Hae
Ninnin energianurkkaus

Jukola 2019

Siskojen päähänpisto sai eilen päätöksen, kun vihdoin oli Venlojen viestin päivä. Joukkuehan koostui aloittelijoista ja yhdestä yli 20v sitten suunnistuksen lopettaneesta. Keväällä käytiin YKV:n suunnistuskoulu ja muutamia iltarasteja, ja sen jälkeen olikin Team Hukkaneliö valmiina viestiin!

Osaa jännitti enemmän ja osaa vähemmän, mutta mitään ihmeellistä tavoitetta meillä ei ollut. Jos joku hylättäisiin, niin sille ei voisi mitään. Olin myös 99% varma, että minä ankkurina lähtisin yhteislähdössä. Tarkoittaa siis sitä, että jos klo 18.30 mennessä ei ole joukkueen osuudet tulleet vaihtoon, niin loput lähtee yhtäaikaa metsään. Klo 23 starttaa Jukolan viesti, niin pitää saada naiset alta pois. 🙂 Oli siis 4,5 tuntia aikaa suorittaa kolme osuutta, ja kun kärjen arvioaika oli 3h, niin en ajatellutkaan, että pääsisin ennen klo 18.30 metsään.

Lähtö oli kapealta tieltä, ja koska olimme uusi seura/joukkue, niin meidän lähtönumero oli iso 1655. Venlajoukkueita oli 1721. Eli ihan hirmu kaukaa joutui meidän joukkue aloittamaan. Vaikka meidän aloittaja kova juoksemaan onkin, niin aateltiin, ettei sieltä sumpusta mihinkään pääse. Nähtiin hänet jopa screeniltä ensimmäisellä tv-rastilla leimaamassa, ja Team Hukkaneliön aika näkyi telkkarissa, ja lopulta tuli maaliin 1200 sijaa nostaneena. 😀

Toisen ja kolmannen osuuden menijätkin meni ihan älyttömän hienosti, ja tulivat paljon nopeammin pois metsästä, kun osasimme edes ajatella. Onneksi oli väliaikarasteja, muuten olisi saanut vaihtopuomilla jokainen huudella seuraavaa. 😀

Pääsin siis itse ankkurina mettään kellon ollessa vasta n. 17.40! Noin kilometri piti ensin juosta viitoitettua pätkää ennen kuin tultiin K-pisteelle eli käytännössä lähtöpisteelle. Mun homma alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla. Kävin kahdella hajontarastilla, ja jouduin tiputtamaan itseni takaisin isolta mäeltä, että ottaa uudelleen vauhtia. Lopulta tiesin missä olin, ja samalla sain jonkun muun joukkueen tytön seuraani, joka ei ollut täysin kartalla ja jolle sanoin, että tiedän missä olen. Hänellä siis oli sama ykkösrasti. Näytin vielä lopulta rastilla ollessa hänelle, että mikä kivi ja jyrkänne kyseessä oli aiemmin, kun hän pyysi. Aiemmin siis vain sanallisesti sanoin missä ollaan.

No harmittihan se. Jälkeenpäin nyt karttaa katsoessani tiedän missä olen lukenut karttaa väärin. Seuraava väli vähän tarkemmin. Juntuja oli jo tosi paljon metsässä. Juurakot kunnolla näkyvissä, mutta sammal irtonaista ja irtonaisia kiviä, ja välillä vähän vaarallistakin. Olisi voinut juosta junnun vieressä, mutta hitaampaahan se olisi ollut. Välillä oli hetkiä, että oli jonoa, eikä päässyt ohi, vaikka olisin halunnut pitää parempaa vauhtia. Aika paljon kuuli rastilla numeroja siitä, että mikä on seuraava. Huikkasin itekin pari kertaa ”täällä”, kun joku kysyi. Sanoin kyllä kerran yhdelle naiselle, joka mun perään lähti, että muhun ei sitten kannata täysin luottaa. 😀

Mun rastit

Ei mitään isoja pummeja enää loppumatkalla, mutta muutamalla väärällä rastilla käynti kyllä ja muutamia koukkuja. Olin ehtinyt nähdä kisakeskuksen screeniltä vähän ankkuriosuuden kärjen menoa, kun näytettiin jotain rastivälejä. Silloin kommentoija sanoi, että 10-11 rastiväli kannattaisi ottaa yläkautta eikä alakautta. Muistin tämän, mutta ei ollut rohkeutta siinä kohtaa poistua letkasta, ja tehdä omaa valintaa yksin. Käytin siis itsekin hyväksi samalle rastille meneviä letkoja, ja aina jos joku kysyi, että onko sitä ja sitä rastia näkynyt, niin vastasin. Olisi pitänyt itsekin kysyä rohkeasti ekalla virherastilla joltain, että olisi näyttänyt kartasta, että mikä oli kyseessä. Olisi säästynyt paljon aikaa. 😀

Toiseksi viimeiselle rastille tultaessa leimasin, ja alkoi viitoitettu pätkä viimeiselle rastille. Katsoin siinä, että onko mulla kivi vai torni (kisakeskuksesta näki vipat rastit) ja juoksin niin lujaa kuin ikinä pääsin viimeiselle rastille suoraan ja siitä maaliin. En halunnut, että takaa tulevat tulee ohi. 😀 Maalisuoralla oli edellä yksi joukkue, ja viime metreillä pääsin hänestä ohi. Toki yksi joukkue tuli vielä musta ohi, mutta en voinut hänen juoksuvauhdille mitään. Kilpailuvietti vähän nosti päätä. 😀

Sijoitus oli lopulta 845 / 1721. Tosi tyytyväisiä ollaan, kun yllätettiin itsemme ja muut. 😀 Omassa suorituksessa jäi vähän hampaankoloon, mutta ehkä ensi vuonna uudestaan! 😉 Suunnistus tosin on kyllä mielenkiintoinen laji, varmaan harvoin tulee täysin onnistunut suoritus. Oon kyllä ylpeä siskoista. Heidän rohkeudestaan ja hienoista suorituksista.

Melkoinen määrä rasteja metsässä.

Multisport-kisajoukkue lähes valmiina!

Eija ja Sanna etsivät kolmatta pyörää multisport-kisoihin Ylistaroon. Päivä on 6.7. ja matkana pidempi trio, 70-100km. En ole koskaan vielä seikkailukisoissa ollut, vaikka niitä on tullut vuosien aikana googlailtua. Nyt osuu sopivasti kalenteriin, joten kauaa ei mua tarvinnut houkutella mukaan, vaan lupasin heti. 😀 Molemmat naiset ovat käyneet useamman kerran multisporttailemassa, joten heillä on ihan eri tavalla kokemusta kuin mulla.

Eija mua juoksuttelee pitkin ja poikin, kun lähtee usein kaveriksi pitkille juoksulenkeille. Hän osallistui pari viikkoa sitten Nuts Karhunkierrokselle 83km, jossa oli upeasti naisten neljäs. Juoksuvauhti on kohdallaan, joten lenkit mun kanssa on hänelle rauhallista vauhtia. Sannaa puolestaan en ollut nähnyt, joten pitihän meidän nyt yhteistreenit saada aikaiseksi edes kerran ennen kisaa. 😉

Lajeiksi sovittiin melonta, ampuminen ja rullaluistelu. Yhdessä juokseminen ja pyöräily tällä kertaa skipattiin, ne taitaa olla vallitsevat lajit multisport-kisoissa. En muista milloin olen viimeksi melonut ja rullaluistellut, enkä ole ampunut pienoiskiväärillä koskaan. Ainoastaan ilmakiväärillä kerran lapsena serkun mökillä. Joten oli paikallaan kokeilla millaista ampuminen on, kun sekin on lajina monena vuonna ollut.

Ensin käytiin melomassa Kyrönjoessa, ja mietittiin, että kuka voisi olla edessä ja kuka takana, ja kuka huilaa. Ei se helppoa hommaa, kun mennään vauhdilla, eikä vaan nautiskella maisemista. Ampuminen oli kyllä kivaa, ja ensikertalaiseksi ammuin vielä oikein hyvin tauluunkin! Ihan kehujakin tuli, ei kuulemma kaikilta onnistui. Ammuttiin tuollaiseen pistetauluun, ja sitten normaaleihin pysty- ja makuutauluun. Sekä tuelta että ilman tukea.

Kolmas laji oli se rullaluistelu, ja tää oli kyllä se, missä mä vikisin ja naiset vei. Toivottavasti kisoissa ei ole ihan sama juttu, ja mulla vaan olisi nyt vaikuttanut edellispäivän pitkä juoksulenkki. Pitää kyllä ehdottomasti käydä luistelemassa muutaman kerran ennen kisaa, että tulee siihen vähän varmuutta.

Kun olemme aiemmin kavereiden kanssa puhuneet multisport-kisoista, niin aina on ajateltu mua suunnistajaksi. Tällä kertaa mä olen se heikoin lenkki suunnistuksessa. 😀 Eijalla ja Sannalla on molemmilla pyörissä karttateline, mulla sellaista ei ole. Ja joukkueella on vain yksi kartta, joten Eija kokeneimpana suunnistajana saa toimia suunnan kertojana.

Joukkueen nimi oli alkuun vaikein rasti, mutta lopulta saimmekin sponsorin ja nimikin vaihtui sen myötä. Fiini Fröökynä on meidän multsport-tiimin nimi, ja pinkit urheilupaidatkin on jo ostettu ja menevät pian painoon. Kiitos Fiini Fröökynälle!

Innolla kyllä odotan tätäkin kokemusta. Hauska kesä kyllä tulossa, kun on tiedossa erilaista kisaa kuin aiemmin. Mutta täytyy sanoa, että kaikesta huolimatta kaipaan kovasti normaali triathlontreeniä, ja vaikka olen olkapään vuoksi skippaillut uintia ja käynyt suunnistamassa, niin sitten tuntuu kuin en olisi tehnyt mitään. Mieli on kyllä jännä, vaikka todellakin olen tehnyt. 😀

LUE MYÖS:

Olkapään kanssa lisätutkimuksiin

Suunnistuskisoihin

Täydellinen treenihuone valmistumassa

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI