Tilannekatsaus
Edellisestä blogikirjoituksesta on vierähtänyt kuukausi. En oikein tiedä oonko vieläkään valmis tähän kirjoitukseen, koska tietynlainen toipuminen on vielä kesken. Oon siirtänyt tätä monta kertaa, kun jotenkin vajoan uudelleen ja uudelleen tietynlaiseen synkkyyteen. On myös vaikea esittää iloista, jos sitä ei ole. Enkä myöskään ole halunnut ”oksentaa” tänne kaikkea pahaa oloa. Enkä halua vieläkään.
Mennyt talvi on ollut raskas. Mikään ei periaatteessa ole huonosti. Kukaan läheisistä ei ole kuollut, eikä sairastunut pahasti. Mutta mun mieli on vain saanut isomman kolahduksen. En oikein tiedä onko mulla ollut kaamosmasennus vai mikä, mutta jo pelkkä ajatus maaliskuusta ja auringosta tuo hyvää mieltä.
Loka-joulukuu meni sairastellessa keuhkoklamydian parissa. Tammikuusta aloittelin treenit pienissä pätkissä huonoa kuntoa nostaen. Taudin rippeitä oli jäljellä, ja vasta nyt tuntuu, että tauti on kokonaan ohi. Varovainen alku oli paikallaan, ja pakollinenkin, koska kuntoa ei vaan ollut. Samalla kuitenkin selvisi lavan ja käden ongelmat, ja ne vaivaa edelleen. Alkuun ainut laji, missä käsi ei tuntunut oli juoksu ja juosta en kuitenkaan jaksanut. Maastopyöräily lumisohjossa ja hiihto olivat huonoja, yläkropan salitreenit myös. Nyt en ole maastopyörällä ajanut, enkä hiihtänyt. Salilla sain jo tehtyä lempiliikettäni yhden jalan kyykkyä smithissä, kun sain käteni tankoon kiinni. Uinti ei vielä onnistu, mutta olen käynyt hallissa kuitenkin ja potkinut 2-3 kilsaa räpylät jalassa. Minä, joka ei pääse ilman räpylöitä mihinkään. Minä, joka vihaan potkuja. 😀 Yritän kättä kuntouttaa, mutta taitaa ottaa enemmän aikaa kuin aluksi kuvittelin. Kaksi kuukautta oon tehnyt kuminauhajumppaa, mutta ensimmäisethän vinkit ongelmasta lapa/käsi antoi jo marraskuussa.
Oon yrittänyt miettiä, että miksi mieli on tällainen kuin on. Ja mikä saa yhtäkkiä mut tolaltaan. Kyyneleet ovat olleet silmissä monta kertaa viikossa. On hetkiä, että kaikki on hyvin ja yhtäkkiä taas tunnen itseni ihan paskaksi. Niin vaimona, äitinä, urheilijana kuin minänäkin. Itsetunto on ollut tosi huono, mihin on varmasti vaikuttanut painonnousu sekä epäonnistumiset treeneissä. Aika harmi, että sitä arvottaa itsensä suoritusten perusteella tai sillä mitä joku muu ajattelee. Voi olla, että osa on myös jotain neljänkympin kriisiä, vaikka mulle ikääntyminen ei oo tähän mennessä koskaan ollut ongelma. Täytän tänä vuonna 39 vuotta, ja oon huomannut viimeisen vuoden aikana tosi paljon vanhentumista.
Mutta teen tämän asian kanssa töitä koko ajan, ja kevät tuo mukanaan auringon ja paremman mielen. <3 Treeneissäkin olen nyt aloittanut vk-treenit eli nostelen sykkeitä peruskestävyyssykkeitä korkeammalle. Oon tällä hetkellä tehnyt treeniohjelmasta vain osaa oman fiiliksen mukaan, mutta pyrin treeniohjelmaan koko ajan enemmän. Mulla ei siis ole henkilökohtaista ohjelmaa, vaan tiimin ohjelma. Tämän viikon sunnuntain ohjelmassa on mm. ftp-testi eli 20min täysillä. Mulla on viime vuodelta itselleni sen verran kovat tehot, että en edes yritä lähteä niitä tavoittelemaan. Vaan tiputan n. 30 wattia suosista, ja yritän tehdä vain kovan treenin. On turha lähteä tekemään testiä liian kovaa ja huomata, että yli meni ja pitää antaa periksi. 😉
Tänä keväänä mulla ei ole tiedossa treenileiriä etelän auringossa ja lämmössä, mutta saan kyllä hyvät treenit tehtyä kotonakin. Ja pääsiäisen vapaapäivinä pitkiä pyörälenkkejä. Mieli ja kunto on tulossa ylöspäin, paino menossa alaspäin, joten suunnat on oikeat! Kyllä se tästä! 🙂
LUE MYÖS:
Asiaa painosta, osa 2. Urheilijan ravintovalmennus
SEURAA MINUA ♡
Kiitos rehellisyydestä! Voimia! ♥️
Kiitos Tinde! ❤️