Ironman Barcelona 7.10.2018
Kisaraportin aika. Suurinta osaa kirjoitin lentokoneessa, kun lentokin oli normaalia pitempi sen ollessa myöhässä 2,5h. Istuttiin toki lentokentällä koneessa, ei taivaalla. 😉 Barcelonan ironman eli 3,8km uintia, 180km pyöräilyä ja 42,2km juoksua.
Kisaa edeltävä yö oli huono. Alakerrassa oli joku bändi soittamassa, ja mä en saanut nukuttua. Puoli kaksitoista kävin respassa kysymässä, että koska tuo loppuu. Olin aika hermona. Mä oon yleensä aina ennen kisaa nukkunut hyvin. Kun soitto loppui, niin murehdin tytön verensokereita, ja sen jälkeen heräsin ukkoseen. Nukuin ihan liian vähän, vajaa neljä tuntia. Barcelonassa kisastartti on normaalia myöhempään, vasta klo 8 jälkeen, koska aurinko nousee vasta muutamaa minuuttia vaille kahdeksan. Joten kello onneksi herätti vasta klo 5.30, kun joskus se on herättänyt klo 3.45.
Aamupalan kautta kävellen kohti vaihtoaluetta ja uinnin starttipaikkaa. Matkalla alkoi satamaan vettä, tummassa taivaanrannassa vilkkui salamat. Juomapullot ja mittari pyörään sekä vaihtopussien tsekkaus. Sen jälkeen märkäpuku päälle ja odottamaan uinnin lähtöä. Annoin miehelle mun puhelimen ja märät vaatteet, että saa viedä hotellille kuivumaan.
Lähtökarsinat oli ajan mukaan jaettu, ja mä menin alle 1:15 karsinaan. Seuraava olisi ollut alle 1:05, ja siihen ei ole saumoja. Siinä seisoessani tunsin jalkapöydän päällä jotain, sellainen beigen värinen 15cm pitkä liskohan siinä. Vähän hyppäsin ilmaan! 😀
Kun päivä valkeni, niin näki meren aallot. Ei tule olemaan helppo uinti.
Uinti 1:12:20
Mietin, että ekalle poijulle eli 300m pitää tehdä töitä ja sitten vähän helpottaa. Pääsin mereen ja ei muuta kuin uimaan. Yritin suunnistaa kohta pientä punaista kääntöpoijua kohti, ja useasti tajusin kuinka paljon vasemmalla olen. Uin lopulta todella paljon vasemmalle, ja aattelin, että nyt oli kyllä iso moka heti alkuun.
Käännöspoijulta myötäaallokkoon, ajauduin ulkoreitille, enkä saanut kauheasti apua peesaamisesta. Yritin liu’uttaa ja pitää tekniikan hyvänä, vaikka aallokko käänsi itseä sen verran, että välillä käsivedot tuntuivat yhtä tyhjän kanssa. Päätin, että seuraavalla käännöspoijulla saan katsoa kelloa. Siinä olisi 2050m täynnä. Kello näytti 35:39, ja totesin, että nyt sujuu kyllä hienosti! Tajusin kyllä, että on vähän eri tulla myötätuuleen kuin palata vastatuuleen. Mutta en oikein asiaa ymmärtänytkään kuin vasta hetken päästä.
Aallokko oli valtavaa. Oli ihan hassua, että vieressä oleva uimari on sua metrin korkeammalla kuin itse on. 😀 Yritin vaan uida eteenpäin, ja uinnin pelastusporukka / reittimerkkaajat viittoivat keskelle päin, eli aika paljon oli rantaan päin ajautunut. Noin kilometriä ennen kyökkään, ja kyökkään uudelleen ja uudelleen, ja sitten tulee oksennus. Ei oo todellista! En hörpännyt vettä niin, että olisi johtunut siitä, vaan se oli selkeästi meripahoinvointia. Oksentaminen rikkoo mun uinnin. Näen syke- ja vauhtikäyrästä, että milloin oon oksentanut. Sen jälkeen eteneminen on hitaampaa. Pysähdyn kyökkäämään vielä kolme erillistä kertaa, mutta en enää oksenna. Uinnin maali tuntuu olevan kaukana, eikä lähesty ollenkaan. Aika moni oli vissiin antanut kaloille ruokaa, en todellakaan ollut ainut! 😀
Pääsen lopulta rantaan. Saan aikamoisen aallon niskaan, mutta en lennä sen mukana pohjaan. Jes, aika 1:12 kaikesta huolimatta. Täytyy olla tyytyväinen tähän, odotin huonompaa viimeisen kilometrin tapahtumien vuoksi. Matkalla vaihtoteltalle huuhtelen kasvoni ja niskani kunnolla suihkussa. Bodyglide on kyllä mun pelastus, ei hiertymiä niskassa!
Vaihto 4:53
Oma vaihtopussi naulasta, josta päälle sukat, pyöräilykengät ja kypärä. Pussiin märkäpuku, lasit ja lakki. Ja pussi takaisin naulaan. Juosten pyörälle, pyörä telineestä ja kohti paikkaa, josta saa nousta pyörän päälle.
Pyörä 5:38:59
Pyörän alussa on 3km mutkaista kaupunkiosuutta. Watit on kaupunkiosuuden jälkeen pienet, ja nyt lähdetään niitä nostamaan. 30km todella helppoa menoa myötätuuleen. Oi, mikä fiilis! Tosin fiiliksen lisäksi korkealla on sykkeetkin. Mietin, että johtuukohan huonosta yöstä, ja kun niitä huonoja öitä on ollut kisaviikolla useampikin. (En suosittele Hotel Presidenttiä!) Ajattelen, että oli ne sykkeet Kööpenhaminassakin alkuun korkealla. En anna häiritä. Mietin vaan, että tästä tulee kaikki aikojen ironman! Valmentaja Kaitsu sanoi, että täydellisen suorituksen koittaessa mulla on saumat 5:15-5:20 pyöräaikaan ja tällä menolla siitä sellainen tulee. Jalka oli herkkä ja watit oli helposti yläkanttiin. Jouduin huolehtimaan kokoajan, etten polje liian lujaa. Mä olin niin fiiliksissä!
Oksennus nousi suuhun ja nenään. Oho, mistä tämä nyt tuli?! Ehkä vielä uinnin peruja. Nielen oksennuksen, mutta nenäontelosta se kestää hetken kadota. Tiedättekö, kun niiskutat hetken ja kurkun perällä maistuu ja nenässä haisee oksennus. Hih hei! 😀 Mutta tämä enemmänkin naurattaa kuin huolestuttaa.
Ekalla kierroksella tulen olemaan ohituskaistalla jonkin verran, mutta myös ohitettavana. Saan kuitenkin ajettua jotenkin loistavassa välissä, koska mulla ei ole samoja kokemuksia kuin muilla isoista lösseistä. Näen kyllä törkeitä porukoita, jotka ajavat liian lähellä toisiaan, mutta itse saan ajaa hyvinkin omaa ajoa. Kun isompi porukka tulee takaa, niin jätän väliä, etten ole kasassa, kun tuomari tulee porukan hajottamaan. Ja kun jätän väliä, niin automaattisesti myös tipun porukasta.
Kolari, joku makaa maassa ja ambulanssi paikalla. Reitti on paikoin tosi kapea. Yksi suomalainen kommentoi, että hänen mielestään kapeampi kuin aiemmin. Vähältä pitäen tilanne kävi itsellekin. Ajoin ohituskaistaa, ja tie kapeni oikeasta laidasta tötsien avulla. Ohittamani tyyppi tulikin ihan mun viereen kiinni. Säikähdin, en ollut huomannut, että se kapenee noin.
70 kilsan kohdilla keskivauhti oli sitä mitä piti 33,5km/h. 90km tuli helposti. Mutta kääntöpaikalla matkaa mittarissa oli yli 91km ja ajoaika 2:45, niin tiesin, etten tule pääsemään aikatavoitteeseen. Eikä seuraavalla kierroksella ollut enää samanlaista myötätuulta, joten senkin myötä vauhti tippui. Tiesin kannustusjoukkojen olevan kääntöpaikalla, ja huomasin, että harmittelin sitä, että piti lähteä toiselle kierrokselle vielä. Olis tämä tähänkin voinut jäädä.
Olin ajatellut reitin olevan nopea. Mutta ei se sitä ollut. Tai tietty mihin vertaa. Mä vertaan lakeuksiin. Paljon liikenneympyröitä, kapeita kohtia, ja pari mäkeä. Yksi lisäpisto kahden vuoden takaiseen reittiin tullut kuulemma myös, sekin oli ylämäki toiseen suuntaan ja alamäki takaisin, ja samantien liikenneympyrässä jarrut pohjaan ja lähes u-käännös toiselle tielle. Voi jopa sanoa, että pyöräreitti oli vaarallinen.
Vähän saatiin sadettakin niskaan, ja nyt piti olla extravarovainen tiemerkintöjen ja liikenneympyröiden kanssa. Miestä meni nurin useampi!
Takana 130km ja tajuan, että mun piti vaihtaa pullot 90km huollossa, mutta ei puhettakaan, että olisi tarvinnut. Aamu on ollut yön ukkosen jälkeen viileä, mikä tosin sopii mulle, eikä mun ole ollut jano. Oonko juonut liian vähän? Yritän napata juomista vähän enemmän.
En nähnyt yhtään rangaistusta peesauksista annettavan, mutta moni muu oli nähnyt useamman. Kertoo varmasti siitä, että mun ”ajosauma” oli muita parempi! Mutta sen huomasin, että esim. Calellan pään mäet kasas porukan. Siinä mäkin tulin alamäkeen aikamoisessa kasassa.
Viimeinen 30km painan vielä tulemaan, hyvillä wateilla. Lasken vähän väliä, että paljonko on vaihtoon ja mitä loppuaika tulee olemaan. Loppuaika karkaa koko ajan kauemmaksi, ja huomasin jossain kohtaa laskevan sen 180 kilsalla ja kun matkaa olikin enemmän. Katson myös keskinopeutta, se ei pysy haluamallani tasolla.
Päätän, että olen tyytyväinen pyörään, koska watit eivät tippuneet samalla tavalla kuin aiemmissa kisoissa. Sain ajettua hyvin loppuun asti. Nyt matka oli vaan enemmän kuin 180km, ja tällaista tämä vaan on pyörän kanssa. Olosuhteet vaikuttaa. Oma mittari näyttää 182,6km. Yksi suomalainen sanoi, että viisi kilometriä enemmän kuin viime vuonna.
Vaihto 3:55
Pyörä telineeseen, pussista juoksukengät, aurinkolasit ja energiat, ja pussiin kypärä ja pyöräkengät. Vaihdan myös kuivat sukat ja huomaan, että mun jalat on ihan märät. Tulee tietämään rakkoja.
Juoksu 4:18:18
Pikanen virtsarakon tyhjennys juoksun ekalla kilsalla bajamajassa. Juoksussa sykkeet on alusta asti korkealla. Kaksi vaihtoehtoa, joko juosta tavoitevauhtia ja kattoa koska tsippaan tai hidastaa vauhtia. Päädyin ekaan vaihtoehtoon. Kerrankin ajattelen, että onpa kiva vaihtaa lajia juoksuun.
5km kohdalla alkoi tuntua pohkeessa. Ei normaalissa kiristyskohdassa, mikä mua on vaivannut, vaan ylempänä. Ei tiedä hyvää.
Juoksu on kolme kierrosta ja ensimmäinen kierros on aina jännä, kun ei tiedä mitä reitillä on. Kauemmassa päässä on kaksi lenkkiä. Aattelen, ettei se kääntöpaikka ny kaukana ookaan, heh. Väärin luultu. Se toinen ja oikea kääntöpaikka olikin kauempana.
Ensimmäisen tunnin aikana menee 2 geeliä ja yksi lasi kokista. Vesi tarjoillaan pulloissa ja onnistui juoda juostessa, ja samasta kaataa päällensä viilennystä. Tuttuja juoksee vastaan, yritän huikkia, kun heitä näen. Mulla on vielä hyvin energiaa siihen. Olin alunperin suunnitellut kysyväni kokonaisaikaa ennen juoksua mieheltä, kun sen näen. Mulla on siis ollut kello uinnissa ja on juoksussa, mutta pyörässä eri mittari. Mutta en kysy, ei sillä mitään väliä oo. Alle 11 tunnin ei tulla tänään menemään.
10km kohdalla alkoi vääntää mahassa. Oliko se kokis vai merivesi vai kostautuuko se huono juominen pyörässä nyt? Mulla meni nestettä vain 2 litraa. Olin ajatellut, että ainakin kolme pitäisi mennä. Vatsaongelmia on kyllä ollut koko reissun, ei vain kisapäivänä. Alkaa mennä fiilis, mietin koko ajan koska pitää mennä vessaan. Otan pelkkää vettä, en uskalla ottaa energiaa. Jätän suunnitellun geelin välistä. Mutta tietääkö tämä energiavajausta? Sitten on vaan pakko ottaa riski ja ottaa geeli. Vaihdetaan tuntemattoman suomalaisen miehen kanssa fiiliksiä, ja hän sanoo, että koita ottaa banaani, jos auttaisi. Kiitän vinkistä ja seuraavaksi kun niitä on tarjolla, niin otan.
Tästä tulee niin vaikea juoksu, vaikein maraton ikinä. 20km kohdalla nimettömässä varpaassa paukahtaa rakko, sattuu ja kävelen 10m. Ensimmäinen periksiantaminen tapahtui juuri. Olen juossut jo 23km, mutta ikävä kyllä se tietää vielä 19km ennen maalia.
Tuttuja on juossut vastaan ja muutama sana on vaihdettu, mutta Johannaa en oo nähnyt. 26km kohdalla kysyn miehiltä Johannasta, kun en oo nähnyt ollenkaan, onneksi kaikki hyvin. Samalla kuitenkin kysyn kokonaisaikaa juoksuvaihdon jälkeen. Mietin, että onkohan alle 7h. 7:00:06 juoksee mies perään kertoen ajan. Okei, eli ennätys on kyllä mahdollinen.
Mulla on kuudesta geelistä kolme jäljellä, ne piti kuluttaa 30km mennessä. En pysty ottamaan niitä. Oon ottanut vain kokista ja kävellen sen juonut. Mutta huoltopisteen appelsiinit näyttävät hyvältä, otan sellaisen. Olipa hyvää ja raikasta. Aurinko menee pilveen, kohta ei enää tarvi viilentää itseään kaatamalla vettä päälle.
Jos haluaa ennätyksen, niin pitää tehdä sen eteen töitä. 16km matkaa jäljellä. Hemmetti!
Vatsa alkaa antamaan periksi, johan sitä 20km kesti. Vessassa ei tarvinnu käydä, odotin koko ajan koska tulee kunnon vatsakramppi ja sinne on mentävä. Ei tullut kramppia vatsaan, vaan pohkeeseen. Pikanen stoppi venytys, kävelypätkä ja yritys juosta. Oon ihan varma, että pian kramppaa uudelleen. Pohje on kramppiherkkä, kramppaa pian toisen kerran.
Oon etukäteen valmistautunut henkisesti siihen, että kolmannella ja vipalla kiekalla on pitkä matka kääntöpaikalle. En jaksa, pakko kävellä. Muutama kymmenen metriä ja pakotan taas itteni juoksemaan. Jalat on ihan loppu, vaikka kuinka käskyttää niitä, niin lujempaa ei vaan pääse. Yhteenkään kilometriin ei mene kuitenkaan yli 7 minuuttia. Mietin, että koita ny yrittää tehdä ees se ennätys, kun siihen on saumoja. Mutta kun en jaksa. Sanoin jo, että uusi pyörä vois olla palkinto, jos menee alle 11h. Ei tuu uutta pyörää nyt.
Kääntöpaikalta 7km maaliin, se tuntuu pitkältä, mutta vipat 5km pakotan itteni juokseen sen minkä pystyn. Ei vauhti kovene, mutta maali tulee ennemmin vastaan ja tää kaikki loppuu! Alkaa satamaan vettä, ei haittaa. Miten tämä on näin kamalaa, kuka on pakottanut mut tänne? Kyllähän ailahtelee fiilikset päivän aikana, mutta olihan se nyt tiedossa. Tää on henkisen puolen juttuja. Mun täytyy olla henkisesti vahvempi. En voi antaa periksi, mutta jos 20m verran silti kävelisin?! Ainakin huoltopisteellä vähän pidempi kävelypätkä.
Mietin kuinka tuuletan maalissa. Se pitää tällä kertaa tehdä, eikä onnetonta kuten Hampurissa. Nyt tulee kuitenkin ennätys ja oikeasti perheelliselle työssäkäyvälle naiselle kova aika. Ehkä nostan vain kädet ilmaan, se saa riittää. 4km, 3km, 2km, 1km ja maali.
Maali 11:18:23
Lopulta! Viidellä minuutilla parani ennätys kahden vuoden takaiseen Kööpenhaminan ironmaniin. Mitali kaulaan, monta ”are you ok?” kyssäriä. Näytän varmaan olevan ihan poikki ja yritän etsiä miestä. Mut ohjataan suoraan palautumistelttaan muiden tavoin, eikä huoltajia saa nähdä. Miehellä on mun vaatteet ja puhelin, koska vaatteet tosiaan kastui aamulla, enkä saanut niitä siihen valkoiseen pussiin, mikä odottaisi maalialueella. Kolmessa edellisessä kisassa oon saanut nähdä miehen heti kisan jälkeen!
Kävelen sitten telttaan ja saan finisher-paidan. Gluteeniton valikoima on jälleen onneton, mutta onneksi on hedelmiä edes.
Mietin mitä teen, millä saan itselleni kuivaa ja lämmintä päälle. Näen onneksi Matin ja hänellä on puhelin. Saan miehen kiinni ja hän odottaa teltan ulkopuolella. Kiitos Matti! Saan reppuni, ja suihkun kautta lämmintä päälle.
Maalialueelta kävellään 1,6km päähän hakemaan pyörä ja vaihtokassit. Siitä hotellille. On huono olo, matkalta ranskalaiset mukaan. Pakotan itseni syömään ne. Vastailen viesteihin, tsekkailen tuttujen aikoja. Totean, että pyöräajat ei ole mennyt muutamalla muullakaan tavoitteeseen ja niihin verrattuna mun aika on ”järkevä”.
Päivä oli todella raskas! Jo uinti kulutti sekä fyysistä että henkistä puolta. Juoksu oli raskain ironmanein juoksuista. Ennätykseen pitää aina olla tyytyväinen, ja siksi olenkin. Mutta erityisesti juoksu jäi kyllä kaivelemaan. Täytyy vaan treenata lisää! 😉
Nukkumaan pääsen yöllä yhdeltä ja herään viideltä. Jes, neljä tuntia putkeen unta. Kroppa elää kisan jälkeen niin omaa elämäänsä, että tämä on hyvä. Se oli nyt siinä tämän vuoden pääkisa! Kiitos huoltajille ja kannustajille! Suomalaisia oli reitin varrella paljon, tuttujakin tuli bongattua.
Oot kyllä kova. Hieno veto ?. Onnea!
Kiitos Saimi! 🙂
Hurjaa! Oot terästä. Kovalta kuulosti reissu alusta asti, niistä huonoista unista alkaen.
Kiitos Lefa! 🙂 Jos seuraava olisi taas vähän helpompi. 😀
Hieno veto! Oot kyllä sinnikäs. ??
Lisäksi sympatiat yöllisestä tyttären verensokereiden pohtimisessa. Samat harrastukset meillä! ?
Kiitos Maria! 🙂 No sä tiedät täsmälleen mitä se on, mutta kuinka olikaan, että osui juuri kisaa edeltävään yöhön.. No tätä se on, ei auta. 😉