Hae
Ninnin energianurkkaus

Magneettikuvissa käyty!

Kun olin tarpeeksi pohtinut, että mitä voin tehdä ja aiheutanko lisäongelmia jalalle treenillä, niin maanantaina päätin käydä lääkärillä uudelleen kuuntelemassa fiksumpaa. Esimerkiksi viime torstain pyörätempon jälkeen taas jalka tuntui paljon kipeämmältä, kun jotenkin kovia vetoja tehdessä painaa jalkaa enemmän kengänpohjaa vasten ja huomasin myös, että mulla on tapana koukistaa varpaitakin. Ihan vaan seistessä huomaan keventäväni painon jalalta pois, ja kävellessä siirrän painoa enemmän jalan sisäsyrjälle ja siksi pohjekin on kireä. Lahden ironman 70.3 -tapahtumasta on nyt siis 3,5 viikkoa aikaa. Jätin eilisen supersprintticupin kisankin väliin siinä olevan juoksun vuoksi. Vaikka pisteet olisi kyllä tarvinnut, jos meinaa päästä cupissa palkinnoille. 😀 Nyt kun jalka oli pari päivää ilman mitään ylimääräistä, niin ei sattunut joka kävelyaskeleella. Mutta jo kevyen 2h pyörälenkin jälkeen taas sattuu.

Maanantaina oli klo 16.30 aika Terveystalolle. Lääkäri totesi, että kuvataan jalka, niin ei tarvi arvuutella kivun syytä. Siitä lähti maksusitoumus Fennialle, josta tuli hyväksyntä heti tiistaina aamulla. 20min sen jälkeen soitettiin Terveystalon ajanvarauksesta, ja sain magneettiin ajan päivälle klo 12. Täytyy sanoa, että niin hienoa ja nopeaa toimintaa Fennialta koko tämä tapaturmaan liittyvä ketju!

Lääkäri soitti tänään aamupäivällä. Nivelsiteet ovat revenneet ja siellä on luunsisäistä mustelmaa (tälle oli joku hienompikin nimi, mutta en muista). Saan siis treenata, kunhan kunnoitan kipua. Jee! Tämä on paras tieto, ettei treeni riko jalkaa lisää, kunhan vaan kuuntelen itseäni. Sitä se lääkäri painotti, että kipua kunnioittaen. Lääkäri pyysi käymään uudelleen, jos kipu ei ajan kanssa ota laantuakseen. Mutta aikaa tuo paraneminen tulee ottamaan.

Tämä puulaiturin alin osa oli kaiken syy, tai siis ehkä se ja mä yhdessä.. Kuva: Taru Schroderus

10 viikkoa on aikaa treenata Barcelonaan. Siitä 8 viikkoa kunnolla, ja kaksi kevyttä valmistautumista. Niin kamalan vähän, ja kyllä mä ihan jokaisen viikon tarvin kunnon treeniin! On kuulkaa vaihdellut tämä fiiliskin tuon kisan suhteen nollasta sataan. Eli siis siten, että joko heitän sen suhteen hanskat tiskiin tai uskon, että ehdin itseni saamaan haluamaani kuntoon. Itse asiassa tänä kesänä fiilis koko triathlonin suhteen on heitellyt lopettamisesta uuden pyörän ostamiseen.

Täytyy kyllä sanoa, että olisin pulassa ilman valmentajaa. Tärkeitä puheluja ja pohdintoja on Kaitsun kanssa ollut. Ja monta taitaa olla edessäkin! Ja onneksi on myös ystävä Sanna, joka tuntee mut, kyselee ja jaksaa näitä mun mitä teen, kuinka paljon sattuu ja sattuuko tänään vähemmän vai enemmän jne. 😀 Ja joka kommentoi Finntriathlon Joroinen -kisapäivänä meiän perheen ilmestyessä heidän lapsensa rippijuhliin: ”En tiedä oonko iloinen vai en, kun te pääsitte tulemaan.” <3 Tosin faktahan tuosta kisasta olisi ollut, että kunnon treenejä en päässyt Lahden jälkeen tekemään, joten kunto ei olisi ollut sen parempi.

Meistä ei oo yhtäkään juhlamekkokuvaa Sannan kanssa olemassa, nyt on, mutta menossa treenaamaan. 😉

Kilpirauhasen vajaatoiminta ja urheilu

Mä oon monesti miettinyt tästä aiheesta kirjoittamista, koska suurimmalla osalla on sellainen käsitys, että kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavan liikkumisen täytyy olla rauhallista, kävelystä pilatekseen. Heti alkuun totean, että voi harrastaa myös kestävyysurheilua ja voi treenata kovaa. Juttelin juuri yksi päivä toisen vajaatoimintaa sairastavan triathlonistin kanssa tästä, että mun tekisi mieli aiheesta kirjoittaa ja hän kannusti kirjoittamaan. Muistan, että luin jostain muutama vuosi sitten, että joku ei enää maratoneja juossut sairauden takia. Se kuulosti surulliselta, että harrastuksen loppumisen syy on kilpirauhasen vajaatoiminta.

Yleensä kilpirauhasen vajaatoiminta saadaan thyroxin-lääkityksellä aisoihin, mutta sitten on ikävä kyllä niitäkin, joille se pelkästään ei auta. Tai että tasapainoa on vaikea löytää. Ja toisilla ottaa pitempään löytää diagnoosin jälkeen se tasapaino. Tiedän siis taudin vaikeudet, mutta itse onneksi kuulun tähän porukkaan, jolle thyroxin riittää (vaikkakin iso annos) ja veriarvot ei nykyään älyttömästi seilaa. Ja haluan uskoa, että näin on suurimmalla osalla, koska Suomessa kilpparin vajaatoimintaa sairastavia on todella paljon.

Mun diagnoosista on jo 18 vuotta. Raskaudet + synnytyksien jälkeiset ajat ovat saaneet eniten aikaan ongelmia mun voinnissa ja veriarvoissa. Silloin, kun kilpirauhanen toimii vajaasti, niin silloin ei jaksa urheilla, ei nimittäin jaksa yhtään mitään. Kyse ei ole pelkästä väsymyksestä, vaan jo aloitekyky on onneton. Oon myös nykyään paremmin perillä, mitä arvojen olisi hyvä olla ja mitä ne saa olla lääkityksellä. Osaan myös lukea itseäni paremmin, ja mennä ajoissa verikokeisiin. Näin TSH ei enää ehdi nousemaan 6-8 arvoihin, kun labrasta riippuen yläraja on n. 4. Ja koska tyroksiini tulee purkista, niin huomaan omassa voinnissa jo, kun TSH on yli 2. T4V mulla puolestaan ei koskaan nouse yli 16, vaikka moni sitä suositteleekin. Voin kuitenkin hyvin 15 arvoilla. (TSH arvoissa alempi luku parempi, T4V arvoissa ylempi on parempi, mutta liikatoiminnallekaan ei voi mennä.) Eli tämäkin on yksilöllistä. Mutta kiitos netin, niin on mustakin tullut viisaampi. Koska lääkäritkään eivät ole kaikki samaa mieltä. Toisten mielestä lääkityksellä TSH saa olla alle viiterajojen, jopa mittaamattomissa. Toisten mielestä niin ei voi olla. Samoin kuin toisten mielestä T3-arvoa ei tarvi mitata, ja toisten mielestä se on melkeinpä tärkein.

Lisäksi 1,5 vuotta sitten opin, että jos kehossa on rautavarastot matalilla, niin kilpirauhanenkin toimii huonommin. Mun T4V oli tuolloin huono 10-11 välillä, vaikka TSH oli ok n. 1. Ja on siis eri katsoa sairastavan arvoja kuin terveen arvoja, se täytyy muistaa! Koska se tyroksiini tulee tosiaan sieltä purkista.

Mutta joo, vuosien aikana oon oppinut paljon. 1,5 vuotta sitten pyysin kaikki mun labratulokset terveyskeskuksesta, ja sain ne vuodesta 2000 lähtien. Ei ihme, että muistan kuinka saamaton oon välillä ollut. Se, ettei jaksa tehdä mitään pieniäkään kotitöitä tai muutakaan, on aina hälyyttävä. Muistan noita tilanteita, ja siksi aina mietin, että millä tavalla oon väsynyt tai mitä en jaksa. Ja kuinka pitkään tilanne on sellainen ollut. Siis ihan kuten normaalistikin urheilijan on otettava huomioon oma olotila, ja miettiä, etteikö treeni vain huvita vai eikö oikeasti jaksa. Eli siis palautumisen tilaa täytyy noissa tilanteissa pohtia, niin vajispotilaiden täytyy joskus myös miettiä, että voiko olotila kummuta kilpirauhasesta.

En toki tiedä, että millainen mun kunto olisi ilman vajaatoimintaa tai olisiko kehittyminen kenties ollut parempaa. Mutta tuo sairaus on mulla, ja siitä eroon ei pääse, joten näillä mennään. Treenaan valmentajan tekemän ohjelman mukaan, kuuntelen itseäni, käyn tsekkaamassa labrassa veriarvot 1-2 kertaa vuodessa. Nykyään myös rautavarastoja ja d-vitamiiniarvoja, kuten kesäkuun loppupuolella juuri kävin. Lihakset luultavasti palautuu vähän huonommin kuin terveellä, mutta en usko siinä mitään isoja eroja olevan. Salitreeneistä lihakset on välillä tosi kipeet, mutta ehkä vaan pitäisi pienentää painoja ja lisätä toistoja. 😀

Tämä kuumuushan mun kropalle on tuskaa. Mä hikoilen enimmäkseen päästä ja kasvoista. Toisilla käsivarret ja jalatkin hikoaa, mulla ei. Mutta pää on pienenkin juoksun jälkeen tulipunainen. Aurinkoa en pysty ottamaan eli rannalla makaajaksi musta ei ole, ja nytkin oon viettänyt monta päivää sisätiloissa. Tämä on yksi vajaatoimintaa sairastavien ongelma, mutta toki mä aina mietin, että onko joku muukin juttu, mikä lämmönsäätelyjärjestelmän ongelmiin vaikuttaa, koska tyroksiini tulee sieltä purkista ja veriarvot on ok. Laihtuminen ei myöskään ole helppoa, mutta aineenvaihduntaan vaikuttaa koko ajan myös lisääntyvä ikä. Siksi asian kanssa pitää tehdä töitä enemmän ja enemmän. Mutta joo, tämmöinen kuumuus ahdistaaa.

Ei ollut tarkoitus kirjoittaa ihan tällaista tekstiä, mitä nyt sylki suuhun toi. 😀 Mutta siis, tarviiko se enempää informaatiotakaan kuin että sairauden kanssa pystyy todellakin harrastamaan ihan mitä haluaa, myös kestävyysurheilua!