Hae
Ninnin energianurkkaus

Epäonnen soturi kisaturistina Tallinnassa

Viime viikonloppuna oli Tallinnassa Ironman, eli triahtlonin täysmatka. Siellä oli niin monta tuttua kisaamassa, että lähdimme Susannan kanssa kannustamaan!

Perjantaina Tallinnaan. Lauantaina ihan kunnon työpäivä klo 5-23, kun startti oli jo klo 6.30. Oli mahtavaa olla mukana kannustamassa ja antamassa väliaikoja. Näkemässä upeita podium-sijoituksia, uusia ennätyksiä sekä ensikertalaisten hienoja onnistumisia! Kyllä illalla uni tuli nopeasti! 😀

Sunnuntaina lähdin aamulenkille. Tarkoitus oli juosta 1,5h nousevavauhtisesti. Meno oli kuitenkin raskasta, ja oltiin jo etukäteen valmentajan kanssa sovittu, että jos näin on pitkän päivän jälkeen, niin juoksen tasavauhtisen. Niin tein. Ensin sataman suuntaan, sitten takaisin keskustaan, ja kohti vanhaa kaupunkia. Pysähdyin liikennevaloihin, vihreiden vaihtuessa juoksin tien yli lyhyelle puistokaistaleelle, jossa huomasin ihmisten odottavan punaisissa. Sopivasti mun lähestyessä heitä valot vaihtuivat vihreiksi. Ohitin heidät vasemmalta, ja kompastuin luultavasti ratikkaraiteeseen ja lensin suoraan mahalleni maahan. En ehtinyt tehdä mitään, en ottaa kädellä vastaan tms. Saksalaisturistit kyselivät olinko ok, en saanu vastattua. Kun lopulta sain happea, sanoin olevani ok ja kiitin heitä. Keräsin itseni ylös ja kävelin eteenpäin.

Totesin, että kello on täysin säpäleinä, käteen sattuu ja trikoot on polvesta rikki. Siinä kävellessä hotellille tuli itku, säikähdyksestä. Kun pääsin hotellissa oikeaan kerrokseen, niin joku nainen huudahti mun poistuessa hissistä. Kysyin huoneessa Sussulta, että onko mulla naamassakin jälkeä. Ei onneksi. Ehkä vaan käsi vatsaa vasten, kello rikki ja likaiset vaatteet säikäytti. Näki, että oli sattunut jotain. Haavojen puhdistus, joita ei oikeastaan ollut kuin yksi kämmenessä. Käsivarressa, polvessa ja toisessa kämmenessä vähän asfaltti-ihottumaa.

En pystynyt tekemään kädellä mitään, en edes ottamaan paperista kiinni. Kotimatkalla sain Susannalta tarvittavan avun, ja ajoi meidän ratikka matkalla satamasta juna-asemalle kolarinkin. Aattelin, että toivottavasti juna ja minä päädytään Seinäjoelle ilman lisäkolhuja. 😉

Maanantaina röntgeniin, intra-artikulaarinen murtuma V-MC-luussa ja käsi kipsiin. Nivelen sisäisestä murtuman kipsauksesta odoteltiin käsikirurgin kommentit vielä jälkikäteen, ja totesi oikein kipsatuksi ja tulevana maanantaina on sitten kontrolliröntgen. Sanoin lääkärissä, että rintakehässä on kipupiste, että on sekin saanut itseensä, mutta ei varmaan murtunut. Lääkäri paineli, eikä kipu säteillyt mihinkään. Hoitajan soittaessa tiistaina jouduin sanomaan, että kipu on nyt rintarangan vieressä aikamoista. Yskiminen, nauraminen ja hengittäminenkin sattuu. Varovasti on siis liikuttu kipujen takia. Kuulin muutamaltakin, että kun on ollu kylkiluu murtunut, niin kivut ovat tulleet myöhemmin. Voi toki olla lihas revähtänyt tai ruston repeämäkin, mutta kaikissa sama hoito. Kivun mukaan, niillehän ei mitään tehdä. Tällä hetkellä rintakehän kipu vaivaa enemmän kuin käsi. Kättä on helppo pitää kohoasennossa ja kylmää, mutta kyljen kanssa paikallaan puhumatta ja hiljaa hengittäen on paras.

Olen ollut nyt sairaslomalla, joka päivä vähän jotain työjuttuja tehnyt. Mitä kipujen mukaan oon jaksanut. Nyt alan pystyä käyttämään peukaloa ja etusormea, helpottaa huomattavasti. 🙂

En oikein tiedä miten kaaduin, mutta tiedän, että mietin kellon menneen varmasti rikki, niin kova ääni kuului. Onneksi pää, kasvot ja hampaat säästyi. Paita on likaantunut kipeän käden olkapään takaosasta, joten luultavasti vähän kierähtänyt ja se on ehkä säästänyt kasvot. Tämä on sama käsi, minkä olkapäätä olen kuntouttanut, joten nyt en pysty tekemään uusimpia kuntoutusliikkeitä, mitä pitäisi tehdä 2kg painolla.

Edelleen sitä kautta 2020 kohti.. Mulla ei muuten ikinä olet ollut kipsiä, hyvin oon säästynyt! Kipsin kanssa pystyy tekemään salilla jalkoja, ajaa sisäpyörällä, käydä kävelemässä rinteessä/portaissa, kunhan ei kauheasti hikoile. Mutta nuo saa toistaiseksi odottaa, että kivut sekä kädessä että rintakehässä ovat rauhoittuneet.

Triathlonkisat peruttu – Kiertäjäkalvosinoireyhtymä

Jänteessä pieni pinnallinen repeämä, kahdessa jänteessä rappeumaa ja bursassa nestettä. Eli kiertäjäkalvosinoireyhtymä. Peruin kesän triathlonkisat, koska nyt lähdetään kuntouttamaan olkapäätä.

Mitä siis tapahtui? Aloitetaan alusta. Marraskuussa kävin ensimmäistä kertaa uimassa lokakuun Barcelonan jälkeen. Vasempaan käteen sattui niin, että välillä pysähdyin hieromaan olkavartta altaan päätyyn. Seuraavana päivänä uinnin jälkeen en saanut edes takkia päälle, kun käsi ei noussut. Keuhkoklamydian vuoksi uinnit ja muukin treenaaminen jäi, olkapää ei kipuillut. Tammikuun alussa menin uimaan, ja sama juttu. Muistin heti marraskuussa olleen uinnin. Kipeytyi yhtä paljon, ja käden käyttö oli vaikeaa.

Uinti vaihtui pelkkiin potkuihin, ja muutaman fyssarin tapaaminen ja kuntouttavia liikkeitä tekemään. Vaikutti lapatuen ongelmalta. En saanut edes 2,5 kilon painoa suoralle kädelle ylös, enkä kättä levytangon taakse tangon ollessa hartioilla. Uinnin jättäminen kuvioista pois helpotti (varsinkin, kun sain Päiviltä vinkkiä potkia snorkkelin kanssa laudan sijaan, lauta kuormitti olkapäätä), ja maaliskuun lopussa sain käden jo levytangon taakse ja jossain kohtaa 7kg painon ylös. Mutta en niin, että käsi on nyrkissä ja peukalo osoittaa sisäänpäin, vaan niin, että peukalo osoittaa taaksepäin. Edelleen se on näin. Pikku hiljaa lisäilin uintia mukaan, ja huhtikuussa uin jopa treenistä puolet ja potkin puolet. 1500m maksimissaan tuli uintia pätkissä eli vuorotellen rauhallista uintia ja potkuja. Lisääntynyt uinti tarkoitti lisääntynyttä kipua. Kokeilin kerran 5x50m vauhdikkaasti, mutta se oli virhe. En uinut siinä treenissä vapaauintia enää. Nykyään saan käden hartioilla olevan tangon taakse, mutta sitä on vaikea ottaa tangosta pois.

Juttelin huhti-toukokuun vaihteessa yhden triathlonistin kanssa, joka on yhdeltä ammatiltaan fyssari ja hän kysyi, että oonko mä kuvauttanut kättä. Hänen mielestään ei lapatukikaan yhtäkkiä voi lopettaa toimintaansa. Varasin silloin heti toukokuun alussa lääkärin, joka laittoi lähetteen sairaalalle kuvauksiin. Sairaalassa tarkemmat laitteet ja olisin sairaalalla valmiiksi, jos pitäisi operoida. Hänen toive oli, että kesäkuun loppuun mennessä asialle olisi jo piste, kun hän jää lomalle. Mutta pääsinkin vasta reilu viikko sitten kuvaukseen. Magneettikuvaus tehtiin varjoaineen kera, joka pistettiin pitkällä neulalla olkaniveleen. Käsi oli koko päivän järkyttävän kipeä, en pystynyt liikuttamaan kättä ollenkaan. Liimasin sen kylkeen kiinni.

Sairaalassa ortopedin polilla on ruuhkaa, ja lääkärikäynti olisi viivästynyt elokuun lopulle. Mutta sain lähettävälle lääkärille ajan yksityiselle puolelle, ja kävin siellä tänään kuvien ja lausunnon kanssa. Lääkäri sanoi, että hän näkee kuvissa pienen pinnallisen repeämän yhdessä jänteessä (subraspinatus). Radiologin lausunnon mukaisesti kahdessa jänteessä on rappeumaa ja bursassa nestettä. Kysyin, että miten tämä on mahdollista, että lokakuussa käsi oli kunnossa ja marraskuussa kuin toisen käsi. Käytännössä rasituksesta aiheutuvaa. Nelikymppisellä voi olla osittaista repeämää ja rappeumaa, mutta perustyyppi ei sitä aina huomaa, kun olkapää voi vähän kipuilla, mutta ei käydä lääkärissä, kun ei vaivaa enempää. Kuten kävisi helposti myös mun kohdalla, jos en tätä lajia harrastaisi.

Diagnoosi kiertäjäkalvosinoireyhtymä. 3-4 kuukautta fysioterapiaa, ja jos ei auta, niin tähystetään. Aloitan kuntoutuksen huomenna fysioterapeutilla käynnillä. Edelleen myös lapatukea täytyy saada vahvistettua, ja mitä nyt fyssari onkaan mieltä. Mä en näistä muuta tiedä kuin, että viikon verran on taas jomottanut kättä kokoajan.

Olen perunut triathlonkisat tältä kesältä. SM-perusmatkan kisa Lohjalla, Finntriathlon SM-puolimatkan kisa Joroisilla ja Challenge Turku puolimatkan kisa Turussa. Harmittaa, ettei kisastartteja tule olemaan! Mutta mulla on niin monta tavoitetta triathlonin suhteen saavuttamatta, että toivon vaan kättä kuntoon fysioterapialla ja että pääsen taas uimaan. En uskalla varata vielä 2020 kesälle täysmatkaa, koska mulla ei ole varaa heittää monen satasen osallistumismaksua hukkaan. Voi olla, että menen sitten lopulta sellaiseen kisaan, mihin mahtuu. Nyt on kuitenkin liian aikaista miettiä tuota. Sen verran kuitenkin oon tietoinen, että Tallinnan reitit ovat muuttuneet tälle vuodelle! Ja jos vanhankaupungin mäkeä ei enää juostessa nousta, niin mä alan harkitsemaan ehdottomasti tuota! 😀

Palaveerattiin valmentajan Kaitsun kanssa tilanteesta puhelimessa, ja nyt lähdetään sitten treenaamaan juoksua ja otetaan tavoitteeksi Kankaanpään puolimaraton 19.10. Siellä tavoite tehdä uusi ennätys! 🙂 Oon itse asiassa innoissaan tästä, jos saatais tälle vuodelle juoksuvauhti kohdilleen. Ja aattelin ilmoittaa itseni Merenkurkun rastipäiville! Heinäkuun loppupuolella kolmet suunnistuskisat peräkkäisinä päivinä. Muistan kuinka teininä osallistuin noihin, ja yhtenä päivänä pummasin niin pahasti, että olin yli kaksi tuntia metsässä. 😀

Hierojan kanssa oli puhetta kuinka paljon mulla on ollut ongelmia viime vuosina. Hän sanoi, että voisit ihan tehdä listan. No viime kesänä kahden varpaan nivelsiteet repesivät ja tuli luunsisäistä mustelmaa liukastumisesta. Juoksutauko. Barcelonan ironmanin jälkeen keuhkoklamydia ja kunto nollaan. Sitten tää olkapääjuttu, joten vuosi onkin tässä oltu telakalla lähes koko ajan.. Ja mitä kaikkea sitä ennen. Olisi syytä alkaa tekemään muutakin kuin voimatreenejä isoilla painoilla, nimittäin kuminauhajumppaa ja kehonhuoltoa! Sitä ollaan 39 vuotta.. Vaikka itseäni nuorena pidänkin, niin keski-ikä lähestyy.

LUE MYÖS:

Olkapäät riesana

Olkapään kanssa lisätutkimuksiin

Magneettikuvissa käyty

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI