Hae
Ninnin energianurkkaus

Miksi valmennus?

Keskiviikkona 25.9. vietettiin Valmentajan päivää ajatuksena kiittää valmentajia. Tästä tuli mieleen, että voisin kirjoittaa omista valinnoista aiheena valmennus.

Mulla on vuodesta 2011 triathlonkoulun aloitettua ollut aina valmentaja. Aqua Plussan urheilija olen ollut siitä yhtä vuotta lukuunottamatta muut vuodet eli seitsemän vuotta. Loppuvuodesta 2014 aloitin Aqua Plussan IM-tiimissä ja olen siinä ollut nyt jo viisi vuotta. IM-tiimiin liittyessä olin ainut nainen, nykyään meitä on jo kuusi naista.

Mulla on niin monelta vuodelta jo kokemusta sekä treeniohjelmia, että periaatteessa voisi ajatella, että miksi edelleen ottaa valmennus ja maksaa siitä. Siihen on montakin syytä. Yksi on, että oon melkoisen on-off -tyyppi. Ja helposti viikonloppuna treenaisin liikaa, tai lepoviikon lopussa en saisi enää pidettyä lepoviikkoa. Tai sitten treenaamattomuus venyisi liian pitkäksi. Sitten myös treeniporukka on todella iso asia. Nyt toki, kun ihmisiä on tiimissä vaihtunut, enkä ole vuoteen ollut mukana kuin ehkä neljästi, niin vähän ulkopuolinen sitä on. Mutta osa on tuttuja jo useamman vuoden takaa. Joka tapauksessa olisi hyvä välillä pystyä treenaamaan itseään kovemmassa seurassa. Onneksi juoksulenkeille olen saanu Eijasta seuraa, ja Eija on huomattavasti nopeampi juoksija kuin itse olen.

Mä en valmennettavana oo kaikkien helpoin. En varmaan ihmisenäkään. 😀 Mies just yksi päivä sanoi, että ehkä olisi parempi, että mun päivistä poistais aamujen ekat tunnit. 😀 Mä vaadin valmentajalta, ja kyseenalaistan asioita. Aqua Plussan valmentajan Kai Söderdahlin kanssa homma toimii. Mä arvostan Kaitsua ja hänen osaamistaan todella paljon. Kaitsun treeniohjelmissa riittää tekemistä, mistä tykkään ja mikä sopii mulle. Vaikka en ole henkilökohtaisessa valmennuksessa (tiimillä yhteinen ohjelma), niin voin soittaa, jos siltä tuntuu. Kun ollaan tunnettu toisemme 8 vuotta, niin Kaitsu tietää kuinka muhun vaikuttaa mm. henkinen kuorma ja puolestaan millainen treenaajana oon. Hän voi myös sanoa mulle asiat suoraan.

Kaitsu tietää mitä tekee. Jos ei tietäisi, niin ei itse olisi tällä hetkellä Hawaiilla, missä on kahden viikon päästä Ironmanin MM-kisat. Hänen tavoitteensa on maailmanmestaruus. Kaksi vuotta sitten oli kolmas, neljä vuotta sitten toinen omassa ikäryhmässään. Kaitsulla on siis ikää 51v, eikä siksi enää osallistu pro-sarjaan. Hänellä on 30v täysmatkoja takana.

Mulle on ehdotettu, että ottaisin valmennettavan tai pari itselleni, koska tiedän asioista ja osaan neuvoa, mutta jotenkin en voi siihen lähteä. Oon kyllä miettinyt Triathlonliiton valmennuskoulutukseen osallistumista, mutta senkin lähinnä itseni takia, että ymmärtäisin tekemisiä paremmin. Koska itse vaadin valmentajalta paljon, niin sama juttu se on toisinpäin. Vaatisin itseltä myös valmentajana, siksi valmennus aiheena on jäänyt.

Kun valitsette valmentajaa, niin tärkeintä on kyllä kemia, miten valmentajan ja valmennettavan välillä synkkaa. Sitten suosittelen myös miettimään, että mikä on valmentajan tietotaito lajista. Nykyään löytyy erilaisia personal trainereita paljon. Valitseeko sellaisen, jolla ei ole lajista tietoa vai oikean lajivalmentajan. Hinta voi olla oikealla lajivalmentajalla jopa halvempi. Ja jos et arvosta valmentajaasi, niin yhteistyö ei tule pitkään kestämään.

Kun Kaitsu palaa Konalta, niin tarkoitus on palaveerata ensi vuoden tekemisistä ja tavoitteista. Ja sitten lähteä taas kohta uutta kautta. Joka toivottavasti olisi ehjä kausi pitkästä aikaa. Kiitos Kaitsu, sekä myös Kaitsun oikea käsi ja vaimo Tuuli. #kiittikoutsi

LUE MYÖS:

Analyysi kaudesta 2018

Testeissä #aquaplustestaus

Treeniviikonloppu Sastamalassa

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

Valoa tunnelin päässä!

Siitä on nyt kolme viikkoa, kun kävin Heliön Harrin vastaanotolla olkapääni kanssa. Saamistani ohjeista ja kortisonipiikeistä voi lukea lisää edellisestä postauksesta. Juttelin lääkärin kanssa viikko sitten puhelimessa. Kerroin kuinka takakapselin kireys on jonkin verran helpottanut venyttelyn myötä, ja ensimmäisen viikon aikana 60 astetta helpottui 45 asteeseen. Sitten siitä on viikon aikana helpostusta lisää 5 astetta. Ja kuinka saan käden kivuitta ylös ja paljon paremmin myös selän taakse. Uskomaton muutos!

Lääkäri kysyi vastaanotolla käydessäni, että voisinko nyt palata uima-altaaseen ja vastasin, etten missään tapauksessa. Kerroin puhelimessa, että nyt vastaisin kysymykseen joo. 🙂 Lääkäri kertoi, että takakapseli on kuin kuminauha, sen venyttelyä on ehdottomasti jatkettava vielä vähintään 1,5 kuukautta 2-3 kertaa päivässä. Ja jokainen 5 astetta helpottaa. Jossain kohtaa tulevaisuudessa voi siirtyä venyttelyyn 1-2 kertaa viikkoon.

Kävin ajamassa viime viikonloppuna kaksi tuntia triathlonpyörällä, johon en ollut koskenut ainakaan seitsemään viikkoon. Eli joskus ennen käden murtumista aiemmin. Loppulenkistä olkavarteen alkoi sattumaan samoin kuin aikaisemminkin, ja roikottelin kättä helpottaakseni särkyä. En uskaltanut aiemmista suunnitelmista huolimatta viikonloppuna uimaan. Mutta maanantaina keräsin rohkeutta, tai itse asiassa pyysin ystäväni tueksi ja turvaksi uimahalliin. Mua jännitti niin paljon, että miltä olkapää tuntuu.

 

Olenhan tänä vuonna uinut vain 50m ilman räpylöitä. Räpylät jaloissa ovat keventäneet käsivetoa niin, että oon saanut jonkin verran uitua. Tosin alkuvuonna oli uintitauko, ja nyt edellisen kerran olen ollut uimassa kesäkuussa. Ei siis ihme, että vähän jännitti. No lopputulos oli, että uin 300m ilman räpylöitä ja muutaman satametriä vielä räpylöiden kera! Se sai riittää ensimmäiselle kerralle.

Perjantaina hyppäsin altaaseen seuraavan kerran, tavoite oli uida 500-600m. Kun olin sen uinut, niin aattelin ihan vähän vielä. Vaikka olin juuri maanantaina kaverille sanonut, että otan varovasti ja etenen hitaasti. 50m kerrallaan, kun täynnä oli 900m, niin aattelin, että satanen ja sitten lopetan. Uin siis tuhat metriä! Ihan käsittämätöntä! 🙂

Ajatella, että oon koko vuoden takunnut olkapään kanssa, ja yksi käynti tekee pienessä ajassa näin paljon. Vielä en pysty täysin vertaamaan olkapäätä vuoden takaiseen, koska elokuun alun kämmenen murtuman jälkeen voimat käsivarressa eivät ole entisellään. Kaatumisesta on 7 viikkoa, ja murtumakohta vaivaa edelleen yllättävän paljon. Esimerkiksi uinnissa jokainen käsiveto tuntui kämmenessä. Yritin jännittää ranteen ihan suoraksi, jolloin tuntui vähemmän. Nimettömän sormen luu kämmenessä on jotenkin pinnassa enemmän kuin toisessa kädessä ja on arka. Samoin kämmenen ulkosyrjä on vielä arka.

Tänään mittailtiin ja kuvattiin myös, ja uinnin seurauksena olen palannut 45 asteen kohtaan. Venyttelyä lisää!

Huomaan, että perjantainen uinti kiristi olkapäätä, mutta juuri sen takia on nyt todella tärkeää venyttää takakapselia usein. Palaan lääkärin vastaanotolle, jos venyttelystä huolimatta käsi ei kestä uintia kunnolla. Eli silloin myös se ahtauma haittaa. Eilen juostessa kiristi nimittäin hartiaa juuri tuosta supraspinatuksen kohdilta.

Oon luvannut itselleni, että kun pystyn uimaan 1000m, niin ilmoittaudun Ironmanille. Kööpenhaminan ironmanista mulla on jäänyt parhaimmat fiilikset käymistäni kisoista (Frankfurt 2015, Köpis 2016, Hamburg 2017, Barcelona 2018), joten se on ollut mielessä. Niinpä viime yönä laitoin nimen listaan, kun sinne vielä mahtui mukaan! 😀 Kun ilmoittautuu ajoissa, niin voi myös siirtää ilmoittautumisen tarvittaessa seuraavalle vuodelle. Eli se tuossa on mahdollista, jos olka ei vielä kuntoon tule.

Mutta hei, paremmalla fiiliksellä jo kohti ensi kautta! Ja Instan storeista löytyy ajankohtaisempaa tarinaa kuin nämä harvoin kirjoittamani bloggaukset. Seuraa sielläkin!

LUE MYÖS:

Olkapään takakapselin kireys

Olkapään kanssa lisätutkimuksiin

Olkapäät riesana

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI