Hae
Ninnin energianurkkaus

Ironman 70.3 Finland

Kolme vuotta sitten edellinen puolimatka, joten oli ihan kiva päästä kisaamaan. 2019 oli niitä olkapääongelmia, 2020 ei isompia kisoja koronan vuoksi järjestetty. Nytkään ei ihan täydellistä virittäytymistä kisaan ollut, ja monen tekijän vuoksi pidin tätä enemmän treenikisana kuin lähtisin tavoittelemaan mitään isompia. Syitä oli monia, painonnoususta viime talven ongelmiin. Paljon myös vaikutti hellekisa, ja kaiken tämän vuoksi ehkä valmistautuminenkin kisaviikolla jäi vähän huonoksi. Piti vaihtaa nopeammat renkaat pyörään, ei tullut vaihdettua. Tiistain ja torstain välillä tein viimeiset muutokset reissuun, siihen asti oli epäselvää millä Lahteen menen ja vaihtui jopa yöpaikkakin. Energiasuunnitelmankin jätin perjantai-iltaan. Olin ollut vajailla kaloreilla, ja suunnitelmissa oli ke-pe syödä hyvin, mutta myös keskiviikko meni huomaamatta vajeeksi.

Perjantaina oli vähän pilviäkin taivaalla.

2018 Lahdessa (Ironman 70.3 Finland) mun aika oli 5:31, ja 5 viikkoa myöhemmin Turussa (Challenge Turku) 5:15. Aattelin, että jos tuossa helteessa pääsen alle 5:30, niin voin pitää kisaa onnistuneena. Mutta enempää stressiä en ottanut, koska helle on mulle todella paha. Oon kisannut Frankfurtin Ironmanilla 38 lämpötilassa sekä Joroisilla puolimatkalla 28 asteen lämpötilassa, enkä kummassakaan kisassa saanut tehtyä kunnon mukaista suoritusta. Kunhan hyvän vk-treenin saisi aikaiseksi. Sellaisen, joka nostaisi kuntoa. Torstaina vielä laitettiin akupunkitioneulat hartioiden, lapojen ja käsien aluille sekä kinesioteipit tukemaan lapaa. Mun on vaikea olla ala-asennossa pitkään, rupeaa polttamaan hartiaa ja lavan aluetta.

Lähdin junalla Seinäjoelta Tampereelle, josta hyppäsin valmentajan Kaitsun ja vaimonsa Tuulin kyytiin. Pyörän jätin jo tiistaina heille harkkakisassa Häijäässä. Hotellille tulin viiden jälkeen ip, jonka jälkeen lähdimme Sarin kanssa uimaan lyhyen pyrähdyksen ja mä kävin rekisteröitymässä kisaan. Vesi oli lähes 23 astetta lämmintä, mutta ei ollut kuitenkaan liian lämmintä märkäpuvussa. Yllättävän paljon oli ulkomaalaisia paikan päällä, ja vähän tuli sellainen koronapelko. Vaikka kuinka yritti juoda, niin illalla pää oli kipeä ja kun laski vessakäyntejä, niin tajusi, että kyllä se juominen oli jäänyt liian vähälle.

Rekisteröinnin yhteydessä jo kysyttiin, että jos saa paikan Ironman 70.3 MM-kisoihin Utahiin syyskuuksi, niin otanko vastaan. Vastasin, että en. Tällä ne varmasti nopeuttavat prosessia, kun jokaisesta sarjasta on jaossa tietyn verran paikkoja, ja jos joku ei paikkaa ota vastaan, niin sitä tarjotaan seuraavalle. Nyt saa hyppiä ne yli, jotka jo tietävät, etteivät lähde.

KISAPÄIVÄ

Hotellihuoneen luovutus klo 12, ja siitä kohti kisapaikkaa. Mies ja poika tulivat Lahteen, ja sain heille enimmät tavarani. Pyörän katsastus, että jarrut toimivat ja kypärä on kunnolla kiinni, ja sen jälkeen pyörä ja vaihtopussit omaa numeroa vastaavalle paikalle. Sitten se olikin ajan kuluttamista varjossa istuen. Auringossa oli nimittäin todella kuuma. Startti on kuitenkin päivän kuumimpaan aikaan kolmen jälkeen iltapäivällä. Alkuverran tein uiden ilman märkäpukua. Näin iho vähän viilentyisi ennen kuin märkkäri tulee laitettua päälle. Oli oikein toimiva juttu, heti ei ollut läheskään niin tukala olo. Ja iho ehti kuivaa ennen märkkärin laittoa, kun siinä oli sellaiset 20 minuuttia aikaa. Kisapuku oli toki märkä, mutta märkkäri silti meni helposti päälle.

Uinti 35:51

Alunperin oli pitänyt arvioida oma uintiaika järjestäjälle, ja sen mukaan tuli ryhmä 2, missä startata. Olin arvioinut 36min, mutta toivoin kuitenkin, että jos vähän nopeammin pystyisin uimaan. 33:50 on mun puolimatkan uinnin enkka kisassa. Ryhmä 1 lähtikin nopeammin, ja sen perään sai lähteä toinen ryhmä noin viisi minsaa ennemmin suunniteltua lähtöaikaa. Tämä tarkoitti sitä, etten päässyt ryhmän alkupäässä lähtemään, koska olin märkkärin päälle laiton jättänyt viimeisille minuuteille. Tämä puolestaan tarkoitti, että ohitettavia oli matkalla enemmän. Viitisen kertaa jouduin pysähtymään, ja etsimään paremman kohdan uida ohi, kun jouduin pussiinkin pariin otteeseen. Kerran yksi uimari ui mun edestä vasemmalle, kun mulla oli oikea suunta. Taputin sitä pohkeeseen, mutta ei heti tajunnut korjata suuntaa. 😀 Sitten vasta, kun oli menny mun ohi, ja mä pääsin jatkamaan matkaa. Oli kuitenkin syvemmällä järvellä aallokkoakin, enkä halua aiheuttaa kenellekään mitään tukalaa tilannetta, enkä halua, että kukaan mulle niitä auttaa. En siis uinut yli. Vesi on kuitenkin vaarallinen elementti.

Kuva: Ironman Finland

Vähän olisin voinut kyllä uida suorempaan, koska takaisin päin tullessa olin alkuun poijujen vieressä ja sitten yhtäkkiä 50m kauempana poijusta. Vähän välillä suunnistusta vaikeutti siellä täällä olevat kultaiset uimalakit, koska jotenkin äkkivilkaisulla sekoitin niitä kaukaiseen keltaiseen poijuun. Mutta muuten suunnistus ja uinti sujui hyvin. Suunnistin kohti kahden tornin väliä tulomatkalla, ja vähän enemmän oikealle, etten ui aallonmurtajalle. Aallonmurtajien pitkät keltaiset poijut näkyivät kauas.

Mulla tahtoo olla se yksi vauhti uidessa, ja se näkyi, aika oli se mitä arvioin.

T1 vaihto 3:52

Sain mielestäni vaihdon tehtyä nopeasti. Märkkäri pois, numerovyö vyötärölle ja kypärä päähän. Pyöräilykengät mulla oli valmiina pyörässä kiinni, mutta toinen kuminauha irtosi pyörää taluttaessa pyörän lähtöpaikalle.

Vaihtopussit oli tällä kertaa pyörän vieressä. Ehkä koronan vuoksi, en tiedä.

Pyörä 2:51:39

Pyöräreitin alussa on muutama suojatien koroke, joka on tehty mukalakivistä. Ne oli vähän pelottavia ajaa, mutta en kaatunut. Aloitin kropan viilentämisen heti pyörän alussa, 10-15 minuutin välein vettä suun lisäksi päähän ja niskaan. Se tuntui toimivalta, koska lämmin oli koko ajan. Vesipullon vaihdoin jokaisessa kolmessa huollossa. Geelit mulla oli juomapullossa, ja se on kyllä nopea ja helppo tapa, kun ei tarvi availla geelipakkauksia. Tosin vesipullo oli sitten satulan takana, ja joutui aina nousemaan ylös juodessa. Tosin muutenkin reitti on tosi kumpuileva ja mäkiä riittää, joten ajoin kaikki ylämäet yläotteelta ja käytin hyödyksi hartioiden lepuuttamisen sekä juomisen.

Kuva: Ironman Finland / Teemu Ojapalo

Muutamia miehiä ajoi ohi, ja jokunen nainenkin, mutta ikinä ei ole missään kisassa ollut noin yksinäistä ajaa. Jossain kohtaa jopa mietin, että oonko mä enää ainut täällä, että ovatko kaikki menneet. Näin jonkun 300m eteeni, eikä ketään näkynyt. Oli kyllä todellinen soolopyöräily, ja mietin matkalla, että johtuiko siitä, että se mun uinnin lähtö venyi niin paljon. Muutenkin pyörässä ekat 50km oli ihmeellistä menoa, en saanut oikein watteja tuotetuksi. Aina kun kuvittelin, että nyt on ne watit, mitä oli suunnitelmissa, niin mittari näytti yli 20 wattia vähemmän. Aattelin jo, että onkohan mittari rikki. Ajaminen oli jotenkin hankalaa. En tiedä rikkoiko ne mäet sitten mun menoa niin paljon, kun ylämäissä väkisinkin watit vähän nousi ja alamäkiä en pystynyt täysillä polkemaan. 60km/h oli parhaimmillaan vauhti, ja se on vähän liikaa. Varsinkin nyt aurinkoisella säällä, jos puista tuli varjoa tielle, niin tien kuoppia ym. epätasaisuuksia ei nähnyt. Joko pitää olla ihan auringossa tai täysin varjossa tie, että ne erottuu, mutta sellaisesta auringon ja varjojen sekasikiöstä niitä on vaikea erottaa.

Kuva: Päivi Rantala

50km kohdalla tuli pitempää ajettavaa tasaista pätkää, ja sitten mulla jostain syystä rupesi kulkemaan paremmin. Ja sain ajettua loppuun paremmilla wateilla. Syytä tälle en tiedä. Ei alun lenkin watitkaan nyt huonot ole, mutta se oma fiilis oli kuitenkin erilainen. Eikä mua haitannut se suorien vastatuuli, silti tuntui kulkevan paremmin. Vatsa oli kuitenkin turvonnut, ja mietin, että mitenköhän se juoksussa käyttäytyy. Ja röyhtäilin jatkuvasti. Mutta on nuo mäet kyllä kovavauhtisia. Vaikka uskallankin niitä vuosi vuodelta rohkeammin ajaa, niin silti se vauhti tuntuu kovalta, ja useasti kävi mielessä, että jos tästä nyt lähtee pyörän kanssa menemään, niin selviänköhän hengissä vai katkonko niskat ja lapsilla ei ole sitten enää äitiä. Ehtii kuulkaa aika paljon miettimään useiden tuntien aikana. Ai niin, kaksi autoa ajoi vastaan, vaikka tie oli suljettu. Aina riittää niitä, jotka haluaa tehdä just kuten itse päättää. Ja yksi hanhiperhe juoksi tien yli. 😀 Onneksi eivät olleet fasaanien hitaita pieniä poikasia, koska sitten olisi jo pitänyt himmaillakin eri tavalla.

Kuva: Päivi Rantala

T2 VAIHTO 2:58

Tässäkään ei ollut mitään ihmeellistä. Ei sähellyksiä. Pyöräpaikka löytyi hyvin, sukat ja kengät jalkaan. Aurinkolasit päähän ja energiat mukaan. Mitä nopeampi on juoksemaan, sen nopeammin saa tehtyä vaihdot. Koska vaihtoalueella tuli juoksumatkaakin jonkin verran. Koko alue pitää kiertää, jolloin kaikille on samanlainen vaihtomatka, vaikka pyörät eri kohdilla aluetta onkin.

Juoksu 1:55:33

Juoksu lähti liikkeelle ihan hyvin, mutta kyllähän sen kuumuuden tunsi heti. Ensimmäinen huoltopiste oli jossain 1,5km kohdilla, ja heti pari kuppia vettä niskaan. Olin päättänyt, että jokaisella huoltopisteellä kunnon pysähdys, että saa juotua ja geelit 5km välein. Alun 4km tuntui ihan hyvältä, oli paljon varjossa juoksemista. 5km kohdalla tuli ensimmäiset kylmät väreet, mikä on merkki nestevajeesta. Sitten pitikin juoda enemmän ja ottaa suolatablettia taskusta. Tästä alkoi reitin vaikein pätkä. Ei varjoa yhtään, eikä tuntunut paljon tuulikaan. Nyt ei jaksanut kannustajillekaan (Kiitos niin paljon!) muuta kuin nostella peukkua. Tuntui, että käännöspaikalle oli matkaa niin paljon enemmän mitä sitä oikeasti oli. En ymmärrä miten osa hymyili ja pystyi juttelemaan, mä kärsin. 😀 En pystynyt vastaamaan kanssakilpailijoiden lauseiden kommentteihin takaisin kuin ”hyvä”. 😀 8km kohdalla mietin jo, että mun ei tarvi vetää tätä loppuun asti, mä voin keskeyttää. Vasta 8km takana, ja edessä 13km. Helle on keskeytykselle oikein hyvä syy. Sitten mietin, että juoksen vielä vähän. Sibeliustaloa, maalisuoraa ja ihmispaljoutta ohittaessa aattelin, että onneksi on aurinkolasit päässä eikä kaikki näe kuinka vaikeaa on.

Jossain reilusn 9km kohdilla otin kofeiinigeelin. Ehkä se, suola ja toisen kierroksen alun varjoiset kilometrit auttoivat, ja juoksusta tuli taas helpompaa. Varjossa oli niin paljon helpompi juosta, ja nyt takaisin järven rantaan hiekkatielle tultaessa yritin jo henkisesti varautua. Nappasin colaakin kupillisen, uutta suolatablettia ja vettä, vettä, vettä. Nyt takana on puolestaan se 13km ja edessä 8km.

Kylmät väreetkin olivat kadonneet, joten jotain olin tehnyt oikein. Yhdellä vesipisteellä otin kahdelta vesisuihku kädessä seisovalta tyypiltä kunnolla niskaan ja päähän kylmää vettä. Näissä toki aina kastuu vähän lenkkarit, mikä tietää rakkoja. Nyt rantapätkä oli edellistä kierrosta aavistuksen helpompi, johtuiko ehkä asteen viilentyneestä ilmasta vai omasta olosta. Tiedä tuota. Vauhti tosin oli vähän laskenut ekan kierroksen vauhdista. Tosin tarkkaa ei tiedä, kun en osaa sanoa menikö huoltopisteillä sitten enemmän aikaa, vai painoiko jalka vaan.

Kuva: Päivi Rantala

Noin 3 kilsaa ennen maalia mun ohi meni kaksi miestä. Yritin lopussa pitää koko ajan hyvää vauhtia, ja jäin toisen miehen peesiin. Sanoin ennen kääntöpaikkaa 2,5km ennen maalia, että sulla on hyvä vauhti, pidä tuo, niin mä yritän pysyä perässä. Hengitys kuului kyllä muillekin. 19. kilsa oli 5:18, seuraava 5:19 ja se sisälsi vielä colapysähdyksen ja vesisuihkun, ja viimeinen 5:08. Vipan kilsan alkaessa mies huikkasi, että enää kilsa, kiristetään vauhtia. Sanoin, etten pysty, mee vaan. En mä paljon hänelle jääny, maalisuoralla yhtä aikaa oltiin. Mutta kyllä auttoi vipoihin kilsoihin, kiitos Provictorian miehelle! 🙂 188 näytti olevan vipan kilsan keskisyke, ja maksimi taisi testissä viimeksi olla 192, joten ei ihme, vaikka en lujempaa enää päässyt.

Huvittavaa mun mielestä oli, että jos katsoo jokaisen lajin osuusaikoja, niin juoksu oli tänään onnistunein laji. 😀 Uinnissa olin sarjani 13., pyörässä 12. ja juoksussa 9.

Maalissa 5:29:51

Vaikka oli hankalaa pyörän alussa ja useita kilsoja juoksussa, niin en oo koskaan helteessä saanut kuitenkaan itsestä näin hyvin irti, joten saan olla todella tyytyväinen. En mä parempaan olisi pystynyt. Sain sen kovan vk-treenin, mitä hain. Mutta en muista koska olisin ollut kisan jälkeen näin poikki. Kai se helle vaatii veronsa. Sain kuitenkin kisan jälkeen syötyä yhden banaanin, ja myöhemmin hampurilaisen. Onneksi sunnuntaiaamulla oli sitten jo nälkä. Mutta vähän huono olo oli, ja ruoka jäi jotenkin vatsan yläosiin. Reidet tuntuivat kisan jälkeen tosi kramppiherkiltä. Hiertymiä on normaalia enemmän, johtuen kastelusta sekä kinesioteipeistä.

Kiitos kaikille kannustajille! <3 Ja seurasta kanssakulkijoille! Oli muutenkin kiva nähdä pitkästä aikaa tuttuja, edellisestä kerrasta on kuitenkin 1-2 vuotta. Ja tietty Ironman 70.3 Finland järjestäjille ja vapaaehtoisille, että tällaisena aikana saatiin isossa kisassa kisata.

LUE MYÖS:

Ironman 70.3 Finland 2019

Challenge Turku 2018

Ironman 70.3 Lahti 2018

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

Kesän kisakalenteri uusiksi

Kesän 2021 pääkisa piti olla Ironman Copenhagen, joka siirtyi viime kesältä tälle vuodelle. Oon nyt tässä kuitenkin miettinyt erilaisia vaihtoehtoja, ja lopulta torstaina siirsin ironmanin vielä vuodella eli ensi kesään. Aika montakin syytä. Ensinnäkin ei ole vielä varmaa, että pystytäänkö kisaa järjestämään. Toiseksi, mitä vaatii ulkomaille matkustaminen? Kaksi koronatestiä mennessä, yksi tullessa? Ja se kahdelta henkilöltä. Melkoinen rahanmeno. En nimittäin ehtisi saamaan tehosterokotetta ennen kisaa, niin tällä hetkellä vaaditaan sitten negatiivisia koronatestejä. Mitä jos altistuu ja joutuu jäämään karanteeniin?  Paljonko se kustantaa vieraassa maassa? Entä mitä jos sairastuu? Edelleen ulkoministeriökin suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista.

Tuon päätöksen kun tein, ja siitä järjestäjälle ilmoitin, niin se on myös lopullinen. Ja on voimassa, vaikka kisa siirtyisi myöhempään ajankohtaan tälle vuodelle. Nyt ei tarvi miettiä onko kisaa vai ei, tai varata lentoja, jotka mahdollisesti perutaan. Tämän vuoden kisat saa olla nyt ihan vain kotimaassa. Ehkä ensi kesänä tilanne on jo parempi, ja voi haaveilla ulkomaille matkustamisesta normaalisti. Tai muuttuuko tämä ikinä vanhaan normaaliin, niin ei välttämättä.

Kesän kisakalenteri näyttää nyt tältä:
Ironman 70.3 Lahti 3.7.2021
SM-perusmatka 17.7.2021
Challenge Turku 1.8.2021
Pyöräsuunnistuksen SM-keskimatka ja pariviesti 7.-8.8.
SM-sprintti 21.8.
Lost in Kainuu 10.-11.9.

Perusmatkalle ja sprinttiin en ole vielä ilmoittautunut. Puolimatkalle Lahteen ja Turkuun, sekä Lost in Kainuun seikkailukisaan puolestaan oon. Ne siis on ainakin varmoja. Pitää vähän kattoa, että mihin kuntoon itsensä ehtii saamaan. Vielä nimittäin on tekemistä, että vauhti olisi viime kesän tasolla. Juuri torstaina kävin juoksun laktaattitestissä, eikä se ihan vahvalta näyttänyt. Joten treeniä siis vaan lisää. Näkyy tekemisessä monella tasolla viime syksyn ja talven kuorma. Kun 5 kuukautta menee ihan läskiksi, niin onhan se lopputulos eri kuin hyvin onnistuneen talven treenauksen jälkeen.

Mutta Challenge Turku on siis tämän vuoden pääkisa triathlonin osalta.

LUE MYÖS:

Challenge Turku 2018

Ironman 70.3 Lahti 2018

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI