Hae
Ninnin energianurkkaus

Älä vertaa itseäsi muihin!

Kaarina Kaarinasta on sairaanhoitaja. Hän seisoo lähes koko työpäivänsä ajan. Hän on vastuussa ihmishengistä ja välillä potilas kuolee käsiin. Stressiä aiheuttaa kiire ja vastuu.

Salla Sallasta on kotiäiti. Hänen normaaliin päivään kuuluu ruuanlaittoa, leikkimistä, ulkoilua, kotitöitä ja ehkä päiväunet. Stressiä aiheuttaa lapsen allergiat.

Loviisa Loviisasta on toimistotyöntekijä. Hän istuu tietokoneen äärellä ja hoitaa palkat maksuun työntekijöille. Stressiä aiheuttaa kuun puolessa välissä oleva palkkapäivä, ja että saa palkat ajoissa maksuun.

Aura Aurasta on opettaja lukiossa. Hän istuu ja seisoo vuorotellen, kolmen vartin välein tulee pitempi kävelymatka opettajanhuoneeseen. Stressiä aiheuttaa kiire mm. koeviikkoina ja suuri opetustuntimäärä.

Inari Inarista on maalari. Päivä kuluu jalkojen päällä, ja usein myös telineellä kiipeillen. Kädet eivät saa levätä. Stressiä aiheuttaa asiakkaan ymmärtämättömyys mm. kuivumisaikoihin.

Kristiina Kristiinankaupungista on sosiaalityöntekijä. Päivät vaihtelevat koneella istumisesta, autossa matkustamiseen ja asiakkaalla käymiseen. Stressiä aiheuttavat vastuu ja tieto.

Yllä luettelin kuusi erilaista ihmistä. Osalla ei stressiä ole työpäivän aikana oikeastaan juurikaan, osalla satunnaisesti ja osalla usein. Osalla kuorma kropalle on pelkästään psyykkistä, osalla fyysistä ja osalla sekä fyysistä että henkistä.

Mutta tässä on vain 8 tuntia päivästä. Kotiolot vaikuttavat lisäksi:
– Yksinäinen ihminen voi olla liian yksinäinen tai sosiaalinen ja paljon ystäviä omaava.
– Parisuhteessa elävä voi olla onnellisesti suhteessa tai esim. riitojen keskellä, ja suhde mietityttää. Tai suhde hyvä, mutta on muita ongelmia.
– Perheellisellä ihmisellä voi olla pieniä lapsia, jotka tarvitsevat apua ja peräänkatsomista koko ajan.
– Perheellisellä ihmisellä voi olla isoja lapsia, jotka kulkevat kavereiden kanssa omia menojaan, ja joiden kanssa keskustelu on jo helppoa (tai sitten ei 😀 ).
– Perheellisellä ihmisellä voi olla myös normaalin perhearjen lisäksi ylimääräistä taakkaa, mm. sairas lapsi.

Näistä kun yhdistellään työminä ja kotiminä, niin saadaan todella erilaisia yhdistelmiä. Joten muistathan, että et voi missään nimessä verrata omia treenituntejasi ja tavoitteitasi toiseen ihmiseen! Ehkä tiedät, mitä hän tekee työkseen, mutta tiedätkö kuinka suuri stressi töistä on, entä mitkä on kotiolot? Tai yhtäkkiset surut ja ongelmat?

Älä siis koskaan vertaa itseäsi johonkin muuhun!! Vaikka tavoite olis sama kilpailu jonkun muun kanssa, niin matka siihen on erilainen. Henkinen kuorma pitäisi aina ottaa huomioon, ja harjoittelua vähentää suuremman stressin aikana. On ihan turha raskaan työpäivän jälkeen tehdä kovaa tai pitkää harjoitusta. Mielummin sitten vaikka tuulettaa päätä puolen tunnin kävelylenkillä.

Tämän asian olen itse oppinut kantapään kautta, mutta toivon, että moni muu tajuaisi asian helpommin ja ajoissa. Joskus siitä treenistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Ja sitten, ei tarvitse harjoittelumäärien lisäksi vertailla ruokailuakaan. Ihan sama, vaikka hernekeitto tuleekin purkista tai kalapuikot pakkasesta. 😉

Terveisin ohjelmistosuunnittelija, kolmen lapsen äiti, yhden miehen vaimo, kahden koiran emäntä, leijonaemo, triathlonin täysmatkalla treenaava nainen, ja mm. tänään pussiruokaa eli lähes valmista Meksikonpataa kiireen keskellä kokannut äiti.

P.S. Tea kommentoi facen puolella yhden tärkeän asian, mikä on vielä pakko lisätä tänne. Ihmisten stressin sietokyky on hyvin erilainen. Se mikä toiselle on stressiä, ei toiselle oo vielä mitään. Todella tärkeä huomio!

18 kommenttia

  1. Aino kirjoitti:

    …ja vielä bloggaaja! Viimeistä kappaletta kun lukee, alkaa hengästyttää! Miten sä ehdit tuon kaiken?!!?

    • Ninni kirjoitti:

      😀 No blogin kirjoittamisesta ei oteta stressiä, välillä on neljäkin päivää välissä, etten ehdi päivittää. Päivitän, kun ehdin. Organisointitaito on hyödyksi, ja kaikki ylimääräiset tunnit käytetään järkevästi. Toisaalta en tiedä, millaisia ohjelmia on esim. uudet Posse ja Vino show. Mutta nyt oon vuoden tehny lyhennettyä työpäivää, ja se tuo päivään pituutta kummasti. 🙂

      Tänäänkin oon vaan notkunu kotona jo kolmisen tuntia. 😀 Klo 17 lähti tytöt isänsä kera lentopalloa pelaamaan, ne tulevat kotiin ihan kohta ja mies jatkaa vielä omiin treeneihinsä. Mikäs se parempi aika blogia kirjoittaa kuin nuorimmaisen katsoessa Pikku Kakkosta. 🙂

  2. Sanna kirjoitti:

    No auts, osu ja uppos! Vertaanpas, enkä voi sille mitään. Nih! 😉

  3. Jenni kirjoitti:

    Moro,

    Hyvää asiaa.
    Stressaamiseen vaikuttaa paljon myös se itse itselleen asettama vaatimustaso. Se kotiäiti voi ottaa enemmän ”työstään” stressiä kuin vaikkapa lääkäri, jos hän edellyttää itseltään ylisuorituksia kotiäitiydestä joka päivä. Vain täydellinen suoritus kelpaa. Laskemalla omaa vaatimustasoaan on kaikkein helpointa laskea omaa stressiään. Helpommin sanottu kuin tehty. Tiedän ihan kokemuksesta. Vaikea kääntää (varsinkin kilpailuhenkisen ihmisen) se nuppi asentoon, että vähempikin riittää. Se kilpailuhenkisyys pyrkii joka asiaan, mutta aina ei tartte kilpailla. Ei sen kotiäidin tartte olla täydellinen eikä ohjelmistosuunnittelijan pystyä tohon kaikkeen joka päivä 😉 Joskus saa mennä minimillä ja toisena päivänä sitten sen saattaa huomaamatta pompsahtaa sen tavoitelaatutasoriman yläpuolelle ihan vahingossa 😀

    • Ninni kirjoitti:

      Totta! Oikein hyvä pointti!! 🙂 Siksi mulla onkin osassa jutuissa aika matala vaatimustaso, ja ruokakin oli sitä meksikonpataa. Ei haittaa! 😀

  4. marketta kirjoitti:

    Niin! On todella tärkeää tuntea itsensä. ”Tunne itsesi” -lause on jo lanseerattu ammoisina aikoina, ja lause vääntyy myös latinaksi. Mielestäni mikään ”aparaatti” maailmassa ei pääse kiinni Sinun, minun sielun syövereihin. Joskus, liiankin usein mennä touhotamme kuuntelematta itseämme. On vaan trendikästä, treenikalenteri määrää jne… Entäpä kun eteen tulee voittamaton este, sairaus, ihan mitä tahansa. Olemmeko valmiita nöyrtymään muutosten edessä? Saamme olla todella kiitollisia terveydestämme, ja mahdollisuudesta harrastaa, ja suunnitella elämäämme. Siis nautitaan siitä, mitä meillä on tässä ja nyt!!!

    • Ninni kirjoitti:

      Jos elämään tulee muutoksia, niin niihin on sulauduttava. Tietysti isot sairaudet ja ongelmat on eri asia, mutta jos tulee esteitä ja hetkellisiä sairauksia, niin kyllähän ne voi harmittaa, mutta aina täytyy muistaa, että treenit on vaan treenejä. 🙂

  5. -Katri- kirjoitti:

    ”Älä kadehdi muita ihmisiä. Et voi tietää heidän murheitaan.” Tää on aika hyvä ohje muistaa.
    Iloa ja valoa kaikille! 🙂

  6. outi kirjoitti:

    Juurikin näin! Oikein hyvä kirjoitus!

  7. Suvi kirjoitti:

    Täyttä asiaa koko teksti! Ja Jenni tuolla ylempänä kommentoi myös tosi fiksusti. Pelkkä tekemisen määrä tai vaativuus ei tosiaan kerro kaikkea, vaan se, kuinka stressaavaksi tämän kokee. Itsellä on kaikessa tekemisessä rima aika korkealla ja saan siitä välillä ihan turhia paineita. Joku toinen ei välttämättä samassa tilanteessa stressaisi ollenkaan. Olen itse joutunut oppimaan tämän asian kantapään kautta. Nyt ymmärrän, etten voi ajatella vain treenimääriä, vaan elämää on ajateltava kokonaisuutena.

    • Ninni kirjoitti:

      Onneksi nyt olet asian tajunnut. Uskon, että tämä on sellainen asia, mikä helposti menee juurikin kantapään kautta. Kokonaisuus todellakin on tärkeä! Toivottavasti saat madallettua itse itsellesi asettamaasi rimaa edes yhdessä asiassa. 🙂

  8. sisublogi kirjoitti:

    Hyvä teksti. Niin totta! Ihmisten työt ovat erilaisia, töiden kuormittavuus erilaista, ja sitten vielä se oma stressinsietokyky. Niin ja siihen päälle tietty ne kotiasiat. Perheet ovat erilaisia, myös lapset ovat erilaisia: jotkut helpompia, jotkut haastavampia. Tai ainakin temperamentiltaan erilaisia. 🙂 Pienten lasten kotiäiti voi helposti olla stressaantuneempi kuin työ-perhe-harrastukset -akselilla taiteleva 🙂 Tai sitten toisinpäin.

    Kyllä minäkin joskus vertaan. Yritän kyllä olla vertaamatta. Sen kun muistaisi aina!

    Mukava blogi sinulla! Löysin ihan juuri vasta tänne.

    • Ninni kirjoitti:

      Kiitos! Tosi kiva, kun oot löytäny tänne! 🙂

      Vertaan itsekin joskus, mutta yritän aina sen tajuttuani lopettaa vertaamisen ja mietin realiteetteja. Ne pitää kuitenkin tiedostaa, että vertailun pystyy sivuttaa. 🙂

  9. Tiina kirjoitti:

    Aivan loistava kirjoitus! Tykkään blogistasi ihan hullun paljon. Olen lukenut sitä muutaman kuukauden ja jopa osin sen innoittamana uskalsin aloittaa kauan haaveilemani triathlon harrastuksen nyt syksyllä eräässä valmennusryhmässä. Ikää on jo 45+ joten haastetta riittää, vaikka liikuntataustaa toki on.
    Yksi kaikkein tärkeimmistä pointeista on juuri se, että oppisi olemaan vertaamatta itseään toisiin. Niin sen päivätyön, perheen hoidon kuin treenaamisen suhteen. Sama pätee myös siihen esim. treeneissä etenemiseen. Kaikilla on omat haasteensa ja omat heikkoudet ja vahvuudet. Yhdellä voi olla joku osa-alue täysin hallinnassa, kun toinen vasta ottaa ensiaskelia sen harjoittelussa. Silloin pitäisi todellakin kyetä iloitsemaan siitä kun huomaa edistyneensä siinä omassa tekemisessään eikä ajatella että ”vitsit kun olen vieläkin näin paljon jäljessä noita muita”.
    Lämmin kiitos tästä arjenmakuisesta ja aidosta blogistasi:)

    • Ninni kirjoitti:

      Kiitos Tiina! Mielettömän ihanaa kuulla, että oot uskaltanu aloittaa uuden harrastuksen, ja mikäs tätä parempaa oliskaan! 😉

      Oon joskus miettiny, että on kehittävämpää olla porukan hitain kuin nopein. Nimimerkillä tosi monissa treeneissä ollu se huonokuntoisin. Mutta kun ottaa asenteen, ettei se haittaa, niin ei se haittaa. 🙂 Ottaa vain positiiviset pointit asiasta irti.

      Kiva, kun jätit viestiä. Näistä tulee oikeasti tosi iloiseksi! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *