Hae
Ninnin energianurkkaus

Epäonnen soturi kisaturistina Tallinnassa

Viime viikonloppuna oli Tallinnassa Ironman, eli triahtlonin täysmatka. Siellä oli niin monta tuttua kisaamassa, että lähdimme Susannan kanssa kannustamaan!

Perjantaina Tallinnaan. Lauantaina ihan kunnon työpäivä klo 5-23, kun startti oli jo klo 6.30. Oli mahtavaa olla mukana kannustamassa ja antamassa väliaikoja. Näkemässä upeita podium-sijoituksia, uusia ennätyksiä sekä ensikertalaisten hienoja onnistumisia! Kyllä illalla uni tuli nopeasti! 😀

Sunnuntaina lähdin aamulenkille. Tarkoitus oli juosta 1,5h nousevavauhtisesti. Meno oli kuitenkin raskasta, ja oltiin jo etukäteen valmentajan kanssa sovittu, että jos näin on pitkän päivän jälkeen, niin juoksen tasavauhtisen. Niin tein. Ensin sataman suuntaan, sitten takaisin keskustaan, ja kohti vanhaa kaupunkia. Pysähdyin liikennevaloihin, vihreiden vaihtuessa juoksin tien yli lyhyelle puistokaistaleelle, jossa huomasin ihmisten odottavan punaisissa. Sopivasti mun lähestyessä heitä valot vaihtuivat vihreiksi. Ohitin heidät vasemmalta, ja kompastuin luultavasti ratikkaraiteeseen ja lensin suoraan mahalleni maahan. En ehtinyt tehdä mitään, en ottaa kädellä vastaan tms. Saksalaisturistit kyselivät olinko ok, en saanu vastattua. Kun lopulta sain happea, sanoin olevani ok ja kiitin heitä. Keräsin itseni ylös ja kävelin eteenpäin.

Totesin, että kello on täysin säpäleinä, käteen sattuu ja trikoot on polvesta rikki. Siinä kävellessä hotellille tuli itku, säikähdyksestä. Kun pääsin hotellissa oikeaan kerrokseen, niin joku nainen huudahti mun poistuessa hissistä. Kysyin huoneessa Sussulta, että onko mulla naamassakin jälkeä. Ei onneksi. Ehkä vaan käsi vatsaa vasten, kello rikki ja likaiset vaatteet säikäytti. Näki, että oli sattunut jotain. Haavojen puhdistus, joita ei oikeastaan ollut kuin yksi kämmenessä. Käsivarressa, polvessa ja toisessa kämmenessä vähän asfaltti-ihottumaa.

En pystynyt tekemään kädellä mitään, en edes ottamaan paperista kiinni. Kotimatkalla sain Susannalta tarvittavan avun, ja ajoi meidän ratikka matkalla satamasta juna-asemalle kolarinkin. Aattelin, että toivottavasti juna ja minä päädytään Seinäjoelle ilman lisäkolhuja. 😉

Maanantaina röntgeniin, intra-artikulaarinen murtuma V-MC-luussa ja käsi kipsiin. Nivelen sisäisestä murtuman kipsauksesta odoteltiin käsikirurgin kommentit vielä jälkikäteen, ja totesi oikein kipsatuksi ja tulevana maanantaina on sitten kontrolliröntgen. Sanoin lääkärissä, että rintakehässä on kipupiste, että on sekin saanut itseensä, mutta ei varmaan murtunut. Lääkäri paineli, eikä kipu säteillyt mihinkään. Hoitajan soittaessa tiistaina jouduin sanomaan, että kipu on nyt rintarangan vieressä aikamoista. Yskiminen, nauraminen ja hengittäminenkin sattuu. Varovasti on siis liikuttu kipujen takia. Kuulin muutamaltakin, että kun on ollu kylkiluu murtunut, niin kivut ovat tulleet myöhemmin. Voi toki olla lihas revähtänyt tai ruston repeämäkin, mutta kaikissa sama hoito. Kivun mukaan, niillehän ei mitään tehdä. Tällä hetkellä rintakehän kipu vaivaa enemmän kuin käsi. Kättä on helppo pitää kohoasennossa ja kylmää, mutta kyljen kanssa paikallaan puhumatta ja hiljaa hengittäen on paras.

Olen ollut nyt sairaslomalla, joka päivä vähän jotain työjuttuja tehnyt. Mitä kipujen mukaan oon jaksanut. Nyt alan pystyä käyttämään peukaloa ja etusormea, helpottaa huomattavasti. 🙂

En oikein tiedä miten kaaduin, mutta tiedän, että mietin kellon menneen varmasti rikki, niin kova ääni kuului. Onneksi pää, kasvot ja hampaat säästyi. Paita on likaantunut kipeän käden olkapään takaosasta, joten luultavasti vähän kierähtänyt ja se on ehkä säästänyt kasvot. Tämä on sama käsi, minkä olkapäätä olen kuntouttanut, joten nyt en pysty tekemään uusimpia kuntoutusliikkeitä, mitä pitäisi tehdä 2kg painolla.

Edelleen sitä kautta 2020 kohti.. Mulla ei muuten ikinä olet ollut kipsiä, hyvin oon säästynyt! Kipsin kanssa pystyy tekemään salilla jalkoja, ajaa sisäpyörällä, käydä kävelemässä rinteessä/portaissa, kunhan ei kauheasti hikoile. Mutta nuo saa toistaiseksi odottaa, että kivut sekä kädessä että rintakehässä ovat rauhoittuneet.

YKV Multisport 6.7.2019

Alkukesästä mua pyydettiin kolmanneksi jäseneksi multisport-tiimiin, ja monesti on noita seikkailukisoja tullut googlailtua, mutta ei ole sopinut kalenteriin. Nyt lupauduin heti! Lauantaina kyseinen kisa sitten olikin. Vähän saatiin viikolla jännittää, että kuinka Sannan flunssalle käy. Mutta onneksi päästiin starttaamaan!

YKV Multisport -kisassa oli Duo ja Trio -joukkueita. Duo sisälsi kaksi henkilöä ja matkat olivat lyhyemmät kuin Trion sisältävällä kolmella hengellä.  Trio Open ja Trio Lady, ja me naisjoukkueen kanssa kisasimme Trio Ladyssä kahden muun joukkueen kanssa. Fiini Fröökynä -tiimimme starttasi matkaan hyvällä fiiliksellä klo 12 aivotehtävällä, ja pääsimme pyörän päälle ensimmäisenä Trio Lady -joukkueena.

38km pyöräily sisälsi asfalttia, soratietä ja metsäpätkää. Karttaan oli merkittynä kuljettava reitti, jonka varrella oli rasteja. Kerran ajoimme yhden risteyksen ohi, mutta onneksi ylimääräistä ajoa ei tullut pitkästi. Muutamia minuutteja vain. Joen varrelle oli merkitty yllätystehtävä ja mietimme matkalla jo sinne, että taitaa olla vesistötehtävä. Oli kuitenkin erilainen, mitä odotimme. Joki piti ylittää pyörän kanssa kahlaamalla.

Näimme yhdellä joukkueella apuköyden, jota käytettiin kahden pyörän välissä. Mietimme matkalla, että tuollainen pitäisi olla, jos jonkun energiat loppuu tai vaikka nyt poljin hajoaa tms.

Kilpailukeskukseen saavuttua vaihdoimme rullaluistimet jalkaan, ja lähdimme 10km lenkille. Mulla oli lainassa kaverin Jaanan luistimet, jotka olivat kyllä todella hyvät. Välineurheilua se kyllä on! Nyt näimme myös kahden muun naisjoukkueen tulevan pyörien kanssa kisakeskukseen, joten saimme tietää eron heihin. Seuraavaksi jälleen pyörät alle ja kohti ampumarataa. Hyödynsimme pyöräilyssä peesausta niin paljon kuin vaan pystyimme, saman teimme rullaluistellen. Ja rullaluistelussa pystyi hyödyntämään toisen repusta kiinni pitämistä, jolloin sai tarvittaessa laskettua sykkeitä. Joukkuelaji, joten pitää tehdä asiat niin, että pääsee etenemään niin nopeasti kuin joukkue pystyy.

Joukkueemme ampui ampumaradalla kaksi laukausta ohi, joten kiersimme sakkoringin kahdesti. Ja sitten taas matkaan! Tällä kertaa kohti ravirataa, jossa jouduimme juosta ringin ympäri kuljettaen ravikärryä mukana. 😀 Pyörämatkaa kertyi nyt 21km.

Kisakeskuksesta lähdimme 2,5km juoksupätkälle kohti melontaa. Alunperin oli tarkoitus, että mä skippaan melonnan, mutta kisoissa tilanne elää, ja Sanna tankkasi energiaa ja mä meloin. Meillä ei ollut mihinkään kiire, niin saimme edetä rauhassa. Neljä rastia piti käydä joessa leimaamassa, ja ensimmäiselle lähestyminen oli kyllä fiasko. 😀 No siitä opittiin, ja kun Sanna kertoi mulle ja Eijalle, että miten pitää toimia, niin loput rastit menivät ihan nappiin! Kanootti rantaan, ja juosten kohti kisakeskusta.

Siellä oli vielä pussihyppely, ja hapotti kyllä pohkeita mukavasti. Ei olisi pitempään jaksanut hypellä. Oli ihan älyttömän kivaa! 4,5h mentiin, ja voittajina tultiin maaliin. Ja kyllähän tässä on surffailtua netistä muitakin seikkailukisoja, sen verran kivaa oli!

Fiini Fröökynä sponsoroi tiimillemme kisapaidat, ja ne päällä oltiin tänään iltarasteilla koko kolmikko. Lisäksi saimme jotain muutakin kuin treenivaatetta, jota en jaksa ikinä käydä shoppailemassa. 😀 Liikkeellä on myös verkkokauppa. Kauppias Jaana on ystäväni, ja useat lenkit on yhdessä tehty. Oon jo muutaman vuoden uusia vaatteita ostaessani soittanut Jaanalle, ajanut Halpa-Aittaan ja seissyt sovituskopissa, jonne Jaana on tuonut vaatteet ja sanonut onko hyvä vai ei. Tämä toimii, mä nimittäin inhoan shoppailua! 😉 Kiitos Fiini Fröökynälle!

Kisan tulokset löytyy nettisivuilta. Toivottavasti ensi vuonna on naisten sarjassakin useampi joukkue! Ja koko kisassa. Nyt matkan varrella vaihdeltiin sijoitusta palomiesten kanssa, ja oli kiva, kun joku joukkue oli ihan lähellä koko ajan. Ei yhtään kilpailuhenkisiä olla. 😀