Hae
Ninnin energianurkkaus
Kaupallinen yhteistyö

Geenitesti, yllättikö tulokset?

Kaupallinen yhteistyö: Evogenom Oy

Oon saanut geenitestin tulokset jo useampi viikko sitten, mutta en ole vain ehtinyt kirjoittaa niistä blogiin. Mutta nyt vihdoin!

Sport geenitesti

Alkuvuodesta tekemäni testi oli siis Sport -geenitesti, joka on suunnattu liikkujille. Tulosten alussa on kerrottu menetelmästä, miten tutkimus tehdään ja miten tuloksia on tarkoitus lukea. Tulokset perustuvat DNA:han, eivätkä ota huomioon elämäntapaa, sairauksia jne.

”Geenitestaus määritteleekin täten enemmän mahdollisuuksiasi kuin tämänhetkistä tilaasi. Liikunta- ja urheilusuoritukseesi vaikuttavat perinnöllisten ominaisuuksiesi lisäksi aina harjoittelutaustasi. Esimerkiksi säännöllinen voimaharjoittelu lisää lihasmassaa ja -voimaa, vaikka geneettiset taipumuksesi olisivatkin suurimmaksi osaksi kestävyysliikuntaa suosivia ominaisuuksia. Lisäksi vallitsevat olosuhteet, kuten lämpötila, ikä, suoritustekniikka, motorinen taito, ruokavalio, koettu stressi, unen määrä ja laatu sekä vireystilasi vaikuttavat ilmenevään suorituskykyysi. Oma analyysisi antaa Sinulle kuitenkin vankkaa perustietoa siitä, miten kehosi toimii luontaisesti perimäsi ansiosta ja millaisia erilaisia mahdollisuuksia sinulla on. Toivomme mielenkiintoisia oivalluksia raporttisi parissa!”

Tuloksia on yli 50 sivua, ja päälle vielä reilu 30 sivua lääkeaineiden toimintaan ja pitoisuuksiin vaikuttavia geenejä.

Kestävyysurheilijan geenit?

Tuntui, että oon tuloksien mukaan tosi keskivertotyyppi monessa asiassa. Usea tulos oli keskellä palkkeja. Esimerkiksi uneen ja lepoon liittyvät asiat. Yllättävää oli, että esimerkiksi palautumiseen liittyvät tulehdusvaste ja palautumisnopeus olivat heikot. Toisaalta palautuminen kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi voi olla normaalia heikompaa, mutta testi toki ei ota sairautta huomioon.

Reagoin tulosten mukaan huomattavan hyvin vähähappiseen harjoitteluun, kun taas maksimaalisen hapenottokyvyn (vo2max) kehitys on huomattavasti hitaampaa. Perintötekijät puoltavat kestävyysharjoittelua. Nopean ja hitaan lihaskudoksen suhde on keskiverto. Näiden perusteella siis pitäisi löytyä myös niitä nopeita soluja. 😀 Kipukynnys on runsaasti keskivertoa alempi. Niin ja akillesjänteen tulehdukselle oon herkempi.

Painonhallinta ja ravinto

Perusaineenvaihdunta on keskimääräistä hitaampi ja painonpudotus voi olla vaikeampaa. Makeanhimo ei ole erityisen voimakas, mutta napostelutaipumusta löytyy. Ruokahalu on suurempi kuin keskivertoihmisellä. Saan keskivertoihmistä vähemmän syömisestä mielihyvää, joten voin joutua syömään enemmän saavuttaakseni saman mielihyvämäärän. Kasviksen koen maukkaina.

hauskoja juttuja

Korvavaikkuni on kosteaa ja ominaistuoksuni on normaalia luokkaa. Aivastan helposti siirryttäessä pimeästä auringon kirkkauteen. Oon herkkä maltaiden ja viljan tuoksuille (joo, olut haisee hirveälle!). Mun genotyyppi ei anna vastustuskykyä norovirukselle. Nukahdan illalla helposti, ja olen enemmänkin aamuvirkku. Perinnöllinen ominaisuus sosiaalisuuden suhteen on normaalitasoa, ei selkeä introvertti eikä ekstrovertti.

Mitä ajattelen Geenitesti tuloksista?

Yksikään tulos ei ollut sellainen, että olisin ehdottomasti eri mieltä. Paitsi kipukynnys kyllä, mutta vaikea tietenkin itse sanoa, että se olisi muita matalampi tai korkeampi. Ja mikä olisi perimää ja mikä taas elämän varrella tullutta oppia ym. Toki en voi sanoa vastaankaan, että oonko esimerkiksi herkempi akillesjänteen tulehdukselle. Sellaista kyllä ei koskaan oo ollut.

Noita oli kyllä tosi kiva lukea, ja vaikka ei ikinä tiedä, että mikä lopulta on mun kohdalla totuus, niin tuo hyvin reagoiminen vähähappiseen harjoitteluun aiheutti kyllä heti sellaisen ajatuksen, että mihinkä yläilmoihin sitä lähtisi treenaamaan ja testaamaan. 😉

Tarjouskoodilla NINNISPORT saa tämän samaisen Sport-geenitestin hintaan 190€, kun normaalihinta on 590€. Tarjous on voimassa tämän viikon, sunnuntaihin 18.4. asti.

LUE MYÖS:

Sport geenitesti

Valmentaja antoi tavoitteen

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

Kaupallinen yhteistyö: Evogenom Oy

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.