Fiilikset vuoristoradassa
Kaupallinen yhteistyö: Bikester
Tämä syksy on ollut ihmeellinen. Alkuvuodesta kirjoittelin kuinka olin jotenkin hukassa itteni kanssa, ja kuinka paljon treenit ja liikunta määrittelee mua. Ensimmäistä kertaa koko vuonna oon nyt 1,5 kuukautta pystynyt treenaamaan ihan hyvin. Pientä flunssajaksoa lukuunottamatta. Maastopyöräily, sisäpyöräily, juoksu, uinti ja voimatreeni, niistä on syksyn treenit koostuneet.
Oon ollut fiiliksissä tilanteesta, mikä nyt on. Eli syksy, jolloin ei ole terveyshuolia, ironmanista johtuvaa kuntokuoppaa tai rasitusongelmia. Käytännössä siis täydellinen syksy, josta lähteä rakentamaan ensi kesää. Mutta. Ei vissiin ikinä oo kohdillaan. 😀 Oon nimittäin joutunut analysoimaan omaa päätäni. Kuinka paljon oon valmis käyttämään aikaa treenaamiseen? Entä perheen aika? Oikeasti teinit eivät mua paljon kaipaa. Heille on sama oonko sängyllä/sohvalla kotona, treenihuoneessa vai lenkillä illasta 1-2h. Ilta kuitenkin kestää sen kuutisen tuntia. Aikoinaan kävin paljon treenaamassa, kun lapset olivat nukkumassa, nykyään mennään samaan aikaan nukkumaan tai he menevät joskus jopa myöhemmin. Vaikka oonkin unen tärkeyttä painottanut heillekin kovasti. Välillä viikonloppuaamuisin saatan tulla jo kotiin treenaamasta, kun muut vasta heräilee.
Eikä pelkkä aika, vaan kuinka paljon haluan tiettyjä asioita, ja mitä oon niiden eteen valmis tekemään. Vaikka nyt esimerkiksi ruoka ja syöminen. Se on ollut ja on mulle kaikkein vaikeinta tässä hommassa. Tai vaikka treenileirille lähteminen. Puntaroin viikon ja kahden viikon etelän leiriä. Päädyin lopulta viikon leiriin, vaikka olisin halunnut keskittyä treeniin sen kaksikin viikkoa. Mutta päätökseen vaikutti, että vähemmän aikaa poissa kotoa tärkeimpien luota. Omat ajatukset ovat myös välillä tosi ristiriitaisia, ja yksi onnistunut tai epäonnistunut treeni voi olla syy siihen, että ajatukset ovat taas toisessa laidassa. Melkoista vuoristorataa.
Oikeastaan negatiiviset ajatukset tulevat aina uintitreenin jälkeen tai hitaan juoksulenkin jälkeen. Olkapää nyt ei vaan ole kunnossa, ja maanantainakin siinä tuntui koko 2,5 kilsan uinnin ajan. Sellaisen jälkeen käy vaan mielessä, että lopetanko koko triathlonin. Metsäkävely, polkujuoksu ja maastopyöräily ovat melkein parasta. Metsän hiljaisuus. Tai no pyöräily yleensäkin parasta, mutta maantiellä vaan joutuu välillä pelkäämään.
En oo nyt vielä saanut varattua fyssarille aikaa, kun en tiedä kenelle menisin. En saa selkää mukaan uintiin tai muissakaan jutuissa, joten onko se nyt lapatuen puutetta vai mitä, niin en tiedä. Sisäkierto on kovin voimaton, ero oikeaan käteen on iso.
Maanantaina uintitreenin jälkeen olin taas valmis luovuttamaan, mutta tiistain juoksumatolla tehtyjen vetojen jälkeen fiilis oli taas normaali hyvä treenifiilis. Ja siis treenit tulee kuitenkin tehtyä, nimittäin tuun huonolle tuulelle, jos en pääse liikkumaan. En oikein ymmärrä miksi tämä vuosi on ollut tällainen mielen kanssa. Miksi oon tälla tavalla hukassa? Kaikesta huolimatta treeni kerrallaan tämän pimeän ajan yli, huhtikuun alussa odotettavissa Lanzarotella viikon treenileiri ja sittenpä se kisakausi onkin melkein jo edessä.
Huomenna on tarkoitus mennä Ylöjärvelle Aqua Plussan yhteistreeneihin. Tällä kertaa ei kuitenkaan IM-tiimin treeniin, vaan valmennustiimin uintiin. Altaassa on vähemmän porukkaa, mulle parempi. Kaitsu tsekkaa miltä uinti näyttää, koska ei ole nähnyt mun uivan yli vuoteen. On nähnyt mun uintia vuodesta 2011 lähtien, joten ihan kiva kuulla, että miltä uinti vaikuttaa entiseen nähden. Siitäkin huolimatta, vaikka tiedän, ettei uinti tunnu hyvältä. Enkä esimerkiksi lättäreitä pysty käyttämään. Sormilättäreitä oon välillä kokeillut ja uinut niillä 200-300m.
Seinäjoella on taas satanut lunta, ja lisää luvataan viikonloppuna. Parasta talvipyöräilyssä on, kun löytyy uusia polkuja metsässä toisten maastopyörien jälkiä seuraamalla. Maastopyöräily talvella, suosittelen testaamaan! 🙂
LUE MYÖS:
Mieliala matalalla? Tsekkaa D-vitamiini!
Henkisen puolen vaikutus alipalautumiseen
Kilpirauhasen vajaatoiminta ja urheilu
SEURAA MINUA ♡