Mitä näitä nyt on: kunto, itsetunto, kehopositiivisuus..
Kirjoittelin helmikuussa vaikeasta talvesta ja myös itsetunnon puutteesta. Pari kuukautta elämässä ja keväässä eteenpäin ovat vähän helpottaneet ahdistusta. Onnistumiset treeneissä ovat tärkeitä. Tarvisin niitä paljon enemmän, mutta pääasia, että saan jo tehtyä vk-treenejä ja noudatettua treeniohjelmaa melko hyvin. Tiedän, että onnistumisia tulee enemmän, kun kunto nousee. 🙂 Tässä vaiheessa uintivauhti on hidasta, juoksuvauhti on hidasta ja itselleni se tärkein kolmesta pyörä, sekin on hidasta. Training peaksissä kuntoa mittaavassa CTL:ssä meni nyt vasta 70 rikki, katsotaan päästäänkö tänä kesänä sataseen vai ei. 😉
Tavoite on nyt olla vuonna 2020 paremmassa kunnossa kuin ikinä, siihen on onneksi aikaa. Pakko siirtää tavoitteita, kun niihin ei tänä kesänä ole mahdollista päästä. Uskomatonta kuinka yksi tauti voi vaikuttaa niin paljon. Toki mikään lyhyt tauti keuhkoklamydia toki ei ole.
Olen harkinnut psykologillekin menemistä, mutta toistaiseksi olen omassa päässäni käsitellyt asioita ja miettinyt niin menneitä kuin tulevaakin. Yksi itsetunnon mittari on tietenkin se, miltä näytän. Urheilijana haluan näyttää ja tuntea olevani urheilullinen. En halua, että mulla on ylimääräistä rasvaa. Silloin myös juoksuvauhtini kärsii.
Oon pyöritellyt paljon asioita. Kehopositiivisuus oli tuossa hetki sitten isosti puheenaiheena somessa. Ja sitä kuinka se oikeasti on aate, mutta kyllä mun mielestä kehopositiivisuus-sanaa voi käyttää jokainen ja kuinka tärkeää on se, että on tyytyväinen itseensä. Oon miettinyt kuinka mä oon ensimmäisen kerran laihduttanut 10 kiloa jo parikymppisenä. Ja kuinka monta kertaa sen jälkeen. Kuinka oon tunnesyöjä, ja mistä kaikki on lähtenyt ja miksi.
Oon miettinyt, että miltä musta on tuntunut yläasteella, miltä musta on tuntunut treenileirillä jne. Muistan vieläkin luokkakuvan, jossa tunnen itseni niin paljon isommaksi kuin muut eturivissä. Tiedän, mitä silloin painoin ja kuin pitkä olin. En todellakaan ollut iso, mutta edelleen kuvaa katsoessa itseni samalla tavalla näen, koska muistan niin elävästi sen tunteen. Samoja tunteita on ollut treenileirillä, jossa kaikki muut kestävyysurheiljan kroppaisia ja itse näytän todella isolta. Nykyään en enää mene eturiviin, vaan suoraan taakse. En halua sitä fiilistä, mikä niissä on ollut. On se vähän surullistakin.
Olen kuullut musta sanottavan, etten näytä kestävyysurheilijalta. Olen kuullut musta ihmettelyjä, että miksen kehity nopeammin. A) Mutta oikeasti, mitä kuuluu kenellekään miltä näytän? Se on vain mun asia. B) Kehittymiseen vaikuttaa niin moni asia. Taustasta tämän hetkiseen treenaamiseen kaikkine arjen kuormineen. Kukaan ei pysty asettumaan toisen tilalle. En ymmärrä myöskään tällaisia ihmettelyjä, suurin osa tietenkin haluaisi kehittyä nopeasti. Ei se ole niin yksinkertaista.
Kuinkahan paljon elämässä ihminen saa arvosteluja osakseen? Kuinkahan paljon sellaista arvostelua, mikä ei osu omiin korviin?
Itse en tällä hetkellä oo tyytyväinen omaan kehonkoostumukseen, ja tässä on alettu tekemään asian suhteen töitä. Tällä kertaa vähän erilaisesta näkökulmasta kuin aiemmin. Jatkan aiheesta huomenna lisää omassa postauksessa, koska muuten tämä venyisi ihan liikaa. 😀 Tämmöinen sekava ajatuspläjäys nyt aiheesta kunto, itsetunto ja kehopositiivisuus.
LUE MYÖS:
Vihdoinkin selvyys: keuhkoklamydia
SEURAA MINUA ♡
Kiitos postauksestasi, se oli mielenkiintoinen ja rohkeaa olla noin avoin. Tunnistin itseni rivien välistä niin urheilijan kehonkoostumukseen, kehittymiseen kuin itsetuntoon liittyvissä kommenteistasi. Meitä on siis muitakin, jotka painivat samojen ajatusten parissa. 😀 Itsellä nämä välillä suorastaan häiritsevät elämää, välillä taas ovat takia-alalla, eivätkä vaikuta sen suuremmin fiilikseen. Yhteistähän näissä tunteissa on se, että ne syntyvät, kun vertailen itseäni muihin, odotuksiin urheilijoista, muiden kehittymisestä ja miltä urheilijan tulisi näyttää. Se, jos en kykenisi vertailemaan, urheilisin varmaan onnellisina tietämättä mikä olisi riittävä suoritus, miltä pitäisi näyttää tai miltä pitäisi pään sisällä tuntua, että voisi sanoa omaavansa hyvän urheilijan omatunnon. 😀 Näin ainakin ajattelen.
Harva nainen pystyy samanlaisiin suorituksiin kuin sinä kestävyyden ja kehittymisen että vaikeuksien voittamisen suhteen triathlonissa, joten voit mielestäni kävellä leuka pystyssä saavutuksiesi, urheilijan kropan kuin kehittymisesi suhteen . 🙂
Kiitos Katah! <3 Tuo on niin totta, että vertailustahan kaikki juontaa juurensa. Olisi kyllä mahtavaa olla autuaan tietämätön mistään. 😀 Itse asiassa tämä kaikki on saanut mut miettimään myös poistumista somesta. Se kuitenkin antaakin niin paljon, ettei tuollainen poistuminen oo kovin helppo päätös. Tsemppiä sinne treeneihin ja hyviä fiiliksiä!! 🙂