SM-pronssia Vantaan sprintiltä
Sain nukuttua kisaa edeltävän pe-la yön ihan hyvin. Tosin heräsin ensimmäisen kerran muka pirteänä jo kahdelta. Muutamalla herätyksellä vajaa aamuseiskaan asti unta. Huomasin siinä valmistautuessa kisaan, että mua jännittää. Aina hyvä juttu, kun vähän jännittää! Jännitystä ei nimittäin ollut yhtään Noormarkussa.
Tein aamulla kaupat uudesta märkäpuvusta. Se fiilis, mikä mulla oli edellisenä päivänä uida sillä, niin en vaan voinut laittaa vanhaa pukuani päälle. Ja antaa sillä tasoitusta liikaa. Varsinkin, kun uinti on mulla se, mikä mulla on olkapääongelman jälkeen ollut heikkoa. Iso henkinen vaikutus jo. Mun kokoa ei ollut jäljellä, joten saan sen ensi viikolla Vierumäelle, mutta sain uida kisan testipuvulla! 🙂 Kädet liikkui, kellutti hyvin ja oli vaan vaivaton uida. Lisäksi nopea riisua. Ne oli ne syyt. Tein perjantaina testinkin ensin Sailfish ja sitten Orca. Saman matkan kellotin ja otin huomioon fiiliksen. Myös sykkeen, mutta kun on rannesyke, niin siihen ei voi täysin luottaa.
Vähän muiden lähtöjen kisoja seuratessa ennen omaa kisaa. Ja tietenkin vaihtoalueella oman paikan laitto valmiiksi. Laitoin pyörään pyöräkengät valmiiksi. Ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Aattelin, että hyvä paikka testata. 😀
Startissa ajauduin vahingossa tosi perälle, mutta koska oli rolling start, niin eipä se haitannut. Rolling start tarkoittaa siis sitä, että kun ohittaa lähdön ajanottomaton, niin oma aika alkaa juoksemaan. Normaalisti näissä kisoissa lähdetään yhtä aikaa, mutta koronan takia oli rolling start. Saatiin sillä turvavälejä lähtöön.
Mulla oli tosi hyvä fiilis uida. Tuli paljon ohituksia, mutta kyllä myös törmäilyjä. Kun pääsin rantaan, niin aattelin, että uinti oli tosi hyvä tässä tilanteessa, mutta sitten näin aikani ja voi mikä pettymys. Muistin kolmen vuoden takaisen ajan ja siihen tuli minuutti lisää. Enkä tajunnut siinä vaiheessa, että edellisen kerran lähtö oli laiturien edestä vedestä ja nyt laiturien vierestä rannalta. Uintimatkaksikin mittari näytti 813m. Ja mulla yleensä näyttää alakanttiin. Uintiaika 14:01.
No ei auta kuin pyörän päälle. Vaihtoaika 2:59, mikä oli 38 sekunttia nopeampi kuin viimeksi (yksi syy oli pyöräkengät pyörässä). Olin unohtanut laittaa kenkiin talkkia, ja en meinannut saada niitä jalkaan. Pitäisi ehkä harjoitella pyörän päällä kenkien laittamista. Musta tuntui, että kaikki muut oli jo pyöräilemässä. Olisin tietenkin voinut ajatella, että olin lähdössä loppupäässä. Kolme 7 kilometrin lenkkiä, ja 1,5 kierroksen jälkeen Kaitsu huusi, että oon kolmantena. Se fiilis, mikä mulla oli sitä ennen ja mikä tuon jälkeen, niin oli ihan eri. En mä ollutkaan aloittanut niin surkeasti.
Sen verran lämmin jo oli, että oli pyörässä pakko heittää vettä kypärään ja niskaan, lähinnä juoksua jo aattelin. Pyörä kulki ihan hyvin. Watteja ei tarvinnut mitenkään puristaa, mutta olisi kyllä voinut oikeasti ajaa vähän kovemmin. Jälkikäteen tsekkasin, niin pyöräaika on sekunnilleen sama kuin 3 vuotta sitten. Joten se myös kertoo siitä, että en ajanut niin hyvin kuin olisi ollut mahdollisuus. Oma mittari näytti pyörävauhdiksi 34.6km/h, watit 199. Reitti oli vähän pidempi kuin 20.1km, mitä tulospalvelu näyttää ja siksi keskivauhtikin eroaa.
Vaihdossa laitoin sukat lenkkareihin, koska ajattelin, että ne sekunnit, mitkä siinä häviän, niin voitan juoksussa. Rakot haittaavat sen verran juoksussa, ja valitsin samat kengät mitkä oli Noormarkussakin jalassa eli rakot tulisivat varmasti ilman sukkia. Vaihdossa takkiin 9 sekunttia edelliseen kertaan verrattuna.
Juoksureitti olikin nyt eri kuin 2017, mutta kyllä sinnekin oli taas mäkeä saatu matkan varrelle. Pahin oli kyllä pitkä mäki järven takana. Nuppu (eri sarjassa) juoksi aika nopeasti mun ohi, ja yritin roikkua hänen perässään niin pitkään kuin pystyn. Juoksussa oli kaksi 2,5km kierrosta, ja välissä tultiin kisakeskukseen. Yksi mun sarjassa oleva juoksi mun ohi ja mä myöhemmin hänen ohi, mutta en tiennyt, että missä kohtaa oli startannut, että mikä meidän ero oli oikeasti. Ekan kierroksen jälkeen Kaitsu huusi, että edelleen kolmantena ja Joonakin sen vielä ylämäessä vahvisti. Ja se jälleen antoi kyllä sitä potkua, että on vaan nyt puristettava. Juoksussa sain varmaan parhaiten itestä irti sen mitä oli otettavissa, pyörässä vähiten. Yhtään kovempaa en olisi kyllä päässyt. Oma kello näyttää juoksuvauhdiksi 5:04min/km. Johon oon siis tuolla mäkisellä reitillä tyytyväinen. Keskisykekin oli varmaan ennätys 185. Huomaa, että sykkeet nousi pari pykälää ekan kierroksen jälkeen, eli kun kuulin olevani kolmantena, niin kyllä siitä tsemppiä tuli. Voi olla, että lämpötilakin niitä sykkeitä nosti, kahdesti nappasin kupillisen vettä, josta ensin osa suuhun ja loput päähän. Ja hei, mun ohi ei mennyt kukaan juoksussa! Elämäni eka kerta! 😀 Loppuaika oli 1:20:43. Ei mennyt alle 1:20, mikä oli tavoite. Täytyy treenata lisää, että saa lisää vauhtia.
Ja elämäni toinen SM-mitali, nyt sarjassa naiset 40-44. Oon kyllä tosi tyytyväinen! Ja parasta oli, että kisasta jäi vielä hyvä fiilis. Ensi viikonloppuna matkat tuplaantuu Vierumäellä. SM-perusmatkalla oon ollut kahdesti neljäs. Edellinen perusmatka on vuodelta 2016 Vierumäeltä, mutta silloin jouduin keskeyttämään pyörän ketjujen vääntyessä käyttökelvottomaan kuntoon ylämäessä. Vierumäen pyöräreitti on todella mäkinen, ei mulle sopiva.
Kiitos kaikille seurasta ja kannustuksesta sekä kuvista! <3
LUE MYÖS:
SEURAA MINUA ♡