Hae
Ninnin energianurkkaus

Rentoutumassa Kolilla.

Sain reilu kuukausi sitten kutsun koko viikonlopun kestäville treffeille muutaman bloggaajan kanssa. Viisi ihanaa naista tapaisi Kolin maisemissa. Kaksi heistä tunsin ennestään hyvin, kahteen saisin tutustua paremmin ja yksi viidestä olin siis mie (kuten tuolla Pohjois-Karjalas sanotaan, mä oon oikeasti mä), eikä itteäänkään varmaan tunne koskaan läpikotaisin. 😀 Mukana siis Jaana, Hanne, Hansu ja Punatulkku.

Kun bloggaajat treffaa, niin vähän väliä on jollakin kamera kädessä. Ei tarvi selitellä ja häpeillä pyytää ottaa itestä kuvaa. 😀 Tosin mun treenikaverit kotipuolessa on siihen tottunu, ja myös yhteiskuviin. 😉 Eikä kuulemma erikseen tarvi aina kysellä, että saako kuvan laittaa blogiin. 😀

Matkalla kohti määränpäätä.

Muut oli jo ehtineet Kolille, ku mä vasta illalla saavuin noin 600 ajokilometrin jälkeen. Tampereen työreissu toi vähän lisäkilometrejä.

Perjantai meni majoittuessa, syödessä ja juodessa. Lauantain ohjelma kiepsautettiin päälaelleen ja mentiin heti aamupäivästä rentoutumaan kylpylään. Mikä olikin loistava valinta, niin saatiin olla kaikessa rauhassa.. Ihan tavallisesta kylpylästä ei ollu kyse, vaan mukaan sai hoitopussukan, joka siivitti haluamaansa hoitoon. Vaihtoehtoina oli rentouttavaa, palauttavaa, virkistävää jne. Elämyssuihku valoineen, äänineen ja kuumine ja kylmine vesineen oli paras. 😀 Suosittelen elämyssuihkuista Karibian myrskyä!

Maha täynnä hyvää ruokaa lähettiin valloittamaan Ukko-Kolia, Akka-Kolia ja Paha-Kolia. Järjettömän upeet näköalat Pieliselle! Tuolla metsässä ja vaaroilla olis viihtyny vaikka kuinka pitkään!

Ukko-Koli huiputettu!

Päätön nainen!
Ja aika päätöntä menoa.
Sosiaalista mediaa unohtamatta.. 😉

Täällä vois mennä naimisiin! Joku muu, mä oon jo.

No ettei kaikki olis niin upeeta ja mahtavaa, niin päätin mökille päästyämme lähteä tankkaamaan autoa. Naftaa oli vähän, enkä halunnu sunnuntaina jäädä tien poskeen, ku tankki olis tyhjä. 😉 16 kilsaa oli mökiltä Nesteelle, tankki täyteen, piipahdus sisällä kaupassa ja takaisin mökille. 50 metrin ajon jälkeen tajusin jonkun olevan vialla ja totesin renkaan todellakin olevan puhki. Lauantai-ilta ja ilman vararengasta –> pulassa!!!

Huoltamopalveluja ei kyseisellä Nesteellä ollu. Onneksi pelastavat enkelit eli kylänmiehet saapuivat apuun. Totesivat, että niin iso halkeama renkaassa, ettei paikkausvaahdosta oo hyötyä. Aattelin, etten pääse sunnuntaina kotiin. Muutamien puheluiden ja odottamisen jälkeen sain auton alle vararenkaan ja lupauksen saada seuraavana päivänä vanteen päälle toisen kumin. 1,5h jälkeen vaihdettiin numerot, vanne lähti miesten matkaan ja ite takas mökille. Tästä vois kirjoittaa oma bloggauksen kaikista saunakalja ja -vihta lupauksista Nesteellä juotuihin kossupaukkuihin, mutta skippaan epäolennaisena asiana. 😀

Onneksi emme siirtäneet pöytävarausta, niin ehdin hyvin vaihtaa märät vaatteet kuiviin ja lämpöisiin sekä referoida(?) naisille tapahtumat. Ettei vaan laihtumaan pääse, niin ruokaa oli saatava! 😉

Terveellistä ja epäterveellistä

Sunnuntaiaamusta heitin pienen pyörälenkin, jonka jälkeen saikin jo valmistautua kotimatkalle. Mutta ennen kotimatkaa sain yksityisteatteriesityksen! Aihetta en paljasta, mutta arvata saattaa. 😀 En oo koskaan ollu kattomassa noin omaperäistä ja lyhyttä esitystä syysteatterissa! 😀 Tää oli kyllä viikonlopun loppuhuipennus!

Kaikki erikseen lavalla.
Kaikki yhes koos ja loppukumarrukset!
Pielisen rannalla.

Kävin vielä autoni kanssa yhden mua auttaneen miehen luona, joka oli löytäny mulle renkaan ja ystävällisesti sen vielä alle vaihtoi. Kotimatka sai alkaa!

Kiitos naurua täynnä olevasta rentouttavasta viikonlopusta Jaana, Hanne, Hansu ja Punatulkku! Kiitos myös Timolle, Tarmolle ja Manulle avusta, ettei mun viikonloppuloma menny pilalle! 😉 Taisin kuitenkin vilustua, kun vesisateessa kylmissäni autoa manasin. Flunssa taitaa nyt päälle tulla, toivottavasti saan sen jotenkin pyörtämään!

GoProllakin tuli kuvailtua, mutta videoiden katseluun menee ikuisuus. Jos joskus saan aikaiseksi koota niistä jonkinlaisen matskun, niin laitan kyllä esille. 😉 Upea paikka tuo Koli ja ystävällisiä ihmisiä, täytyy ehdottomasti päästä joskus pitemmäksi aikaa!

To run or not to run?

15 vuotta tuli tällä viikolla täyteen yhteiseloa. Pitkä aika, mutta ite en oo vanhentunu yhtään. 😉 Näiden vuosien kunniaksi haaveilin lenkkiä yhessä mieheni kanssa, mutta kaikesta haaveilusta huolimatta se siirtyi ens viikkoon. Ei vaan aikataulut kohdanneet mun juoksupäivinä mitenkään.

Mä aina ihailen pariskuntia, jotka treenaa yhdessä. En ole kateellinen, vaan onnellinen heidän mahdollisuudesta. Meillä edellisestä yhteislenkistä on kauan aikaa. Monesti nää juoksulenkit on vaan sijoittuu iltaan, kun muksut ovat jo nukkumassa, niin yhdessä ei voida lähteä (en halua jättää nukkuvia lapsia päinsä). Ja miehen juoksuharrastus on kausittaista, välillä lenkkeilee enemmän ja välillä vähemmän. Nyt taas näyttää maistuvan! 🙂 Jopa niin paljon, että osallistuivat yhteen maraton-tapahtumaan porukalla. Yksi juoksi koko maratonin, ja mieheni juoksi kympin porukassa. Porukan vauhtia menivät, joten mitään vauhtikestävyyslenkin rutistuksia ja omia enkkoja ei syntyny, mutta olin hyvin yllättyny osallistumisesta juoksutapahtumaan!! Hienoa! Ja nää heidän tiimihupparit oli loistavat! 😀

Nyt kun nuorin lapsemme jaksaa jo kympin pyöräillä mukana, niin ihan hyvin voitais tehdä juoksulenkkejä useamminkin yhdessä. Mikäs sen parempaa ja rakkaampaa seuraa kuin omat perheenjäsenet?! <3

Nyt kun ilmat ovat viilentyneet kunnolla, niin mä voin ottaa taas juoksulenkeille koiran mukaan. Eilen testasin, että miten se juokseminen sujuukaan nuoremman (2,5v) koiran kanssa. Vanhasta muistista lähti! 🙂 Silloin kun juostaan, niin ei tehdä ylimääräisiä pysähdyksiä, ei aiotakaan tehdä tuttavuutta kenenkään vastaantulijan tai ohitettavan kanssa, ja koiran täytyy juosta mun vierellä, mutta ei liian lähellä, ettei löysä hihna mee tassujen väliin. Hyvin onnistui Nanon kanssa viis kilsaa. Tänään puolestaan mulla oli kymppi vuorossa, ja jaoin sen niin, että kuus kilsaa sai tulla Nano ja neljä kilsaa Milli. Yhtä aikaa en ota kahta viiskyt kilosta leonberginkoiraa mun kanssa juoksemaan, yksi kerrallaan riittää. 😉

Kuva suolta, ku tuolla pimeässä ei kuvia saanu.

Tarvisin muuten uuden Spibeltin. Ensimmäisen, musta turkoosilla vetoketjulla, ostin kaksi vuotta sitten Berliinin maratonin expoalueelta. Se on ollu tosi kovassa käytössä, mutta nyt mieheni on sen ominu. 😉 On meillä toinenkin, mutta se on tyttäreni ja se on tarkoitettu diabetespumpulle. Siinä on letkulle reikä. Aattelin, että ostaisi omannäköisen, eli ehkä mustan pinkillä vetskarilla ja vedenkestävän! 😉 Kaksi vuotta sitten ei vielä myyty vedenkestäviä..

Huomenna aamulla starttaan ensin Tampereelle työjuttuihin ja sitten siitä kohti Kolia. Mulla on treffit viiden urheilusta bloggaavan naisen kanssa. 🙂 Koko viikonloppu Kolilla ja kaikenlaista kivaa tiedossa. En ookaan pitkään aikaan ollukaan missään reissussa, joten tosi kiva lähteä. 🙂 Mä sain seuralta lainaan GoPro-kameran, ja katotaan saanko sillä mitään julkaistavaa kuvamateriaalia aikaiseksi! 😀 Mutta siis nyt pakkaamaan, kaikki tavarat on vielä kaapissa, kääk!