Hae
Ninnin energianurkkaus

Lost in Kainuu 2021

En saa kirjoitettua mistään muusta aiheesta, jos en saa ensin tätä Lost in Kainuu -seikkailukilpailun kisaraporttia ulos. 😀 Eli se on pakko nyt, onhan kisasta jo kaksi kuukautta aikaa. Oon vaihtanut tuota kaksi-sanaa tuossa yhdestä puoleen toista, vajaan kahteen ja nyt sitten lopulta kahteen. Toki instagramissa seuraajat tietävät, että kisasta on tullut video pihalle heti seuraavalla viikolla. Oon kirjoittanut tätä tekstiä nyt jo reilun kuukauden. Kuvia tämän postauksen kuvitukseen ei hirveästi ole, koska olemme keskittyneet videokuvaamiseen kisavideo ajatuksena. Lopussa on youtubevideo, missä 20h seikkailu on tiivistettynä 18 minuuttiin. Kaikki kirosanat oli pakko poistaa. 😀 Totesinkin videopätkiä katsellessa, että voi apua kuinka paljon mä kiroilen!

Tällä kertaa seikkailukisa oli Hossassa, mikä on kyllä upeaa aluetta. Ensimmäinen kerta itselle siellä. Lähdettiin jo keskiviikkona matkaan. Viime vuonna meni jotenkin kaikki tosi tiukille, kun lähdimme torstaina aamulla 9.30 ja Kajaanissa olimme karttoja noutamassa klo 15. Sen jälkeen reittisuunnittelua, teltan pystytystä sekä kisainfoa. Nyt matkaa oli 2h tuntia enemmän, ja samat edessä, niin lähdimme jo keskiviikkona. Aateltiin, että ehditään myös torstaina vähän katsella maisemia lähialueilla.

Siskon kanssa siis matkaan ja illalla taisimme olla perillä klo 23 aikaan. Aamun sai ottaa rauhassa, käytiin vähän pyöräilemässä matkajumeja pois, sitten teltan pystytys, ilmoittautuminen, reittisuunnitelmat ja kisainfo. Nopeesti se päivä siltikin meni, ja meni jotenkin tosi kauan karttojen kanssa aikaa. Osaa reittejä mietittiin moneen otteeseen. Ja toki tietenkin karttojen/reittien mukaan piti suunnitella energiamäärät ja milloin mitäkin pitää ottaa reppuun mukaan. Molempina päivinä reitit oli suunniteltu niin, että käymme vain kerran huoltoalueella, joten juotavat ja syötävät sitä mukaa reppuihin.

Viime vuonna meillä oli pieni vaellusteltta, ja nyt oltiin fiksumpia. Teltassa oli kaksi sisätelttaa ja keskellä tavaroille tilaa. Nämä omat sisäteltat oli siinä mielessä hyviä, ettei toinen herännyt toisen ollessa hereillä tai kun kävi vaikka vessassa.

Lost in kainuu, lost-sarjan eka kisapäivä, perjantai 10.9.

Perjantaina päiväksi oli luvattu n. 13 astetta lämmintä, niin valintana oli pitkät trikoot ja pitkähihainen + lyhythihainen paita. Aamu starttasi 14km juoksulla, ja koko matkan raijasimme uimapatjoja mukana. Hanna on meistä kovempi juoksija, ja koska mulla oli tänä vuonna vielä viime vuotta huonompi juoksukunto, niin hän jelppasi mua välillä kantaen mun uimapatjaa ja jos mahdollista, niin nappasi rastit ja mä sain levähdyksiä. Joukkueenjäsenten ero saa olla maksimissaan 100m. Hän kantoi myös joukkueen yhteiset tavarat repussansa, jolloin mun reppu oli kevyempi ja helpompi juoksuun. Ensimmäiselle rastille oli 5km matkaa, ja siinä ajassa kyllä porukka aika hyvin jo jakaantui. 78 joukkuetta lähti Lost-sarjaan (naisissa starttasi 15 joukkuetta) ja lisäksi lähdössä oli Extremely Lost -sarjan kolmen hengen joukkueet yhtä aikaa. Tänä vuonna oli myös 48h sarja, jonka lähtö oli ollut vuorokautta aiemmin.

Kuva: Kainuu Endurance Experience

Jo kolmas rasti oli mukava. 😀 Oltiin tsekattu, että rasti on saaressa ja saareen on ihan lyhyt matka eikä ole syvää. Jätettiin uimapatjat matkan varrelle ja juostiin rastille. Näytti normaalilta vesistöltä, mutta pohja olikin suota. Siellä ei pystynyt kävelemään ja vettä oli kuitenkin sen verran vähän, ettei pystynyt uimaan. Tästä saatiin kyllä kunnon naurut, vaikka vesi olikin jäätävän kylmää ja henki salpautui.

Oli kyllä niin upeat maisemat. Harjuja neulaspolkuineen ja paljon vesistöjä. Yhdessä ylityksessä tipuin muuten uimapatjan päältä kaulaa myöden veteen. Oli kylmää! 😀 Mietin, että olikohan puhelin varmasti vesitiiviissä pussissa. Joukkueella pitää olla siis puhelin mukana, johon järjestäjä saa tarvittaessa yhteyden tai jolla voi hälyttää apua. Akku kestää pidempään, kun ottaa mobiilidatan pois päältä.

Kun päästiin lopulta huoltoalueelle ja pyörä olisi edessä, niin se oli helpotus mulle. Hetken saa ajella ennen kuin jälleen meillä on edessä juoksua uimapatjan kera. Tehtiin matkalla reittisuunnitelmaan muutos, ja koska vettä oli vesistöissä todella paljon, niin otettiin tiekierto. Ensimmäinen pyörällä ajettava rasti oli numero 9. Rastille 11 tuli ensimmäisen kerran tunkattua pyörää metsän läpi, kun otettiin väärä polku. 11 rasti olikin quest- eli tehtävärasti. Vaijeriliuku rotkon toiselle puolelle, ja sieltä kävellen takaisin ylös. Oltiin tulossa ensin aika suoraan ylös, mutta rohkeus ei riittänyt. Mietin oikeasti, että en ehkä halua kuolla seikkailukisassa. Ja lopulta kierrettiin jyrkänne kauempaa, mikä oli oikea valinta.

12 rastilta ylitettiin pyörien kanssa silta toiselle puolelle, sieltä noin kilsan tunkkaus metsän läpi tielle ja tietä pitkin rastille 13. Tää oli huono valinta, koska Julma Öykyn rotkon reunustan polkua olikin uusittu, eikä ollut niin reunalla ja tekninen kuin aikaisemmin. Täällä tuli muutama kirosana, ja mun kompassikin tippui metsään. 13 rasti oli taas quest, ja siellä piti joukkueen jäsenten maata selällään maassa pyllyt vastakkain ja jalkapohjat kohti taivasta. Jalkapohjien päälle laitettiin 10 litran sanko täynnä vettä. Molempien piti saada riisuttua kengät pois ilman, että sanko kaatuu ja kastelee meidät. Ja vitsit me oltiin hyviä! Ei kastuttu ja onnistuttiin! 😀

14 rastille olimme valinneet lyhyimmän vaihtoehdon, mutta reitti olikin todella kivinen. Koska emme aiemmin olleet alueella olleet tai kisanneet siellä 2018, niin emme tienneet. Osa osasi kiertää kyseisen reitin. 14 rastilla oli myös quest, piti tehdä itse kompassi annetuista välineistä. Se onnistui, mutta tätä ennen tehtiin virhe. Lähdettiin etsimään ohjeita väärästä suunnasta, ja tuli sellainen 8min takkiin. 😀 Tarkempana pitäisi olla! Oltiinkin sitten jo kertaalleen kiivetty ison mäen päälle rappusia, kun sinne suuntaan lähdettiin kävellen/juosten seuraavalle rastille. 15 ja 16 oli uimapatjarasteja, ja 17 oli sama kuin 14. Oltiin mietitty kaksi eri reittivaihtoehtoja 16-17 välille, ja päädyttiin tiekiertoon. Näin ei tarvisi tulla takaisin uimapatjoilla, eikä hidasta metsäpolkua. Mulla tuntui nimittäin uimapatjailu kipeässä olkapäässä aikalailla. Tätä väliä taivalleettiin yhden sekajoukkueen kanssa, ja heidän kanssaan mentiinkin samaa matkaa kolme seuraavaa väliä. 🙂 Ihan parasta näissä kisoissa on kyllä uudet kasvot! Viime vuonnakin jäi muutamia, joita nykyään tulee seurattua sosiaalisessa mediassa.

22 rastin jälkeen tehtiin suunnistusvirhe, ja olin jo aika poikki. Alkoi hämärtymään, ei ihan ehditty päivää maaliin valoisalla. 24 rastia oli ensimmäisen päivän jälkeen. Olimme maalissa toinen naisjoukkue, Karjalan seikkailu-urheiljoita perässä 35 minuuttia. Ensimmäiseen päivään meillä meni aikaa 10h 31min. Huomasi kyllä yöunissa, että päivä oli tunnin pidempi kuin viime vuonna. Kävimme suihkussa, söimme lämmintä keittoa ja valmistelimme seuraavan päivän tavarat valmiiksi.

Lost-sarjan Toinen kisapäivä, lauantai 11.9.

Yö oli surkea, nukuin vain kaksi tuntia. Klo 2:14 heräsin, ja sen jälkeen unta ei enää tullut. Aamulla tuli itkukin, oli vähän toivoton olo. Kello oli herättämässä viideltä, koska kuudelta oli startti. Hannan yö oli myös huono. Tosin viime vuonna kans nukuttiin joku 4-5h pätkissä, ja silti seuraava päivä sujui. Nyt sitten päätettiin, että lähdetään yrittämään ja jätetään leikki kesken, jos siltä tuntuu. Aamu starttasi n. 11 kilsan juoksu-uimapatjailulla (8 rastia, takana nyt 32 rastia). Meillä oli taas muutamasta joukkueesta hyvin seuraa, ja alun rastit menikin isossa porukassa letkassa. Ei tarvinnut hirveästi itse suunnistaa. Oli helpottavaa, kun päästiin huoltoalueelle ja uimapatjoista eroon. Nimittäin päivän loppu olisi vain pyörää. Ei vaihdettu kuivia vaatteita päälle, ja varpaat ja sormet palelivat ennen kuin päästiin kunnolla metsään. Naurettiinkin itellemme, että olisi ehkä kannattanut, mutta kiire kun oli. Valitsimme tiekiertoa, kun vaihtoehtona olisi pitkästi polkua. Helpot polut kyllä sujuu, mutta teknisemmät on meille hankalia ja hitaita.

Kuva: Kainuu Endurance Experience

37 rastille meillä oli eri reitinvalinta suunniteltu, ja kun pysähdyttiin tielle, mistä polku lähtee, niin ajateltiin, että ei ole totta. Nyt ollaan tehty virhe. Samalla yksi miesjoukkue ajoi ohitse, ja sen jälkeen kartta uuteen syyniin. Kyllä, muutetaan suunnitelmaa ja mennään toista kautta. Lähellä rastia jätimme pyörät, kun polusta tuli niin tekninen ja lähdettiin oikomaan rastille yhden toisen joukkueen kanssa. Se oli quest, ja piti arvioida kuinka korkea on tietty puu. Tämä rasti sujui hyvin, ja jälkeenpäin gps-pallukoita seurattuna meidän onni on ehkä ollut se pyörien jättäminen, koska moni on tehnyt virhettä sen jälkeen tulleissa poluissa. Tässä kohtaa 37 ja 38 rastilla yhtä aikaa ollut miesjoukkue lähti suorempaa reitinvalintaa ja me tietä pitkin pitkää kiertoa. Kun saavuimme 39 rastille, niin he siellä jo olivat odottamassa kanoottia ja kertoivat olleen siellä noin 5 minuuttia. Eli olimme tyytyväisiä valintaan.

Melonta edessä seuraavat kilometrit, yhteensä kolme rastia haettavana. Kahdella rastilla piti rantautua pitemmästi. Kun olimme melomassa takaisin rantaan, niin näimme meidän sarjan eilisen ykkösjoukkueen menossa melonnan ykkösrastille. Äkkiä laskimme eron olevan puolisen tuntia eli sama mitä eilen heidän hyväksi. Joten nyt piti sitten pitää loppuun asti vauhtia pyörässä. Kun saimme melonnan suoritettua ja lähdettyä pyörillä viimeisiä rasteja kohti, niin Hannalta hyppäsi ketjut ja jäivät jumiin. Ajattelin, että tähänkö meidän matka nyt jää, melkein maalissa. Mutta saimme ne sieltä ehjänä väänneltyä paikoilleen. Ja kohti rastia numero 44. Vielä pieni virhe lopussa, mutta lauantai sujui kyllä paljon paremmin kuin perjantai ja oikeastaan virheet olivat niin pieniä, että ei välttämättä tarvi ajatella virheiksi. Jotain reitinvalintoja olisi voinut tehdä toisin, mutta mitään isompia pummeja ei tullut.

Kuva: Kainuu Endurance Experience

LOST-sarjan Maali, 19h 47min

Maaliin pääsimme kello 15:16 eli toisen päivän aika oli 9h 16min. Yhteensä 19h 47min. Illalla myöhemmin selvisi sijoitus, mutta koska emme huomanneet kysyä aikoja, niin vasta alkuviikosta saimme tietää, että olimme lopulta voittaneet toiseksi tullutta joukkuetta 30min. Tulokset löytyy täältä.

Reissu oli tosi rankka, ja ajateltiinkin heti, että ei ensi vuonna. Ei me enää pystytä. 😀 Mutta kuten tiedätte, niin ainahan se ajatus muuttuu. Ainut, että mun pitää olla paremmassa juoksukunnossa, muuten juoksussa meillä on liian iso ero ja joudun koville. Tähän pitää toki sanoa, että Hanna on valmis hidastamaan vauhtia, mutta mä ite yritän mennä vauhtikestävyysalueella.

KOTIA KOHTI

Lauantaina kisan jälkeen teltan purkaminen, kamppeiden kerääminen ja pakkaaminen sekä tietynlainen analysointi. Vähän paremmat yöunet kuin kisayönä, mutta toki kropassa tuntuu 20h urheilut ja heräsimme molemmat jo kuuden jälkeen. Olimmekin aamupalalla jo ennen kasia, heti kun vaan he avasivat. Ja sitten 7h ajomatkalle.

Tässä reissustamme video. Mulla oli GoPro-kamera päässä, mutta en enää lopussa tiennyt, että onko päällä vai ei, niin jäi mm. maaliintulo kuvaamatta. 😀 Sen jälkeen olikin sitten videomateriaalia pitkästi.

LUE MYÖS:

Lost in Kainuu 2020

Mitä mukaan seikkailukilpailuun?

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

Challenge Turku 2021

Lahden hellekisa taisi olla kropalle vielä rankempi kuin osasin odottaa. Vielä ajo kotiin yötä myöden ja en saanut autossa nukuttua yhtään, yöunet jäi lyhyiksi. Seuraavana viikonloppuna pitkä pyörä (180km) ja pitkä juoksu (23,5km) taisi olla liikaa. Fiilis on ollut hyvä, mutta tekeminen todella voimatonta. Tämä oli myös yksi syy miksi mua ei nähty SM-perusmatkalla, vaan kävin Noormarkussa sprintillä. Siellä uinti ei sujunut, mutta pyörä ja juoksu meni tavoitevauhdeilla.

Kisaviikkolla ei ole koskaan tuntunut näin epävarmalta ja näin voimattomalta, kun nyt tuntui. Kun Lahden puolimatkaa ennen tiistaina joutui himmailemaan, niin nyt jouduin tekemään samoihin watteihin pyörässä ja samoihin vauhteihin juoksussa tosi paljon töitä. Sama meno jatkui keskiviikkona pk-treeneissä. V*tutti vaan treenien jälkeen. Pitkä tilanteen analysointipuhelu valmentajan kanssa torstaiaamulla. Torstaina vielä allasuinti, ei muuta. Pe lepo ja la Raisiossa pieni 30min pyrähdys pyörällä sekä 1km hölkkä. Nyt tuntui pyörä paremmalta. Kun on paljon ajanut, niin se fiilis mikä missäkin tehoissa on normaalisti, niin sen tietää. Vaikka ajoin rauhassa, mutta muutama ylämäki kertoi isompienkin wattienkin tuntuvan normaalilta. Vähän hymyä huulille. Kävin myös hölkkäämässä kilsan ja testaamassa kengät, kun laitoin matkalla pikanauhat matkalla uusiin kenkiin. Mutta kantapäähän kyllä sattui. Siihen on sattunut jonkin aikaa. Akillesjänne ja kantaluu on ok, kipu on välissä. Ehkä limapussi tai rasvapatja.

Lauantaina ilmoittautuminen, pyörän katsastus (tsekataan jarrut sekä kypärä) sekä valmistautumista kisaan. Aino laittoi hiukset leteille, ja sanoinkin, että aina on kulkenut, kun on ollut kunnon kisakampaus. 😀

Challenge turku, KISAPÄIVÄ

Heräsin viideltä kaatosateeseen, enkä saanut enää unta sen jälkeen. Katottiin siinä sitten olympialaisia ennen kuin noustiin laittamaan kamat kasaan ja varhaistetulle aamupalalle ennen seiskaa. Oltiin kuitenkin sen verran myöhään kisapaikan lähellä (7.30), että autopaikkaa jouduttiin etsimään. Lopulta hyppäsin autosta, ja mies vein auton kauemmas. Jäin vielä muutamien tuttujen kanssa juttelemaan, niin lopulta meinasi ihan tulla kiire. Pyörään pullot ja energiat, sekä vaihtopussit omalle paikalleen. Ukkonen jyrisi ja vettä sateli. Uintiverra ja sitten odottelemaan starttia. Oli jopa vähän kylmä uintiverran jälkeen. Jännitti paljon, ja siitä tietää, että tärkeä kisa on itelle.

Uinti 36:01

Jalat edellä hyppy Aurajokeen, ja juuri kun olin lähellä pintaa, niin joku osui muhun. Onneksi ei kuitenkaan hypännyt päälle! Heti uinnin alussa jo tuntui hyvältä, kädet eivät olleet yhtään voimattomat. Tuli hyvä mieli. Tuntui, että sai ohitella porukkaa ja siitä tuli entisestään parempi fiilis.

Aurajoen vesi on todella tummaa, edes omaa kyynärpäätä ei näe. Niinpä pariin otteeseen oli vahinko lähellä, kun sain osumaa. Kerran jalasta päähän, mutta onneksi ei ollut voimakas potku. Yritin välttää siksi kenenkään lähellä uimista. Muutaman kerran piti omaa uintilinjaa vähän muutella, mutta mietin uidessa, että on aika mikä vaan, niin tyytyväinen täytyy uintiin kuitenkin olla. Joten kun nousin ylös ja totesin ajan olevan 36 min, niin olin tyytyväinen. 2018 vuoden aikaa edellä olin 3 minuuttia. Silloin olin todella pettynyt aikaan. Lahdessa 4 viikkoa sitten uin 35:50.

Näin Tean kannustusjoukoissa, se hymyilyttää. Hauska kuva muuten, kun kuvassa on neljä Aqua Plussalaista.

T1 4:08

Vaihtoalue oli eri paikassa kuin kolme vuotta sitten, ja vähän pidempi, joten aikaa meni enemmän. Vaihdossa ei oikeastaan mitään ihmeempää. Vaihtoalueelle on matkaa juosta, niin ensin en edes muistanut, että märkäpuvun voisi riisua vyötärölle asti. Ehdin kuitenkin vielä tosi hyvin ennen.

Pyörä 2:36:40

Pyörässä on ensin reilu 8km siirtymä moottoritielle. Sen jälkeen kolme kierrosta moottoritiellä ohituskaistaa ajoa, ja lopulta siirtymä takaisin. Myös jalat tuntuivat hyviltä, ei voimattomilta. Sain heti alusta ajettua parempia wattilukemia mittariin kuin Lahdessa, jossa pyörä ei alkuun kulkenut ollenkaan. Moottoritietä on kyllä kiva ajella, osaksi vielä ihan uutta asfalttia. Sopii tällaisella lakeuksien asukille, kun ei oo isompia mäkiä.

Ekan kierroksen sain ajaa täysin omaa menoa. Ne, jotka ajoivat ohi, menivät sellaista vauhtia, että katosivat nopeasti. Keskinopeutta en mittariin oo laittanut, ja sitä laskin koko ajan. Tiesin, että 2018 keskinopeus oli 33,75. Kun tasan tunnin olin polkenut, niin matkaa oli kertynyt 34km. Ajattelin, että alun ja lopun siirtymät ovat hitaampia, joten edellä olen.

Toisella kierroksella yksi nainen ohitti, ja pian myös toinen, Tiina. Ei ollut tarkoitus jäädä peesiin (sallitulla 12m erolla), mutta koska eivät kadonneet heti horisonttiin, niin huomasin siihen jääväni. Seurasin watteja ja mietin, että tämä kostautuu juoksussa. Välillä tipuin kauemmas, ehkä 30 metriin, ja sitten taas saavutin. Tätä jatkui ehkä viitisen kilsaa. Lopulta käännöksen jälkeen tipuin kokonaan. Ehkä parempi niin. 😀 Aattelin kyllä, että en oo koskaan pyöräillyt jalkoja alta, senkin vois joskus kokeilla. Tosin aattelin, että vaatisi vielä kovempia watteja.

Moottoripyöriä oli liikenteessä monta, hyvin seurattiin kyllä peesausta. Moottoritien kaksi kaistaa oli eroteltu tötteröillä, ja välillä joku tötterö oli kaistaviivalla ja joku sisempänä. Piti olla tarkkana, ettei huilannut päätä liikaa alhaalla, ettei vaan törmää yhteenkään tötteröön. Kun on suoraa hyvää asfalttia, eikä edessä ketään, niin olisi välillä kiva vaan katsella alaspäin mittaria.

Mulla oli 8 geeliä + vähän vettä 500ml pullossa, yksi Semperin myslipatukka ja yksi kofeiinillinen geeli. Lisäksi yksi normaalikokoinen vesipullo ja suolatabletti. Ne upposi pyöräilyssä. Alkuun jopa unohdin ottaa energiaa, kun vaan ajoin menemään ja laskin. Olin miettinyt, että +3min uinti ja ehkä -1min vaihto. Laskeskelin, että pyörästä voisi tulla 3-5 minsaa plussaa. Mä oikeasti janosin ennätystä aika paljon, vaikka talvi on ollut heikko ja painoa on paljon enemmän. Olin etukäteen sanonut, että 5:10-5:14 olisi se, mihin voisin pystyä. Silti esimerkiksi 5:09 olisi paljon hienompi luku. 😀 Kuitenkin tiedossa oli, etten pysty juoksemaan samaa 1:51 aikaa mitä vuonna 2018, siksi jokainen minuutti etumatkaa juoksuun oli tärkeää. Enkä tiiä paljonko kantapää alkaa vaivaamaan.

Vielä se kolmas kierros, ja watit pysyivät edelleen samoissa. Kolmannen kierroksen päässä vaihdoin vesipullon vielä täysinäiseen, mutta lopulta en kuitenkaan siitä enää ottanut kuin yhden hörpyn. Otin pyörän lopussa vartin välein geelihuikkaa juoksua ajatellen, kun selkeästi joku oli jäänyt välistä, kun pullossa geelejä vielä on. Vihdoin siirtymälle ja kohti vaihtoaluetta. Pyörästä laskin tulevan +3min. Eli periaatteessa sitten olisi kasassa +5min.

T2 2:23

Pyörä telineeseen, ja juoksu vaihtopussialueelle. Kuulin jonkun katsomosta huutavan ”alle menee”. En tiedä oliko tarkoitettu mun aikaa, vai mitä, koska en tiedä kuka huusi ja kenelle. Mutta kiinnitin siihen kuitenkin huomiota. Kypärä pussiin. Sukat ja lenkkarit jalkaan, geelit takataskuun ja suolatabletit käteen (Mulla oli sellainen pieni muovirasia, missä ne olivat. Itse asiassa nenäklipsin rasia.). Muutama sana vaihdettiin Paulan kanssa, joka oli yhtä aikaa tekemässä vaihtoa.

Juoksu 1:54:24

Olin etukäteen sanonut miehelle, että kertoo heti juoksun alussa mikä on ero 2018 vuoden aikaan. Tulin vaihtoalueelta ulos ja hän huusi +7 minuuttia. Siinä kohtaa ajattelin, että hitto olisko mulla saumat 5:09 aikaan. Tarkoittaisi kuitenkin kovaa 1:52 juoksua. Sykevyö ilmoitti, että patteri vähissä, syke näytti vaan jotain 120 luokkaa. Myös vauhti ei näyttänyt oikein. Tais korkeat rakennukset ja katokset vaikuttaa. Jouduin vetämään ihan fiiliksellä. Ensimmäisellä juoksukierroksella jo totesin, että aivan mielettömän paljon on tuttuja reitin varrella. Ns. kierroksen loppusuoralla, joka oli 2km pituinen, oli ikävä vastatuuli. Jossain kohtaa myös tajusin, että kantapäähän ei satu yhtään.

Kuva: Marko Saari

Vähän ennen kierroksen täyttymistä mies huusi, että +4min. Jouduin varmistamaan siltä, että mitä?! Sanoit viimeksi 7, miten voi olla 4?! Olin ihan vihainen, tai pettynyt, siinä meni se 5:09. Huusin vielä, että 4 on tosi vähän! 7min ero oli viimeiseltä pyörän väliajalta eli 20km ennen pyörän loppua. Pyöräreitti oli 0,5km pitempi kuin viimeksi, enkä tullut loppua niin nopeesti kuin viimeksi myötätuuleen.

Viiden kilsan kohdalla mietin, että ei tunnu niin pahalta kuin Lahdessa. Nyt on vaan juostava, mulla ei oo mitään mahdollisuuksia himmata, jos haluan enkan. Koska siihen 1:51 aikaan en pysty. Vaikka aamusta ukkosti ja satoi vettä, niin pyörän aikana tuli vain pari piskoa ja juoksussa alkoi ollakin tosi lämmin. Viilensin joka kierroksella (4 kierrosta) pari kertaa vedellä itseäni.

Ekan kierroksen ja toisen kierroksen jälkeen mies huikkasi 4,5min. Vauhti hidastui koko ajan, en vaan päässyt lujempaa. Tätäkö se sitten on, että on pyöräillyt jalat alta?! Huikkasin Apalle, että kattoo mun sijoituksen ja sanoi, että viimeksi olin yhdeksäs ja vähän pettyneenä totesin, että okei, ei tarvi tarkistaa.

Tässä näkyy vähän, miten jostain syystä tuli aika isot hiertymät kaulaan uinnista.
Kuva: Sari Holmström

Viimeisen kierroksen alussa mies huikkasi, että +3. Ja mä en päässyt enää mihinkään. Kilometriajat näyttivät jo liian hitailta. Yritin kyllä ihan kaikkeni, kellokin oli näyttänyt sykettä jo muutaman kiekan normaalista ja oli about 180. Hengitys vastasi tuota 180 lukua. Se on se, millä pystyn puolikkaan maksimissaan juoksemaan. Simo huikkasi sijoituksen olevan 9. eli ainakaan kukaan ei ollut tullut takaa. Viimeiset 2 kilsaa maaliin vastatuuleen oli todella pitkiä. Lahdessa otin 3km loppukirin, ja vauhti oli jopa alle 5:10 ja syke 188 luokkaa. Ei ollut puhettakaan, että olisin saanut sellaista aikaiseksi. Olisin halunnut vaan laittaa kävelyksi. Aattelin, että mitä merkitystä on vain minsan aika parannuksella? Vauhti oli vain 5:35. En päässyt yhtään lujempaa.

4 kierrosta on mun mielestä tosi kiva, kun menevät nopeasti ja aina sai odottaa, että missä kukakin tuttu on kannustamassa. Lahdesta oppineena otin juoksussa ekana kofeiinipitoisen geelin, ja otin sen jo kyllä 3km kohdalla. Ja sit 8km, 13km, ja vielä 18km kohdalla geelit. Eli neljä geeliä, kun normaalisti oon ottanut kolme. Lisäksi otin kaksi suolatablettia.

Maali 5:13:35

Ennätys 1,5 minuutilla. Ei jossiteltavaa, en olisi päässyt yhtään lujempaa. Jouduin ensimmäistä kertaa maalissa istumaan, koska tuli otettua muutama harha-askel ja aattelin, että on turvallisempaa istua, ettei satu mitään. Mutta enkka on aina enkka, ja erityisen tyytyväinen oon siitä nyt. Talvi oli mikä oli, paino on mitä on jne. Ja hei, elämässäni ekan kerran nostin sijoitusta juoksussa. 😀 Olin lopulta SM 8. Kovaa menevät nelikymppiset naiset. Ei oo montaa vuotta, kun tällaisella ajalla oli podiumilla, nyt pronssiin vaadittiin 4:50 aika! Ja se vaatii paljon! Niin, ja tyytyväinen oon myös siitä, että vaikka haluaa antaa periksi, niin silti en anna.

Hyvä palvelu, kun Race manager Kimmo tarjoilee juomista. 😀

Treenikaveri Sarin kanssa molemmat tyytyväisiä maalissa!

Oli ihanaa nähdä monia tuttuja! Kiitos kannustuksesta jokaiselle! <3 Kiitos kisajärjestäjille taas loistavasta kisasta ja vapaaehtoisille. Kiitos myös jokaiselle kuvia lähettäneelle, ja tosi hienoa, että kisassa oli myös kuvaaja, jonka kuvat on kaikkien käytössä. Löysin itestäni sieltä pari kuvaa. 🙂

PALAUTUMINEN

Tänään on kuitenkin huomattavasti palautuneempi olo kuin Lahden puolimatkan jälkeen. Ja nyt on myös helppo verrata 4 viikon takaista fiilistä. Lahden jälkeen sanoin, ettei oo tuntunut noin rankalta, mutta edellisestä puolimatkasta oli 3 vuotta, enkä toki voinut varmaksi sanoa. Hellekisa vaati siellä tosiaan veronsa. Tuntuuhan mulla nytkin reisissä, ja kantapäässä tuntuu jokainen askel (ja huomenna tuntuu vielä enemmän). Mutta oma fiilis on parempi, ei niin väsynyt. Toki nukuin viime yönä 7h, kun Lahden jälkeen nukuin jonkun 4h.

Ai niin, mulla on muuten kisaviikko. 😀 Lauantaina pyöräsuunnistuksen SM-keskimatka ja sunnuntaina pariviesti. Jos en olisi lupautunut Eijan pariksi viestiin, niin en menisi lauantainakaan. Mutta triathlonin SM-sprintin jätän välistä, nyt pitää antaa vähän kropalle helpompaa pätkää. Yritän nyt saada ees jollekin tasolle jalat lauantaiksi. Heh.

LUE MYÖS:

Ironman 70.3 Finland 2021

Challenge Turku 2018

Ironman 70.3 Lahti 2018

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI