Hae
Ninnin energianurkkaus
Kaupallinen yhteistyö

Jatkossa Lanakilan vaatteissa

Kaupallinen yhteistyö: Lanakila Sports

Mut on valittu mukaan Lanakilan ensi vuoden tiimiin. 🙂 Lanakila on saksalainen triathlon- ja multisportvaatteiden tuotemerkki. Olen siis ns. ambassador eli brändilähettiläs. Suomalaisia on tiimissä mukana viisi kappaletta.  Tiedän mm. Nupun ja Sarin käyttäneen Lanakilan vaatteita jo pitkään. Itsehän olen melkoinen noviisi tiimissä, koska mulla ei kyseisen merkin vaatteita vielä ole. Mutta ei haittaa, koska vain hyvää olen kuullut! Luulen, että olen ainoana sellainen, jolla vaatteita ei ole. Olen siis tosiaankin otettu valinnasta! Treenaaminen on aina mukavampaa, kun on laadukkaat ja hyvin istuvat vaatteet. Aikaisemmin käyttämieni triathlonvaatteiden jälleenmyyjä lopetti UK:ssa, joten niitä pitäisi tilata Jenkeistä asti. Tässä kohtaa vaihto on paikallaan. Uusi kausi, uudet kuteet! 😀

Koska joku miettii, että mitä mä tästä saan rahallisesti, niin kerron sen heti. Mikään ei ole ilmaista, se on yleensä aina ensimmäisenä ihmisillä ajatuksena. En ole aiemmin toiminut brändilähettiläänä, mutta sen toki tiedän, että isommilla firmoilla nämä ambassador-jutut ovat yleensä ilmaisia. Mä maksan käytännössä jäsenmaksun, ja saan sitä vastaan triathlonasun, uikkarit ja pyöräilyvaatteet. Maksan näistä siis n. 50% ovh-hinnasta jäsenmaksuna, sekä lisäksi jatkossa saan 30% alennusta tilaamistani tuotteista. 🙂

Tuleepa harjoiteltua englanninkielen taitoja lisää, kun muiden tiimiläisten kanssa keskustelee!

2 kommenttia

  1. Johanna kirjoitti:

    Ihan mahtavaa! Onnea!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *