

Kuva: Simo Schroderus

SM-sprintiltä sain toistamiseen pronssia, mistä olin todella iloinen! Sain puristettua juoksun toisella kierroksella vielä ittestäni hyvin. Viikkoa myöhemmin SM-perusmatkalta tuli viides sija. Siellä olin tyytyväinen uintiini, vaikka aikaisemmasta siellä uidusta ajasta jäinkin. Mutta tilanteeseen nähden meni hyvin. Juoksu oli tosi hyvä, sain ensimmäistä kertaa triathlonin juoksussa juostua 5:00min/km vauhtia kympin. Ja juoksu ei kuitenkaan ollut nopealla asfalttialustalla, vaan pehmeällä hiekalla.

Sitten olikin vuorossa Lost in Kainuu -seikkailukisa, jonne siskon kanssa heinäkuussa päätettiin ilmoittautua. Olisi ainakin joku kisatavoite, minkä suoritus ottaa aikaa. Sieltä tuli yllätykseksi voitto! 🙂 Kisoista on erikseen kisaraportit luettavissa, joten niistä ei sen enempää.

Treenitunteja kaudella (1.10.2019 – 30.9.2020) tuli 570h, mikä taitaa olla ennätys. Mutta laatu lopulta merkitsee, ei itse tunnit. On tullut kuitenkin tehtyä palauttavia pyöräilyjäkin aika paljon. Syksyllä 2019 pääsin hyvin treenaamaan, kun olin saanut kädestä kipsin pois syyskuun alussa. Ja nyt tämän vuoden syyskuussa tuli yli 19 tuntia Lost in Kainuun viikonlopusta. Joten lopulta tunnit taitaa olla ihan samoissa kuin aiempinakin vuosina. 🙂 Pari lyhyttä treenileiriäkin oli, viikonloppu Harjavallassa ja neljä päivää Rukalla.

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, niin Lost in Kainuun jälkeen tulikin sitten liian isoa kuormaa. Tämä viikko on ollut ensimmäinen ihan kunnolla parempi viikko. Treenitunteja tuli 8h, ja viikonloppuna jopa haravoin ja siivosin keittiön kaappia eli jaksoin touhuta jo ylimääräisiä juttuja. Toki tänäänkin nukuin tunnin päikkärit. Heräsin yöllä Maisan oksentamiseen, ja jäin odottamaan tytärtä kotiin. 1,5h tuli valvottua, mutta muuten oon saanut nukuttua vähän paremmin. Tosi tarkkaan vielä seuraan palautumista ja kuuntelen kroppaani. Sain Emfit QS:n huollosta, ja dataa yöstä tulee taas enemmän. Sitäkin on mielenkiintoista seurata ja pitää fiiliksien tukena. Maisa siis puri johtoa sen verran, ettei enää toiminut.

Pikku hiljaa yritän päästä kiinni treeniohjelmaan. Mutta sekin ottaa aikaa, koska lihaksisto ja hermosto ei kestä vielä treeniä samoin kuin aiemmin. Esimerkiksi oon juossut neljästi, tänään 14km. Alkuviikosta, kun juoksin kympin, niin siinä pari vipaa kilsaa tuntui raskailta. Tänään kyllä vipat 4 kilsaa paino jaloissa tosi paljon. Mutta eiköhän kymppi taas mee kohta ihan helposti, ja lihasväsymystä ei siinä enää tule. Peruskunto on kuitenkin taustalla hyvä, joten kun hetken jaksaa, niin sitten pystyy taas treenaamaan treeniohjelman mukaan. Töissä mun työtunnit ei tahdo riittää, mutta oon silti lopettanut työt ajoissa. On ollut nyt pakko. Ja niin hyvä mieli tuli tämänkin viikonlopun treeneistä, vaikka vauhdit onkin huonoja, mutta se liikkuminen vaan tuo niin hyvän fiiliksen.

LUE MYÖS:

SM-pronssia Vantaan sprintiltä

Finntriathlon Vierumäki, SM-perusmatka

Lost in Kainuu 2020

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

Palasia kasaan

En ajatellut syksystäni tällaista. Kuinka yhtäkkiä tuleekin stoppi vastaan. En ole jaksanut somessa kirjoitella, vaan päivät ovat oikeasti menneet lähinnä selviytymiseen väsymyksestä. Nyt, kun jaksan blogiin kirjoittaa, niin vointi on jo ihan eri luokkaa. 🙂 Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavana olisin voinut vannoa olevani vajaatoiminnalla, niin väsynyt ja saamaton olen ollut. Arvot ovat kuitenkin hyvät, ja kaikki johtuu kropan stressitilasta. Ei mitään yksittäistä, vaan monen tekijän summa. Oon joskus ennemminkin sanonut, että kaikki muu kuormittaa paljon enemmän kuin treenit.

Stressaan helposti. Varsinkin, jos kyse on lapsen asioista, niin se on todella iso kuorma henkisesti. Töissä on ollut stressiä, ja oon tehnyt todella paljon ylitöitä. Laskin, että 13 työpäivän aikana tunteja kertyi 17 työpäivän edestä. Nyt yritän pitää työpäivät normaalipituuksissa, ja ajatukset työasioista poissa iltaisin ja viikonloppuisin. Ei ole helppoa, mutta täytyy yrittää. Tähän päälle neljä kuukautta jatkuneet katkonaiset yöunet Maisan vuoksi, ja stressin lisääntyessä yöllä valvomiset, niin palautuminen kärsii. Työt oon hoitanut hyvin, mutta muu jaksaminen onkin sitten kärsinyt.

Treenit ovat olleet vähissä. Välissä oli 1,5 viikkoa, kun en tehnyt yhtäkään treeniä. Sitä ennen kaksi treeniä viikon aikana. Tällä viikolla maanantaina sekä perjantaina oon käynyt 2h pyöräilemässä kevyesti. Tarkoitus oli perjantain jälkeen kuunnella omaa fiilistä ja väsymystilaa ym ja päättää lauantain jälkeen, että voisinko tänään mennä ajamaan pidemmän pk-lenkin. Pari viikonloppua kun on nimenomaan mennyt lähinnä levon kanssa, eikä vapaapäivinä ole treenattu. Pari viikkoa sitten en päässyt la enkä su sängystä ylös, meni oikeasti koko viikonloppu vaakatasossa, kun olin vaan niin poikki. En ole juossut enkä uinut moneen viikkoon. Maastopyörä on ollut treeneissä alla. Sillä saa kevyen treenin aikaiseksi. Ehkä ensi viikolla voisi yrittää käydä juoksemassa, mutta varmaan piilotan kellon näytön koko lenkin ajaksi. En halua nähdä vauhteja, ja menen vain rauhassa mukavalla fiiliksellä. Se on ainakin tavoite. Suunnistus on muuten siinä mielessä kivaa, että siinä ei ole vauhdilla mitään merkitystä. Harmittaa, kun sain keväällä vauhdit niin hyviksi, niin nyt ollaan kaukana niistä.

Mutta siis eilen fiilis oli hyvä. Yhdet päikkärit nukuin, mutta sain muuten hyvin aikaiseksi. Kävin jopa miehen kanssa illalla salilla. Joskin tekeminen jäi vähäiseksi, kun vasen reisi kramppasi. Tänään tuli ajettua lumisessa kelissä pyörällä 3h. Aika jäi suunniteltua vähän alakanttiin, mutta sade jatkui luvattua kauemmin ja tuli vähän liian kylmä. Kolme tuntia oli kuitenkin jo tosi hyvä! Ja huomenna pidän lepopäivän ja tiistaina yritän taas tehdä jonkun treenin.

Täytyy myös sanoa, etten muistanut kuinka kuormittavaa pentuelämä onkaan. Ainakin näin kun on tosi tosi herkkäuninen, ja kun pitäisi jaksaa urheilla. Eri oli silloin kolmekymppisenä edellisen pennun kanssa kuin nyt nelikymppisenä. 😀 Jotenkin ajattelin keväällä, että treenit kesälläkin ovat kuitenkin isolla prioriteetillä, mutta jännästi kun sitä on elävä tyyppi tuossa, niin niin vaan on mun treenit jäänyt toissijalle monta kertaa. Oon halunnut viettää paljon Maisan kanssa aikaa. Ollaan tehty tosi paljon tyttöjen kanssa töitä Maisan koulutuksen kanssa. Eikä sitä oo haluttu jättää paljon ollenkaan yksin, vain oikeasti pakolliset. Ja kun koulut ovat alkaneet, ja on päivisin yksin, niin illalla ei haluta yksin enää jättää. Mutta tulee siitä kyllä loistava työkoira, ihan varmasti! Ja jos ei tulisi, niin ainakin loistotyyppi on jo nyt! Ylihuomenna Maisa täyttää jo 6kk! Ja vaikka muuten en ole saanut itseäni lenkille, niin Maisa on kuitenkin pitänyt lenkittää ja en ole kaikkia vuoroja voinut sysätä muulle perheelle.

Tietenkin, kun väsymys on ollut tätä luokkaa, niin en ole jaksanut keskittyä mihinkään ylimääräiseen. Syömiset on ollut mitä sattuu ja paino on noussut. Nyt oon kuitenkin kaksi viikkoa yrittänyt keskittyä pelkästään hyviin yöuniin, ja lähteä siitä liikenteeseen. Hyvät yöunet ei toki tuu sillä, että keskityn niihin. Vaan oon siis keskittynyt aikaisin nukkumaan menemiseen ja ettei unet ainakaan jäisi lyhyiksi. Oon toki silti viikon sisällä valvonut kahtena yönä pari tuntia. Molemmilla kerroilla teinin vuoksi herännyt, ja uni ei sitten enää tule. Emfit QS lähti huoltoon, kun Maisa iski johtoon hampaat. Yön palautumista en ole päässyt seuraamaan siksi niin tarkalla tasolla, mutta oon seuraillut sitä Polarin kellosta, ja se on näyttänyt heikkoa. Pitkästä aikaa viime yönä kello sanoi, että yö oli ok! 🙂

Kuvittelin starttaavani tulevaan kauteen parhaassa mahdollisessa kunnossa ikinä. Ei mennytkään niin. Nyt ei ole ollut kyse tavallisesta syksyisestä kunnon laskusta, vaan jostain enemmän. On käynyt mielessä asiat alipalautumisesta, uupumiseen ja masennukseen. Mutta tässä kohtaa ei kuitenkaan oo väliä, että mitä on, kunhan saan itseni kuntoon ja jaksan taas urheilla. Urheilu on itselleni kuitenkin tärkeää ja saa siitä niin hyvä fiiliksen! Jos selviän tästä tällä kuukauden dropilla, ja jaksan alkaa nyt treenaamaan ja saan pikku hiljaa treeniohjelmasta kiinni, niin olisin todella tyytyväinen. Nyt ainakin olo on jo parempi. Pitää vaan edetä iisisti ja kuunnella kroppaa, ettei tuu takapakkia. Kyllähän mä haaveilen lyhennetystä työpäivästä, jolloin aikaa olisi ihan eri tavalla kaikella muulle. 🙂

LUE MYÖS:

Paistaa se aurinko risukasaankin!

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI