Hae
Ninnin energianurkkaus

Joululoma Ylläksellä

Joulu oli erilainen, kun vietimme sen vain oman perheen kesken Ylläksellä. Normaalisti olemme kyläilleet aattona ja joulupäivinä mun ja miehen sukulaisissa. Joulupöydässä on ollut kaikenlaista ruokaa ja kattaustakin on vähän mietitty. On ollut lasten koristelema joulukuusi.

Lahjat sentään oli mukana. 😀 Mutta ei niitäkään montaa. Lähinnä ajatuksella yksi isompi lahja ja joku pienempi. Ja vain tarvittavaa, ei turhaa. Mutta olihan se vähän outoa, että ei ollut perinteisiä joulukattauksia ja joulukuusta. Tytöt olivat muutaman tunnin rinteessä, ja itsekin tunnin verran hiihtoladulla. Kunnolla rikottiin perinteitä.

Parasta lomassa oli kunnon yöunet. Nukuin joka yö 9-10 tuntia, ja aamulla heräsin aikaisintaan puoli kymmenen. Kun muksut ovat jo niin isoja, niin vaikka itse herää myöhään, niin silti on ensimmäinen tai toinen ylhäällä.

Aatonaattona eli sunnuntaina pakkasta oli -30 astetta, joten pitemmät ulkoilut jäivät väliin. Kävin kuitenkin viitenä päivänä hiihtämässä. Normaalisti viikon Ylläksen lomailut sisältää hiihtokilometrejä lähemmäs 200km, riippuen pakkaslukemista. Nyt niitä tuli 74km, mikä on tilanteeseen nähden ihan hyvin.

Kun ei ole treenannut kunnolla kymmeneen viikkoon, niin ensimmäiset kaksi lenkkiä olivat ihan hirveitä, sitten helpotti vähäsen. Lähdin vielä ajattelematta valaistulle maisematien vieressä kulkevalle ladulle, missä normaalistikin olen välillä hiihdellyt. Se oli virhe, koska en vain yksinkertaisesti jaksanut, vaikka vauhti oli tosi tosi hidasta. Täytyy myöntää, että todella hitaat vauhdit ja täydellinen jaksamattomuus ylämäissä tuntuivat pahalta. Vaikka kuinka yritti löytää positiivista ajattelutapaa, niin se oli vaikeaa.

Ymmärrän heitä, joiden triathlonharrastus loppuu esimerkiksi ensimmäisen ironmanin jälkeen, jos se on tehnyt liian pian lajin aloittamisen jälkeen. Se fiilis, kun kunto on ihan surkea, aiheuttaa helposti turhautumista. Ja voi johtaa lopettamiseen. Kyllä mäkin lenkeillä mietin, että jätänkö tähän ja jatkan löhöilyä. No tottahan mä nyt itteni tunnen, ja hommaa jatkan, mutta kertoo kuitenkin siitä päänsisäisestä myllerryksestä.

Toisen hiihtopäivän jälkeisenä yönä heräsin yskimään, ja todella varauksella heräsin kolmanteen päivään. Koska päivän mittaan ei tuntemuksia keuhkoissa ollut, niin uskalsin ladulle. Kolmantena päivänä ymmärsin jo vaihtaa Aurinkotupaa kiertävälle 8,5km tasamaan lenkille. Alkoi näkymään toivoa hommassa. Vauhti vähän kasvoi ja kestin lihaskipuakin edellispäivää paremmin.

Kolmena ensimmäisenä päivänä hiihtolenkit olivat ajallisesti 1h14min – 1h20min. Ensimmäisenä päivänä hiihdin 10,5km ja aikaa meni 1h20min, joten kertoo jotain hitaasta vauhdista. Neljäntenä päivänä lähdin tasaista latua Ylläsjärveltä Latvamajalle ja takaisin. Se oli reissun pisin ja nopein lenkkini 19,5km / 1h57min. Tänään aamusta kävin vielä Aurinkotuvan lenkin kahteen kertaan eli 17km.

Pysyin loppulenkit tasamailla, koska en selkeästi jaksanut ylämäkiä hiihtää. Näin henkinen puoli pysyi vakaampana, kun ei koko ajan nähnyt sitä mihin ei pysty. En osaa täysin olla mittaria katsomatta, vaikka mielestäni onnistuin siinä tällä kertaa todella hyvin ja sain unohdettua keskivauhdit lenkin aikana. Mutta joku vanha Ninni tuli esiin myös loppupäivinä, kun huomasin ajattelevani, että nyt nousee keskivauhtikin hyvin, kun tulin pitkään loivaan alamäkeen. Ei sille omalle numeroluonnolleen voi mitään. 😀

Reissu pelotti etukäteen keuhkojen vuoksi, kun en tiennyt pystynkö treenaamaan vai en. Oon todella tyytyväinen ja iloinen siitä, että pystyin. Huono kunto tällaisen sairastelun ja tauon jälkeen oli odotettavissakin, ja menee varmaan vielä pitkään ennen kuin saan kunnon perustasolle. Olin ajatellut, että jos pystyn hiihtämään, niin hiihdän jokaisena päivänä ihan testimielessäkin. Mielenkiinnosta, että mitä kroppa sanoo ja mitä keuhkot tuumaa. Nyt pidän kaksi lepopäivää, ja maanantaina mulla olisi tavoite käydä uimassa. Edelleen toki kuuntelen itseäni normaalia tarkemmin, ja rauhallisia lenkkejä vaan teen. VK-treenit saa vielä odottaa.

 

LUE MYÖS:

21 tunnin hiihtoloma

Juhannukset Ylläkseltä

Päivitystä keuhkoklamydian tilanteeseen

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

Uudet sivut ovat nyt auki!

Hei täältä Vaikuttajamedin alustalta! Tässä teille jakoon siis uusi blogiosoite. Myös www.energianurkkaus.com osoite toimii nyt, ja ohjaa tänne.

On ollut asiaakin teille, mutta en enää tuonne Fitfashionin kuolevaan portaaliin halunnut hirveästi kirjoitella. Joten marraskuussa blogi päivittyykin normaalia tiheämmin. Olisi tietysti kiva saada päivitettyä blogia vanhaan tapaan 2-3 kertaa viikossa. Mutta paineita en tästä ota, vaan kirjoittelen, kun on asiaa ja kun ehdin. 🙂

Uuden blogialustan myötä päivittyi myös banneri- ja profiilikuva. Bannerikuva on tällä kertaa rauhallisempi ja yksinkertaisempi kuin vanha, mutta siitä jäi myös triathlonin lajikuvat pois. Halusin kuitenkin kestävyysurheilun ja tarkemmin vielä triathlonin jotenkin esiin, jos blogiin eksyy uusi tuttavuus. Vaikuttajamedian toinen perustajista Johanna ehdotti, että blogin nimen alle tulisi lukemaan triathlonisti Niina Mäenpää. Mä en koskaan sano itseäni triathlonistiksi, vaikka olen harrastanut lajia jo seitsemän vuotta, päässyt maaliin kahdeksassa puolimatkan kisassa ja neljässä täydenmatkan kisassa, ja onhan mulla yksi SM-pronssikin. Triathlonistit on mua kovempia. 😉 Joten sanoin Johannalle, että ehkä blogin nimen alle voisi laittaa #swimbikerun. Johanna tosin sanoi, että triathlonisti kertoo enemmän ei lajin parissa olevalle, kuten hänelle. Nyt mäkin sitten oon triathlonisti! 😀

Tässä vielä vanha talteen.

Profiilikuva oli vanha. Otettu lähempänä kolmeakymppiä kuin neljääkymppiä, eikä siinä mulla vielä hirveästi ryppyjä ole. Nyt on profiilikuva tätä päivää ryppyjen kera. 😀

Otetaan tästäkin vanha talteen.

Jos joku uusi eksyi tänne uuden portaalin myötä, niin lyhyt esittely on varmasti paikallaan:
Ninni 38v. Kolmen lapsen äiti (kaksostytöt melkein 15v ja poika 12v) ja yhden miehen vaimo. Töissä oon it-alalla, perustimme 1.12.2017 työkavereiden kanssa oman firman. Mulla on keliakia ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Perheestä löytyy kehitysvammaa sekä diabetestä, jotka lisäävät arkeen haastetta. Triathlonin aloitin vuonna 2011 Aqua Plussan triathlonkoulussa. Aqua Plussaan oon kuulunut siitä lähtien yhtä vuotta lukuunottamatta, triathlonkoulusta aloitettu ja nyt olen ollut neljä vuotta ironman-tiimissä. Sitä ennemmin aiemmin olin vähän harrastanut juoksemista, senkin aloittanut aikuisena. Ensimmäisen maratonin juoksin 30 vuotta täytettyäni aikaan 5:19. Nyt menee jo 3,8km uinnin ja 180km pyöräilyn päälle maraton aikaan 4:16. Jotain kehitystä siis on vuosien varrella tullut, onneksi! 🙂 Puolimatkan ennätys on 5:15 ja täysmatkan ennätys 11:18.

Mutta koska kehitystä kaipaan edelleen, niin kunnon kohotus ja konhotus jatkuu!