Hae
Ninnin energianurkkaus

Paljon puhuttanut ferritiini

Joulukuussa 2016 oli toisenlainen tilanne kuin nyt. Silloin ei sattunut mihinkään, mutta silloinkaan en jaksanut. Nämä vuodet ovat opettaneet mua niin paljon. Ilman urheilua en osaisi kuunnella itseäni niin hyvin, mitä nykyään osaan. Harmi, että tälläkin iällä asiat pitää oppia vielä kantapään kautta. Toisaalta nämä opettaa myös mua äitinä olemaan lasteni suhteen viisaampi. Seuraavassa siis mun rautavarastojen eli ferritiinin kehittymisestä kahden vuoden aikana.

Ihmettelin kaksi vuotta sitten jouluna omaa jaksamista ja luulin, että syy oli huonontuneissa kilpirauhasen arvoissa. Vajaatoimintaa siis kun sairastan. Arvot olivat oudot, mutta ei samanlaiset kuin normaalisti vajaatoiminnalle mennessä. Silloin mulla nousee TSH, nyt se oli ok, mutta T4V oli todella matala. Onneksi kuuluin ja kuulun Facessa kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavien ryhmään. Kaksi vuotta sitten rauta-arvot, ferrit ja rautavarastot ei ollut samalla tavalla kaikkien tiedossa kuin nyt, mutta tuolta ryhmässä sain vinkin yhdestä Kilpirauhasliiton lehdessä olevasta Esa Sopin artikkelista. Kuulemma huonot rauta-arvot vaikuttavat kilpirauhasen toimintaan, ja siksi T4V voi olla matala (toki oli siis mulla viitearvoissa, mutta viitearvojen alakolmanneksella).

Otatin itseltäni kaikki haluamani arvot labrassa. Synlabissa voi käydä ilman lähetettä, joten siksi olen alkuvuodesta 2017 ajellut parikin kertaa Vaasaan kyseiseen labraan. Ferrit oli silloin 14, kun viitearvot oli 10-150. Mulle kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavalle sen suositellaan olevaksi 80-100. Isommat puutokset olivat rautavarastojen lisäksi D-vitamiinissa. Otatin silloin myös monet muut tarvittavat rauta-arvot kuten S-TfR ja S-Transf.

Rautavarastot nousevat todella hitaasti 5-10 pykälää kuukaudessa, D-vitamiini puolestaan kuukaudessa kolmekymmentäkin pykälää. Oon näitä molempia seurannut nyt siis kaksi vuotta muiden veriarvojen lisäksi. En ole syönyt rautaa jatkuvasti, mutta hyvin pitkinä kuureina. 2017 söin heti alkuun yli puoli vuotta ilman taukoja. Nyt mulla on ollut taas taukoa, koska olen lukenut, että esimerkiksi flunssaisena ei kannata rautaa syödä. Siksi olen vähän kahden vaiheilla, että syönkö vai enkö syö nyt keuhkoklamydian aikana. Että onko siitä jopa haittaa?

Itse asiassa nyt marraskuun puolessa välissä verikokeissa käydessäni ferritiini-arvon nähdessä tiesin, että mulla on joku tauti päällänsä ja sai vielä enemmän epäilemään tätä keuhkoklamydiaa. Ferritiini oli siis 108, mikä oli tuplat kesän lukuun verrattuna. Mitä se ei vaan voi olla mun tapauksessa. Kropassa olevat tulehdukset nostavat arvoa, siksi kannattaa myös CRP mitata samalla. Mulla se otettiin, mutta se ei ollut koholla. Järkevin olisi ollut ottaa myös aiemmin mainitsemiani muita rauta-arvoja, koska niihin ei kropan tulehdustilat vaikuta, mutta ne eivät kuuluneet tähän Terveystalon Liikkujan pakettiin, mitä oon käynyt Seinäjoella otattamassa.

En ole koskaan pitänyt raudasta taukoa ennen mittauksen ottamista, ja se vähän nostaa arvoa. Koen, että tärkeämpänä on syödä sitä rautaa ja se osaltansa kertoo sen hetkisen tilanteen. Mittaustuloksiin vaikuttaa myös paljon naisella, että otetaanko verikoe juuri ennen menkkoja vai juuri niiden jälkeen.

Voi olla, että mun rautavarastoarvot ovat olleet huonoja jo 10-15 vuotta. D-vitamiiniarvojen nousun huomaan, mutta olossa ei ole ollut eroa, että onko feriitiiniarvo 22 vai 54. Vai oonko mä siihen niin tottunut. Mutta pakostikin mietin, että miten nämä huonot veriarvot ovat vaikuttaneet omaan menoon ja mitä esimerkiksi kehittyminen olisi, jos arvo olisi sen vajaatoimintaa sairastavalle suositeltavan 80-100.

Oon 18 vuotta ollut sitä mieltä, että keliakia on vaan pieni suolistosairaus, eikä se haittaa, kun vaan syö gluteenitonta ruokaa. Mutta ensimmäistä kertaa mietin, että onko 2016 syksyn gluteenit tosiaan vaikuttanut mun kroppaan nyt sitten parikin vuotta. Olkaahan keliaakikot todellakin tarkkana!

LUE MYÖS:

Syy hiljaisuuteen

Treenaamattomuus tulee kalliiksi 😀

Emfit QS, tarkkaa analyysia unesta

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

6 kommenttia

  1. Lenkillä-blogi/Elina kirjoitti:

    Hyvä, kun tuot esiin näitä juttuja. Mua vähän harmittaa, kun alhaisia rautavarastoja ja kilpirauhasen vajaatoimintaa moititaan muotisairauksiksi. Itsellä on todettu molemmat ”vahingossa”, eli en siis ole mennyt lääkäriin valmiin diagnoosin kanssa. Kilpirauhaslääkitys toimii mulla hyvin ja se on asia, jota en juuri edes mieti. Ferritiini oli 8, kun se ekan kerran mitattiin. Sitten se nousi yli 30:en rautakuurilla. Nyt mulla on lähete vain hemoglobiinin mittaukseen ja ferritiiniä tuskin mitataan, jos Hb kunnossa. Nykyään olen kuitenkin tietoisempi siitä, että veriarvot voi olla pielessä, vaikka luulisi olevansa kunnossa. Hieman heikkoon oloon kun tottuu ajan saatossa. Hyvää joulunodotusta sulle! 😊

    • Ninni kirjoitti:

      Kiitos Elina kommentista! 🙂 Kyllä muakin harmittaa muotisairaus-nimitykset. Mun mielestä on mahtavaa, että ollaan asioista tietoisia. Tuota mä kans mietin, että oonko vaan tottunut tähän olotilaan, ja se olisikin erilainen, kun arvot on kohdillaan.

      Nostatko muuten kilpparilääkitystä talveksi? Mä aattelin nyt ensimmäistä kertaa kokeilla, kun yleensä mulla on talvella huonommat arvot kuin kesällä.

      Kiitos, samoin mukavaa joulunodotusta! 🙂

  2. Marjo kirjoitti:

    Mitä rautavalmistetta olet käyttänyt?

  3. Icecream kirjoitti:

    Löysin tällä viikolla blogiisi, kun olen hakenut tietoa ferritiinistä. Olen ollut poikkeuksellisen jäänyt, uupunut tänä keväänä. Ajattelin sen johtuvan ylirasituksesta, kun hiihdin paljon talvella. Enkä pitänyt lepopäivä juuri ollenkaan. Olen muutenkin aina liikkunut paljon, liikunta- addikti voisi sanoa. Käyn combatissa, stepissä, lenkillä, salilla, joskus Tripeissä ja pitkillä kävelyillä. Nyt väsymys ei helpottanut yhtään vähentämällä hikiliikuntaa. Olen 8-9 tunnin unien jälkeen ihan loppu. Töissä iskee iltapäovällä hirveä väsymys.. kahvia kuluu ja yritän välipalojen voimin jaksaa. Olen lihonut n 3-5 kiloa, vaikka olen yrittänyt kiinnittää ruokailuun huomiota ja joskus en edes jaksa syödä. Aiemmin samalla ruoksilulls ei ollut lihomisongelmaa. Iho on kuiva, syketasot vaihtelee.
    Nyt olin ekaa kertaa elämässä ferritiinikokeessa ja tulos 40. Tulkitsen itse raudanpuutteeksi. Erityisesti kun mulla on sekä kilpirauhasen vajaatoiminta (ne arvot nyt kunnossa, mitattiin samalla) että nivelreuma. Syön siis thyroxinia, salazopyriniä, oxiklorinia ja otan metotrexaattipiikin kerran viikossa.
    Millainen sinun vointi on ollut? Huomaatko selkeän eron alimman ja parhaan ferritiinin välillä? Eihän nuo sinun luvut mielestäni kovin korkeita vieläkään ole. Kun tuo paras selittyy tulevaisuudella eli ei vertailukelpoinen.
    Jaksatko nykyään juosta esim 10 km.?
    Mä jaksan jotenkin käydä jumpassa, siellä saa energiaa porukasta jne., mutta lenkkeily ei kulje oikein koskaan… on pääosin väkinäistä. Joudun useimmiten kävelemään. Combatin jalkeen olen todella väsynyt pari päivää.. erityisesti aamut ihan tuskaa.
    Mitä neuvoja sinä antaisit? Millaisella aikataululla rautavarasto – ja tärkeämpänä oma olo voi kohentua? Otan nyt obsidania 2x 100 mg päivässä + kevyempää muutamaa markettituotetta lisäksi.

    Kiitos jo etukäteen, jos jaksat vastata. Ja kiitos kivasta blogista, ihanaa aurinkoisen viikon jatkoa!

    • Ninni kirjoitti:

      Ensinnäkin mä suosittelen käymään urheilulääkärillä, nimittäin oikeasti voi olla, että oot alipalautunutkin. Toinen mitä suosittelen, että otat d- ja b-vitamiinit, ja vaikka hivenaineetkin. Että varmasti kaikki on kunnossa. 🙂 Mulla on yhdellä tutulla kestänyt alipalautuminen nyt vuoden, ja toisella syksystä asti. Ne on pitkiä juttuja, siksi mietin ihan urheilulääkäriä. Mä kävin sellaisella Tampereella, keuhkoklamydian toteamisen aikaan sekä tuolloin 2017 vaikean talven aikana.

      Musta tuntuu, että mulla ei ole eroa 20 ja 60 ferritiiniarvoilla olossa. Tokihan sanotaan, että kilpparin vajaatoimintaa sairastavalla se pitäisi olla 80-100. En tiedä sellaisesta olosta vielä mitään. Mutta se, mikä mulla on eniten vaikuttanut oloon, on d-vitamiinin puute. Siksi mietin, että kannattaa tsekata sekin. 🙂 Nyt en oo taas rautaa syönyt pariin kuukauteen, pitäisi taas aloittaa.

      Joo, kyllä mä jaksan 20km juosta ja kympin tuosta vaan. Mutta on päiviä, etten jaksa ja silloin on kyse raskaasta työpäivästä tai henkisestä stressistä. Se näkyy treeneissä heti. Ootko mittaillut ortostaattista sykettä? Sitäkin suosittelen tekemään.

      Tsemppiä kovasti! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *