Hae
Ninnin energianurkkaus

#hauskathautajaiset #ripfitfashionfi

Fitfashionin blogiportaali loppui. Suurin osa bloggaajista sai kenkää, 14 bloggaajaa siirtyivät terve.fi-sivustolle ja osa tänne Vaikuttajamediaan. Lauantaina vietettiin bloggaajien kesken Fitfashionin hautajaisia. Aamusta junalla pääkaupunkiseudulle, Fit you too -blogin Katri haki mut juna-asemalta, käytiin meikkiostoksilla. Sen jälkeen haettiin 100 yötä kesään -blogin Emma kyytiin ja lähdettiin valmistautumaan hautajaisiin.

Ne pidettiin Voima kahvilassa Vallilassa, jossa tarjolla salaattia, raaka-kakkuja sekä juomaa. Ne meille tarjoili Greenstreet, Yes Vegan ja Laitilan Wirvoitusjuomatehdas. Paikalla osa oli koko illan, osa piipahti. Parikymmentä tyyppiä yhteensä. En ollut nähnyt suurinta osaa pitkään aikaan! Edellisistä kekkereistä kun oli jo aika kauan aikaa. Se on huono puoli tässä, kun suurin osa asuu Etelä-Suomessa ja itse Seinäjoella. Oli todella kiva ilta!

Sunnuntai-aamuna meillä oli vielä Emman ja Katrin kanssa todella hyvät keskustelut blogeista ja somesta. Vaikka oon monta vuotta kirjoittanut blogia, niin oon mä silti näissä asioissa niin noviisi. 😀 On niin hienoa, että vinkkejä jaetaan auliisti bloggaajien kesken, eikä kukaan pelkää menettävänsä lukijoitansa toiselle tai ole kateellinen toisen mahdollisesta menestymisestä. Mulla on moneen verrattuna pieni blogi, mutta toki aihekin on rajattu. Toisaalta mulla on hyvin sitoutuneita lukijoita, kiitos teille siitä. 🙂 Riittäis mulla noita muitakin aiheita itselleni tärkeämmistä asioista, mutta hirveästi en halua lapsista kirjoittaa. Joskus toki oon valoittanut siitä, miten diabeetikon äiti voi yönsä viettää ja kuinka seuraavan päivän treenit saa unohtaa. Tai kuinka lapsi, jolla on älyllinen kehitysvamma, vaatii eri tavalla vanhempia kuin samanikäinen tavallinen lapsi. En blogissa montaa kertaa oo sanonu keva-sanaa ääneen, koska tietyllä tapaa haluan lasta suojella. Mutta faktoja, jotka vaikuttavat normaalin perhe-elämän lisäksi treeneihin. Myös henkinen kuorma on välillä iso, eikä sitä helpota yhtään, että on muutenkin kova murehtimaan ja stressaamaan. 😀

Mutta tuli kyllä ihan uutta intoa bloggaamiseen sunnuntaiaamun keskustelun myötä. Tosin tässä vaiheessa kautta mulla riittää tähän aikaakin. Nyt oon toki taas tehnyt töitäkin enemmän, kun ei ole mennyt aikaa treeneissä. Kyllä ne päivän tunnit kulumaan saa. Toki mieluummin niitä kulutan liikkuen kuin koneella istuen. 🙂 Kiitos porukalle mukavasta illasta, Emmalle ja Katrille loistavista keskusteluista sekä Katrille yökyläpaikasta! <3

2 kommenttia

  1. Johanna kirjoitti:

    Ihana postaus!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.