Hae
Ninnin energianurkkaus

Tilannekatsaus

Edellisestä blogikirjoituksesta on vierähtänyt kuukausi. En oikein tiedä oonko vieläkään valmis tähän kirjoitukseen, koska tietynlainen toipuminen on vielä kesken. Oon siirtänyt tätä monta kertaa, kun jotenkin vajoan uudelleen ja uudelleen tietynlaiseen synkkyyteen. On myös vaikea esittää iloista, jos sitä ei ole. Enkä myöskään ole halunnut ”oksentaa” tänne kaikkea pahaa oloa. Enkä halua vieläkään.

Mennyt talvi on ollut raskas. Mikään ei periaatteessa ole huonosti. Kukaan läheisistä ei ole kuollut, eikä sairastunut pahasti. Mutta mun mieli on vain saanut isomman kolahduksen. En oikein tiedä onko mulla ollut kaamosmasennus vai mikä, mutta jo pelkkä ajatus maaliskuusta ja auringosta tuo hyvää mieltä.

Loka-joulukuu meni sairastellessa keuhkoklamydian parissa. Tammikuusta aloittelin treenit pienissä pätkissä huonoa kuntoa nostaen. Taudin rippeitä oli jäljellä, ja vasta nyt tuntuu, että tauti on kokonaan ohi. Varovainen alku oli paikallaan, ja pakollinenkin, koska kuntoa ei vaan ollut. Samalla kuitenkin selvisi lavan ja käden ongelmat, ja ne vaivaa edelleen.  Alkuun ainut laji, missä käsi ei tuntunut oli juoksu ja juosta en kuitenkaan jaksanut. Maastopyöräily lumisohjossa ja hiihto olivat huonoja, yläkropan salitreenit myös. Nyt en ole maastopyörällä ajanut, enkä hiihtänyt. Salilla sain jo tehtyä lempiliikettäni yhden jalan kyykkyä smithissä, kun sain käteni tankoon kiinni. Uinti ei vielä onnistu, mutta olen käynyt hallissa kuitenkin ja potkinut 2-3 kilsaa räpylät jalassa. Minä, joka ei pääse ilman räpylöitä mihinkään. Minä, joka vihaan potkuja. 😀 Yritän kättä kuntouttaa, mutta taitaa ottaa enemmän aikaa kuin aluksi kuvittelin. Kaksi kuukautta oon tehnyt kuminauhajumppaa, mutta ensimmäisethän vinkit ongelmasta lapa/käsi antoi jo marraskuussa.

Oon yrittänyt miettiä, että miksi mieli on tällainen kuin on. Ja mikä saa yhtäkkiä mut tolaltaan. Kyyneleet ovat olleet silmissä monta kertaa viikossa. On hetkiä, että kaikki on hyvin ja yhtäkkiä taas tunnen itseni ihan paskaksi. Niin vaimona, äitinä, urheilijana kuin minänäkin. Itsetunto on ollut tosi huono, mihin on varmasti vaikuttanut painonnousu sekä epäonnistumiset treeneissä. Aika harmi, että sitä arvottaa itsensä suoritusten perusteella tai sillä mitä joku muu ajattelee. Voi olla, että osa on myös jotain neljänkympin kriisiä, vaikka mulle ikääntyminen ei oo tähän mennessä koskaan ollut ongelma. Täytän tänä vuonna 39 vuotta, ja oon huomannut viimeisen vuoden aikana tosi paljon vanhentumista.

Mutta teen tämän asian kanssa töitä koko ajan, ja kevät tuo mukanaan auringon ja paremman mielen. <3 Treeneissäkin olen nyt aloittanut vk-treenit eli nostelen sykkeitä peruskestävyyssykkeitä korkeammalle. Oon tällä hetkellä tehnyt treeniohjelmasta vain osaa oman fiiliksen mukaan, mutta pyrin treeniohjelmaan koko ajan enemmän. Mulla ei siis ole henkilökohtaista ohjelmaa, vaan tiimin ohjelma. Tämän viikon sunnuntain ohjelmassa on mm. ftp-testi eli 20min täysillä. Mulla on viime vuodelta itselleni sen verran kovat tehot, että en edes yritä lähteä niitä tavoittelemaan. Vaan tiputan n. 30 wattia suosista, ja yritän tehdä vain kovan treenin. On turha lähteä tekemään testiä liian kovaa ja huomata, että yli meni ja pitää antaa periksi. 😉

Tänä keväänä mulla ei ole tiedossa treenileiriä etelän auringossa ja lämmössä, mutta saan kyllä hyvät treenit tehtyä kotonakin. Ja pääsiäisen vapaapäivinä pitkiä pyörälenkkejä.  Mieli ja kunto on tulossa ylöspäin, paino menossa alaspäin, joten suunnat on oikeat! Kyllä se tästä! 🙂

 

LUE MYÖS:

Asiaa painosta, osa 2. Urheilijan ravintovalmennus

Ensi vuoden tavoitteet

Paljon puhuttanut ferritiini

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

Kaupallinen yhteistyö

Asiaa painosta, osa 2. Urheilijan ravintovalmennus.

Kaupallinen yhteistyö: Urheilijan ravintovalmennus

Kirjoitin joulukuun alussa, että tavoitteena ei olisi tammikuussa painaa vuoden isoimpia lukemia. Tavoite ei onnistunut, vaan olen samassa pisteessä kuten joka vuosi. Aika onnetonta sanoisin. Taas olisi edessä n. kuuden kilon painonpudotus kesään mennessä. Se ei ole koskaan yhtä helppoa kuin tuo painon kerääminen.

Oon viime viikkoina analysoinut tätä, että mikä tässä oikein mättää. Mulla aika hyvä tietämys ravinnosta, tai ainakin oon aina luullut niin. Ensimmäistä kertaa yhtä painonhallintaluentoa kuunnellessani kuulin kommenttia, että moni sanoo, että tietää asiasta paljon, mutta ei kuitenkaan tiedä. Ehkä oikeasti munkin kohdalla on niin. Mä osaan arvioida hiilareiden määrät ruuasta kuin ruuasta, kuten jokaisen diabeetikon äiti. Tiedän, että aterioiden pitää koostua hiilareista, proteiineista ja rasvasta. Tiedän, että jokaisella on oma funktionsa.

Oon kokeillut elämäni aikana useamman eri dieetin tai noudattanut tietynlaista ruokavaliota. Painonvartijoista henkilökohtaisiin ohjelmiin. En halua luetella tässä jokaista firmaa ja jokaista niiden eri valmennusta, mutta voin kertoa, että ei taida molempien käsien sormet riittää laskemiseen, että kuinka monesta olen vuosien aikana maksanut. Ensimmäisen kerran tiputin kymmenen kiloa 21-vuotiaana, kun olin saanut kilpirauhasen vajaatoimintaan lääkityksen. Siinä se kymmenen kilon väliä on seilannut tässä sen jälkeen. Ei ole nuo kaikki ostetut ohjelmat toimineet, mutta syy siihen on kyllä minä itse, ei mikään ruokavalio. Omasta motivaatiosta se kaikki lähtee. Toki kunnossa pitää olla stressi, uni jne..

Ongelma ei olekaan pelkkä painon tiputtaminen ja nousu, vaan kokonaisuuden hahmottaminen, alkuviikkojen järkyttävä hiilarihimo (viikonloppuna energia jää vajaaksi pitkien treenien myötä, ja ma-ke kaapin ovi käy), kuukautiskierron vaikuttaminen syömiseen, tunnesyöminen sekä ymmärtäminen ravinnon vaikutuksesta urheilussa kehittymiseen.

Muutaman kuukauden oon kiinnittänyt facessa huomiota Urheilijan ravintovalmennukseen, jossa valmentajana on kolme miestä: Teemu Eloranta, Sami Sundvik ja Samuli Perälä. Ensin ajattelin, että tämä on taas yksi kaikkien muiden valmennusten mukana, nettisivutkaan eivät vakuuttaneet ulkoasultaan. Jos yksi nimi kolmesta ei olisi sanonut mitään, niin olisin varmaan sivuuttanut. Sitten googlailin vähän lisää, että mitä miehiä nuo ovat ja kuuntelin facessa olevia muutamia valmentajien videoita viime vuonna. Vaikuttivat asiantuntevilta. Aattelin kuitenkin, että mä en voi ostaa enää yhtäkään ohjelmaa. Se ei hyödytä mitään.

No jälleen palasin tähän ja juttelin yhden tutun triathlonistin kanssa, joka on osallistunut valmennukseen syksyllä. Hän oli todella tyytyväinen! Sanoi myös, että tämä on valmennus, missä ei anneta eteen täydellistä ravinto-ohjelmaa, vaan tässä opetetaan ja joutuu itse myös miettimään. Oli oppinut hirveästi ja mainitsi mm. suojaravinteiden käytöstä, eri treenikausina syömisestä sekä lepo/treenipäivien syömisestä. Itseä kiinnostaa myös mentaalivalmennus sekä lisäravinneohjeistus (en käytä mitään, vaikka jotain pitäisi ehkä käyttää). Se, mikä pisti silmään positiivisesti, niin he eivät myy tai suosittele mitään tiettyä lisäravinne- tms merkkiä, eli silloin niitä ei suositella vaan rahan vuoksi. Ja tietty se kiinnostaa, että valmennus on suunnattu urheiljoille (tai niiden vanhemmille/valmentajille). Se ongelmaa aiheuttaakin, kun pitää jaksaa treenata ja syödä tarpeeksi. Ei liikaa, eikä liian vähän.

Urheilijan ravintovalmennuksen kesto on 8 viikkoa ja kevään valmennus alkaa 4.2. eli viikon päästä maanantaina. Ainakin tänään valmennus on vielä hintaan 127 euroa, kun normaalihinta on 247 euroa. Lisäksi on 100% tulostakuu, rahat takaisin, jos ei koe saavansa hyötyä. Lähteekö joku mun kanssa? 🙂 Jos mä saisin vihdoin kunnon ymmärryksen syömisen vaikuttamiseen.

Muoks. Tarjous tuohon on voimassa 3.2.2019 asti.

LUE MYÖS:

Asiaa painosta

Ensi vuoden tavoitteet

Paljon puhuttanut ferritiini

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

 

* Valmennus saatu blogikirjoitusta vastaan