Hae
Ninnin energianurkkaus

Aluemestaruushopeeta maastosta

Sain facebookissa kutsun maastopyöräilyn aluemestaruuskisoihin Joupiskalle, ja mä päätin, että mukaan vaan tekemään hyvää treeniä. Ei oo ihan hirveesti tullu tänä vuonna ajeltua mitään teknisiä polkuja, mutta reitti oli kuitenkin kuulemma ihan sopiva ja ajettava. Maijan ohjeet kisaan, kun tänä aamuna sellaisesta ilmoitin, että ”Ok, pysy ehjänä!” 😉

Sannan kanssa ajeltiin pyörillä kohti Joupiskaa, että saatais hyvä alkuverra. Kierrettiin vielä 4,5km reitti läpi ennen starttia, että jos muita ei näy, niin osataan ainakin oikeaan suuntaan. 😉 Ja oli kyllä ihan hyvä juttu, kun ensimmäinen kuntoradalta polulle siirtyminen tuotti vaikeuksia ja ajolinja piti pudotukseen (oja/valli) valita toisen kerran. 😀 Noviisit asialla. Reitti vaikutti kivalta, tarpeeksi haastetta mettässä, nopeaa polkua ja kuntorataa, ylä- ja alamäkeä. 4 x 4,5km.

Naisia starttas matkaan seittemän kipaletta, joista neljä mun kanssa samassa sarjassa eli naiset yleinen. Olin varma nelossijastani jo ennen starttia. Taitoa ei löytyis, mutta onneksi edes kestävyyttä. Miehet eteen, ja naiset ja lapset taakse. Oli ihanaa olla kisassa, missä ei jännittäny yhtään!

Ensin kiivettiin kuntorataa pitkin Joupiskan taakse, ja ei oltu ajettu kuin pari sataa metriä, niin miehet + yksi nainen olivat hävinneet näkyvistä. 😀 Mä lähdin mettäpätkälle yllätyksekseni toisen ryhmän ensimmäisenä. Kaatuneen puun ylityksessä yksi nainen menikin ohi, mutta mä puolestaan hetken päästä hänestä, kun oli hänen vuoronsa kompastella. 🙂 Olikin hyvä, että tiesin reitin, kun ei ollut kenenkään selkää, mitä seurata. Eikä myöskään ketään, jonka ajolinjoista olisi kattonu mallia.

Ensimmäinen kierros olikin aika nopeesti ohi, ja uutta kohti. Otin yhden miehen kiinni Joupiskan ylämäen päällä, ja hän puolestaan meni mettäpätkällä ohi. Ja mä taas seuraavassa pitemmässä ylämäessä. Nyt olikin jo ajolinjoista jäänyt jälkeä maastoon, niin sai niistä kattoa mallia.

Pulkkamäki

Pulkkamäki

Juuri ennen pulkkamäen (suunnilleen puolet Joupiskan rinteestä) laskua kuului takaa ohitushuuto. Siis oikeasti mun toisen kierroksen lopussa ensimmäinen mies menee ohi! Ihan uskomaton vauhti!! Toinen mies menikin sitten 400m myöhemmin pitkässä ylämäessä, ja mä jäin lähes paikoilleen, kun toinen hävis näkyvistä. 😀

Kolmas kierros oli raskain. Sykkeet olivat koko ajan anakynnyksellä/maksimilla, ja mettäpätkällä sen huomas. Ei ollu enää meno niin hallinnassa kuin kahdella ekalla kierroksella. Ajoin siinä sitten johonkin ryteikköön, kun juuresta (yhellä pätkällä oli paljon juuria) lipsahti sivuun. Uskottava maastopyöräilijä, kun jalassa on verta vuotava haava naarmu haava. 😉 Vähän etukäteen murehdin, että miten ohitustilanteet maastossa menee, että pitääkö ajaa sivuun, vai osaako nuo miehet hienosti kiertää vai mitä hä. No ne huikkas takaa, että vasemmalta tullaan ohi, tai tullaan ohi ja mä huikkasin takaa, että mahdutko oikeelta tms. Yksi ohitti sopivasti siinä kohtaa, kun olin siellä ryteikössäkin.

Mettäpätkällä oli V-mutka, jossa aina tsekkasin, että missä kohtaa takana tuleva nainen tulee. Kolmannella kierroksella eroa oli sama 50m, mikä kakkosellakin. Se mies, jonka kanssa tokalla kierroksella ohiteltiin toisiamme, tuli mun perässä. Sanoi, että ylämäissä jää, mutta mettäpätkällä saa kiinni. Kuulemma kaatunut puu on se, missä mä eniten aikaa menetän. En osannu ajaa sitä, toisin kuin hän.

Kahdella ekalla kierroksella ajoin pulkkamäen alhaalla melkein aitaan, ja piti kovasti jarrutella. Nyt Harri ohitti juuri pulkkamäen ylhäällä ja nappasinkin ihan uuden ajolinjan, eikä aita tullu vastaan nyt eikä vipallakaan kierroksella. 😉 Sampolta puolestaan nappasin, että kuntoradan alamäissähän voi mennä itekin alaspäin tuulelta suojaan, että pääsee lujempaa. Ohituksista vinkkejä siis!

+15 astetta, aurinko paistoi. Mettässä oli kivaa!

+15 astetta, aurinko paistoi. Mettässä oli kivaa!

Vipalle kierrokselle, eikä yhtään saa antaa periksi. Mutta kyllähän mäki nousi hitaammin kuin muilla kierroksilla, jaloissa tuntui. Mutta niin vaan kuntorata, mettän nopeet polut, kurakot, juurakot, ja kivikot (no okei, ei mitään kunnon kivikkoja, mutta kiviä) tuli vastaan, ja totesin V-mutkassa, että takana tuleva nainen on vähän jäänyt. Ei ole enää 50m päässä.

Maali. Yleisen sarjan toinen, aluemestaruushopeaa. Oho. Heti ekoissa kisoissa podiumille, pitäiskö vaihtaa lajia vai mennä yhtä pieniin kisoihin triathlonissa. ;D

 

Oli ihan älyttömän kivaa!! Keskisyke oli 183 (maksimi 193), joten kyllä mä ihan ittestäni kaikki mahdolliset irti otin, koska juoksussa anaerobinen kynnys on 183. Aika 1:12, keskinopeus alle 15km/h.

GoPro oli pyörässä kiinni, mutta kyllä se kannattais kunnon mettäpätkillä olla tuossa rintavyössä. Nimittäin kamera sojotti aina pomppujen jälkeen mihin sattuu, ja sitä aina korjailinkin tasaisilla pätkillä, kun muistin. Videoissa suurin osa on puiden latvoja ja taivasta, lisäksi kuntorata pätkiä.

Riathlon rinsessat. 2x hopeeta ja 1 x nelossija. Hyvä me!

Käppyrää. Syke-, nopeus-, ja korkeuskäppyrää.

Käppyrää. Syke-, nopeus-, ja korkeuskäppyrää.

Tulokset täällä. Kiitos kuvista Kaisalle!

Newtonit ja arvonnan voittaja

Reppu on arvottu, ja suoritinkin arvonnan ihan perinteisesti. Näin facebookissa osallistuvat ovat samalla viivalla blogissa osallistujien kanssa. 🙂

Kaikki siellä.

Sekaisin koko konkkaronkka.

Polar repun voitti tällä kertaa alla olevan kuvan mukaisesti Kaisa Kekola. Onnea Kaisa! 🙂

Voittaja.

Voittaja.

Viime vuonna ostin ensimmäiset Newtonit, kun olin Joroisilla Finntriathlonissa. Keväällä käydessäni aktiivifysioterapiassa, Petri tutki suurnopeuskameroilla askellustani molemmissa kengissä, sekä Newtoneissa että Asicseissa, ja totesi mun juoksun näyttävän Newtoneissa paremmalta. Näin ollen pienemmät lenkit oon tehnyt niillä, ja välillä vaihtanu Asicsiin, lähinnä pitemmillä matkoilla. Nyt alkuviikostahan juoksin Newtoneilla ekan pitkikseni.

Sun City Triathlonin yhteydessä taas testailin Newtoneita jalkaani hyvän tarjouksen puitteissa, ja oikean koon puuttuessa päädyin ne samaan hintaan tilaamaan. Aikani mietin mallia, ja valinta oli loppujen lopuksi Gravity-malli, kun vanhempi kenkä on Distance U -malli.

Varvas alkaa olla hyvä. 🙂 Musta toki vielä, mutta tänään kävely onnistuu jo normaalisti. Lähes jokaisella askeleella varpaan olemassaolon muistaa, mutta enää pientä vihlausta. Kenkä jalas on helpompi kävellä.

Uudessa on viisi nystyrää päkiän alla, vanhassa neljä.

Uudessa on viisi nystyrää päkiän alla, vanhassa neljä.

Likainen vanha kenkä ja puhdas uusi kenkä.

Likainen vanha kenkä ja puhdas uusi kenkä.

Tämä päivä alkoi ihanan rauhallisesti, nukuin kymmenen tunnin yöunet lasten kanssa. Sain mun vitosluokkalaisetkin ysiltä sänkyyn, sen verran väsynyttä porukkaa oli. Kello herätti vasta 7.15, kun tytötkin menivät poikkeuksellisesti yhdeksäksi kouluun. Mä pyrin olemaan normaalisti töissä jo tuohon aikaan, nyt söin lasten kanssa kaurapuuroa yhtäaikaa keittiön pöydän ääressä. Päivä alkoi mukavasti, mutta nyt myöhemmin iltapäivästä nousi kyllä v-käyrä melkoisen korkealle, kun tajusin suunnitellun treenin jäävän taas välistä.

Keskiviikkona jäi treeni kokonaan välistä, eilen kävin uimassa ruokatunnilla. Tänään onneksi pystyn jo juosta tän varpaan kanssa, niin pääsen lenkille pojan kera. Eli ei ne omatkaan treenit aina onnistu, kun mies on työreissussa ja nuorimmaista lasta ei voi yksin pitkäksi aikaa kotiin jättää. 🙁