Hae
Ninnin energianurkkaus

Korona, mun toipuminen

Oon saanut Instagramissa useita viestejä liittyen koronasta toipumiseen ja korkeisiin sykkeisiin. Ehkä johtuu siitä, että oon kertonut kuinka palautuminen ei ole ollut normaalia ja sykkeet ovat 8 viikon jälkeenkin vielä korkealla. Vertaistukea kaivataan. Vaikka korona on jokaisella erilainen, jokainen sairastaa sen omalla tavallaan, niin onkin useita, joilla sykkeet jää ylös.

Tein positiivisen kotitestin 14.6.2022. Olin neljä päivää yli 38 asteen kuumeessa. Ei nuhaa, yskää (pientä, jos vertaa perheenjäsenen tautiin viikkoja myöhemmin), väsy. Ajattelin heti, että menen terveurheilija.fi-sivuston ohjeilla. Normaalistikin suositellaan yhtä monta päivää treenaamatta kuin on ollut kuumetta, joten oli itsestään selvää, että nyt lepopäiviä tulee enemmän.

Korona ohi, treenien aloitus

Yhdeksän kuumeetonta päivää kun oli takana, niin kävin ensimmäistä kertaa vähän pyöräilemässä, ja vauhti oli tosi hiljaista. Olin päättänyt, että syke ei saa nousta yli 130 missään kohtaa. Keskisyke oli 114 lyhyellä lenkillä, jos lenkiksi sitä voi edes kutsua. Tätä ennen olin tehnyt koiran kanssa hitaita kävelylenkkejä aloittaen 800 metristä ja kasvattaen viiteen kilometriin. Ekalla treeniin palaamallani viikolla tein 4 kevyttä pyörälenkkiä. Ensimmäisen 6km juoksulenkin tein reilu viikko ekasta pyörälenkistä. Juoksin tosi hiljaa ja puolessa välissä pidin taukoakin. Tuon jälkeen viikon sisässä kaksi juoksulenkkiä, toinen 6km ja toinen 8km, ja lopulta totesin, että en jaksa. Vaihtuu sauvakävelyiksi. Positiivisesta korona-testistä oli nyt kuukausi.

SYkkeet korkealla

Lääkäri kuunteli keuhkot, ja sydänfilmikin tsekattiin. Kaikki ok. Vaikka olin kesälomalla, ja periaatteessa olisi ollut aikaa treenata, niin en jaksanut. Yritin huomioida myös henkistä kuormaa, ja siksikin ottaa vielä rauhallisemmin. Nyt olen tehnyt yhden 8km lenkin (viikko sitten), jonka olen juossut putkeen. Ja nyt jaksaminen riittää jo siihen. Mutta syke oli 20 pykälää korkeampi kuin mitä normaalisti olisi ollut. Vauhti 6min/km, keskisyke 174. Normaalisti tuolla vauhdilla syke olisi ollut 154 luokkaa. 174 on normaalisti vk2, enkä ihan hirveästi silloin juttele. Nyt juttelin koko lenkin.

Viime viikonloppuna testasin mitä kroppa tuumaa pyöräsuunnistuskisoista. Lauantaina oli Suomen cupin kisa / AM-kisa Ylistarossa. Ensin henkilökohtainen sprintti n. 20min ja sitten viesti, jossa kaksi 15-20min osuutta. Tämä oli testi voisinko osallistua tulevana viikonloppuna pysun SM-kisoihin (keskimatka lauantaina ja pariviesti sunnuntaina). Alkuun jalat tuntuivat tosi tyhjiltä, mutta sain kuitenkin puserrettua loppua kohti paremmin. Koskaan en vielä ole kellottanut 200 sykettä. Joskus viallisesti joo, mutta nyt paukkui kaikki Training Peaksin syke-ennätykset uusiksi. 198-199 oli juoksussa maksimi vuosia sitten, nyt se on laskenut. Pyörällä maksimi taitaa olla 191. Pysu-kisojen jälkeen vain vähän tuli yskittyä, ja se oli hyvä merkki. Koko ajan enemmän keuhkot ovat kestäneet treeniä. Alkuun niillä kevyilläkin lenkeillä yskin, kun tuntuu, että lima nousee. Myöhemmin kovissa vedoissa, ja nyt en yskinyt edes kaikkien kolmen sprinttivetojen jälkeen.

Kesän treenimäärät

Nyt eletään elokuun 11. päivää ja tunteja on jo 12. Kertoo siis siitä, että jotain oon tehnyt. 🙂 Pari viime viikkoa 7-10 tunnin viikkoja. Mutta rauhallisesti kuitenkin vielä, tosin alkuvuoden kuukausituntimääriin en aio nyt edes pyrkiä. Toukokuu-heinäkuu välillä treenitunteja on tullut yhteensä vain 80, tammi-huhtikuussa yhteensä 267 tuntia. Jatkossa aion vähentää treenitunteja, koska musta tuntuu, että mun pitää huomioida henkinen kuorma vielä paremmin. Oon paljon analysoinut tekemistä viime vuosilta kesän aikana.

Kuva: Eija Keski-Säntti

sairastettu Korona vaikuttaa edelleen 8 viikon jälkeen

Aika paljon kuulee, ettei koronasta oo mitään jäänyt. Että nopeasti tauti oli ohi. Näin mäkin aattelisin, jos en treenaisi. Ja seuraisi leposykettä sekä treenien aikaista sykettä. En voisi millään tietää, että syke on noin paljon korkeampi aikaisempaa verrattuna. Jostain tutkimuksesta luin, että syke oli koholla keskimäärin 79 päivää taudin jälkeen ja sitten normalisoitui. Sitä odotellessa. Eli kolmen viikon päästä mulla on kaikki normaalisti. 😀

En oikein tiedä mitä hermosto päättelee korkeista sykkeistä. Eli onko nämä tekemäni ns. normivauhtiset treenit kovilla sykkeillä mulle kropan mielestä kovia vk-treenejä, ja niistä palautuminen ottaa enemmän aikaa. Siksi oon aika tarkkana, ja teen kevyesti. Esimerkiksi juoksulenkit on sauvakävelylenkkejä tai kävely-hölkkää. Tässä vaiheessa kautta ei nyt ihan hirveitä enää voi tehdä, pilata kyllä. Triathlonkisat oon perunut, pari pyöräsuunnistukisaa jäljellä ja tietenkin se pitkä seikkailukisa. Siellä on 50km yhteensä juoksua ja se vähän hirvittää, mutta onneksi tässä on vielä 4 viikkoa aikaa.

Ehkä mä pelaan liikaa varman päälle, toiset ei välittäisi yhtään. Mutta tällaisissa asioissa mä haluan ottaa varovasti, mä en halua mitään jälkitauteja ja oonpa mä muutaman kerran itseni alipalautuneeksi/ylikuntoon ajanutkin. Siinä on syyt miksi mä toimin näin. Mieluummin hetken himmata kuin useita kuukausia, kun ei hetken jaksanut. Ja kylläpä jokainen omassa olossaan tietää mikä kannattaa, tai ainakin paljon treenaavan pitäisi tietää. Sen verran pitää osata itseään kuunnella.

Kuva pyöräsuunnistukisoista: Hanna Helander

LUE MYÖS:

SM-pronssista koronaan

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

Lost in Kainuu 2021

En saa kirjoitettua mistään muusta aiheesta, jos en saa ensin tätä Lost in Kainuu -seikkailukilpailun kisaraporttia ulos. 😀 Eli se on pakko nyt, onhan kisasta jo kaksi kuukautta aikaa. Oon vaihtanut tuota kaksi-sanaa tuossa yhdestä puoleen toista, vajaan kahteen ja nyt sitten lopulta kahteen. Toki instagramissa seuraajat tietävät, että kisasta on tullut video pihalle heti seuraavalla viikolla. Oon kirjoittanut tätä tekstiä nyt jo reilun kuukauden. Kuvia tämän postauksen kuvitukseen ei hirveästi ole, koska olemme keskittyneet videokuvaamiseen kisavideo ajatuksena. Lopussa on youtubevideo, missä 20h seikkailu on tiivistettynä 18 minuuttiin. Kaikki kirosanat oli pakko poistaa. 😀 Totesinkin videopätkiä katsellessa, että voi apua kuinka paljon mä kiroilen!

Tällä kertaa seikkailukisa oli Hossassa, mikä on kyllä upeaa aluetta. Ensimmäinen kerta itselle siellä. Lähdettiin jo keskiviikkona matkaan. Viime vuonna meni jotenkin kaikki tosi tiukille, kun lähdimme torstaina aamulla 9.30 ja Kajaanissa olimme karttoja noutamassa klo 15. Sen jälkeen reittisuunnittelua, teltan pystytystä sekä kisainfoa. Nyt matkaa oli 2h tuntia enemmän, ja samat edessä, niin lähdimme jo keskiviikkona. Aateltiin, että ehditään myös torstaina vähän katsella maisemia lähialueilla.

Siskon kanssa siis matkaan ja illalla taisimme olla perillä klo 23 aikaan. Aamun sai ottaa rauhassa, käytiin vähän pyöräilemässä matkajumeja pois, sitten teltan pystytys, ilmoittautuminen, reittisuunnitelmat ja kisainfo. Nopeesti se päivä siltikin meni, ja meni jotenkin tosi kauan karttojen kanssa aikaa. Osaa reittejä mietittiin moneen otteeseen. Ja toki tietenkin karttojen/reittien mukaan piti suunnitella energiamäärät ja milloin mitäkin pitää ottaa reppuun mukaan. Molempina päivinä reitit oli suunniteltu niin, että käymme vain kerran huoltoalueella, joten juotavat ja syötävät sitä mukaa reppuihin.

Viime vuonna meillä oli pieni vaellusteltta, ja nyt oltiin fiksumpia. Teltassa oli kaksi sisätelttaa ja keskellä tavaroille tilaa. Nämä omat sisäteltat oli siinä mielessä hyviä, ettei toinen herännyt toisen ollessa hereillä tai kun kävi vaikka vessassa.

Lost in kainuu, lost-sarjan eka kisapäivä, perjantai 10.9.

Perjantaina päiväksi oli luvattu n. 13 astetta lämmintä, niin valintana oli pitkät trikoot ja pitkähihainen + lyhythihainen paita. Aamu starttasi 14km juoksulla, ja koko matkan raijasimme uimapatjoja mukana. Hanna on meistä kovempi juoksija, ja koska mulla oli tänä vuonna vielä viime vuotta huonompi juoksukunto, niin hän jelppasi mua välillä kantaen mun uimapatjaa ja jos mahdollista, niin nappasi rastit ja mä sain levähdyksiä. Joukkueenjäsenten ero saa olla maksimissaan 100m. Hän kantoi myös joukkueen yhteiset tavarat repussansa, jolloin mun reppu oli kevyempi ja helpompi juoksuun. Ensimmäiselle rastille oli 5km matkaa, ja siinä ajassa kyllä porukka aika hyvin jo jakaantui. 78 joukkuetta lähti Lost-sarjaan (naisissa starttasi 15 joukkuetta) ja lisäksi lähdössä oli Extremely Lost -sarjan kolmen hengen joukkueet yhtä aikaa. Tänä vuonna oli myös 48h sarja, jonka lähtö oli ollut vuorokautta aiemmin.

Kuva: Kainuu Endurance Experience

Jo kolmas rasti oli mukava. 😀 Oltiin tsekattu, että rasti on saaressa ja saareen on ihan lyhyt matka eikä ole syvää. Jätettiin uimapatjat matkan varrelle ja juostiin rastille. Näytti normaalilta vesistöltä, mutta pohja olikin suota. Siellä ei pystynyt kävelemään ja vettä oli kuitenkin sen verran vähän, ettei pystynyt uimaan. Tästä saatiin kyllä kunnon naurut, vaikka vesi olikin jäätävän kylmää ja henki salpautui.

Oli kyllä niin upeat maisemat. Harjuja neulaspolkuineen ja paljon vesistöjä. Yhdessä ylityksessä tipuin muuten uimapatjan päältä kaulaa myöden veteen. Oli kylmää! 😀 Mietin, että olikohan puhelin varmasti vesitiiviissä pussissa. Joukkueella pitää olla siis puhelin mukana, johon järjestäjä saa tarvittaessa yhteyden tai jolla voi hälyttää apua. Akku kestää pidempään, kun ottaa mobiilidatan pois päältä.

Kun päästiin lopulta huoltoalueelle ja pyörä olisi edessä, niin se oli helpotus mulle. Hetken saa ajella ennen kuin jälleen meillä on edessä juoksua uimapatjan kera. Tehtiin matkalla reittisuunnitelmaan muutos, ja koska vettä oli vesistöissä todella paljon, niin otettiin tiekierto. Ensimmäinen pyörällä ajettava rasti oli numero 9. Rastille 11 tuli ensimmäisen kerran tunkattua pyörää metsän läpi, kun otettiin väärä polku. 11 rasti olikin quest- eli tehtävärasti. Vaijeriliuku rotkon toiselle puolelle, ja sieltä kävellen takaisin ylös. Oltiin tulossa ensin aika suoraan ylös, mutta rohkeus ei riittänyt. Mietin oikeasti, että en ehkä halua kuolla seikkailukisassa. Ja lopulta kierrettiin jyrkänne kauempaa, mikä oli oikea valinta.

12 rastilta ylitettiin pyörien kanssa silta toiselle puolelle, sieltä noin kilsan tunkkaus metsän läpi tielle ja tietä pitkin rastille 13. Tää oli huono valinta, koska Julma Öykyn rotkon reunustan polkua olikin uusittu, eikä ollut niin reunalla ja tekninen kuin aikaisemmin. Täällä tuli muutama kirosana, ja mun kompassikin tippui metsään. 13 rasti oli taas quest, ja siellä piti joukkueen jäsenten maata selällään maassa pyllyt vastakkain ja jalkapohjat kohti taivasta. Jalkapohjien päälle laitettiin 10 litran sanko täynnä vettä. Molempien piti saada riisuttua kengät pois ilman, että sanko kaatuu ja kastelee meidät. Ja vitsit me oltiin hyviä! Ei kastuttu ja onnistuttiin! 😀

14 rastille olimme valinneet lyhyimmän vaihtoehdon, mutta reitti olikin todella kivinen. Koska emme aiemmin olleet alueella olleet tai kisanneet siellä 2018, niin emme tienneet. Osa osasi kiertää kyseisen reitin. 14 rastilla oli myös quest, piti tehdä itse kompassi annetuista välineistä. Se onnistui, mutta tätä ennen tehtiin virhe. Lähdettiin etsimään ohjeita väärästä suunnasta, ja tuli sellainen 8min takkiin. 😀 Tarkempana pitäisi olla! Oltiinkin sitten jo kertaalleen kiivetty ison mäen päälle rappusia, kun sinne suuntaan lähdettiin kävellen/juosten seuraavalle rastille. 15 ja 16 oli uimapatjarasteja, ja 17 oli sama kuin 14. Oltiin mietitty kaksi eri reittivaihtoehtoja 16-17 välille, ja päädyttiin tiekiertoon. Näin ei tarvisi tulla takaisin uimapatjoilla, eikä hidasta metsäpolkua. Mulla tuntui nimittäin uimapatjailu kipeässä olkapäässä aikalailla. Tätä väliä taivalleettiin yhden sekajoukkueen kanssa, ja heidän kanssaan mentiinkin samaa matkaa kolme seuraavaa väliä. 🙂 Ihan parasta näissä kisoissa on kyllä uudet kasvot! Viime vuonnakin jäi muutamia, joita nykyään tulee seurattua sosiaalisessa mediassa.

22 rastin jälkeen tehtiin suunnistusvirhe, ja olin jo aika poikki. Alkoi hämärtymään, ei ihan ehditty päivää maaliin valoisalla. 24 rastia oli ensimmäisen päivän jälkeen. Olimme maalissa toinen naisjoukkue, Karjalan seikkailu-urheiljoita perässä 35 minuuttia. Ensimmäiseen päivään meillä meni aikaa 10h 31min. Huomasi kyllä yöunissa, että päivä oli tunnin pidempi kuin viime vuonna. Kävimme suihkussa, söimme lämmintä keittoa ja valmistelimme seuraavan päivän tavarat valmiiksi.

Lost-sarjan Toinen kisapäivä, lauantai 11.9.

Yö oli surkea, nukuin vain kaksi tuntia. Klo 2:14 heräsin, ja sen jälkeen unta ei enää tullut. Aamulla tuli itkukin, oli vähän toivoton olo. Kello oli herättämässä viideltä, koska kuudelta oli startti. Hannan yö oli myös huono. Tosin viime vuonna kans nukuttiin joku 4-5h pätkissä, ja silti seuraava päivä sujui. Nyt sitten päätettiin, että lähdetään yrittämään ja jätetään leikki kesken, jos siltä tuntuu. Aamu starttasi n. 11 kilsan juoksu-uimapatjailulla (8 rastia, takana nyt 32 rastia). Meillä oli taas muutamasta joukkueesta hyvin seuraa, ja alun rastit menikin isossa porukassa letkassa. Ei tarvinnut hirveästi itse suunnistaa. Oli helpottavaa, kun päästiin huoltoalueelle ja uimapatjoista eroon. Nimittäin päivän loppu olisi vain pyörää. Ei vaihdettu kuivia vaatteita päälle, ja varpaat ja sormet palelivat ennen kuin päästiin kunnolla metsään. Naurettiinkin itellemme, että olisi ehkä kannattanut, mutta kiire kun oli. Valitsimme tiekiertoa, kun vaihtoehtona olisi pitkästi polkua. Helpot polut kyllä sujuu, mutta teknisemmät on meille hankalia ja hitaita.

Kuva: Kainuu Endurance Experience

37 rastille meillä oli eri reitinvalinta suunniteltu, ja kun pysähdyttiin tielle, mistä polku lähtee, niin ajateltiin, että ei ole totta. Nyt ollaan tehty virhe. Samalla yksi miesjoukkue ajoi ohitse, ja sen jälkeen kartta uuteen syyniin. Kyllä, muutetaan suunnitelmaa ja mennään toista kautta. Lähellä rastia jätimme pyörät, kun polusta tuli niin tekninen ja lähdettiin oikomaan rastille yhden toisen joukkueen kanssa. Se oli quest, ja piti arvioida kuinka korkea on tietty puu. Tämä rasti sujui hyvin, ja jälkeenpäin gps-pallukoita seurattuna meidän onni on ehkä ollut se pyörien jättäminen, koska moni on tehnyt virhettä sen jälkeen tulleissa poluissa. Tässä kohtaa 37 ja 38 rastilla yhtä aikaa ollut miesjoukkue lähti suorempaa reitinvalintaa ja me tietä pitkin pitkää kiertoa. Kun saavuimme 39 rastille, niin he siellä jo olivat odottamassa kanoottia ja kertoivat olleen siellä noin 5 minuuttia. Eli olimme tyytyväisiä valintaan.

Melonta edessä seuraavat kilometrit, yhteensä kolme rastia haettavana. Kahdella rastilla piti rantautua pitemmästi. Kun olimme melomassa takaisin rantaan, niin näimme meidän sarjan eilisen ykkösjoukkueen menossa melonnan ykkösrastille. Äkkiä laskimme eron olevan puolisen tuntia eli sama mitä eilen heidän hyväksi. Joten nyt piti sitten pitää loppuun asti vauhtia pyörässä. Kun saimme melonnan suoritettua ja lähdettyä pyörillä viimeisiä rasteja kohti, niin Hannalta hyppäsi ketjut ja jäivät jumiin. Ajattelin, että tähänkö meidän matka nyt jää, melkein maalissa. Mutta saimme ne sieltä ehjänä väänneltyä paikoilleen. Ja kohti rastia numero 44. Vielä pieni virhe lopussa, mutta lauantai sujui kyllä paljon paremmin kuin perjantai ja oikeastaan virheet olivat niin pieniä, että ei välttämättä tarvi ajatella virheiksi. Jotain reitinvalintoja olisi voinut tehdä toisin, mutta mitään isompia pummeja ei tullut.

Kuva: Kainuu Endurance Experience

LOST-sarjan Maali, 19h 47min

Maaliin pääsimme kello 15:16 eli toisen päivän aika oli 9h 16min. Yhteensä 19h 47min. Illalla myöhemmin selvisi sijoitus, mutta koska emme huomanneet kysyä aikoja, niin vasta alkuviikosta saimme tietää, että olimme lopulta voittaneet toiseksi tullutta joukkuetta 30min. Tulokset löytyy täältä.

Reissu oli tosi rankka, ja ajateltiinkin heti, että ei ensi vuonna. Ei me enää pystytä. 😀 Mutta kuten tiedätte, niin ainahan se ajatus muuttuu. Ainut, että mun pitää olla paremmassa juoksukunnossa, muuten juoksussa meillä on liian iso ero ja joudun koville. Tähän pitää toki sanoa, että Hanna on valmis hidastamaan vauhtia, mutta mä ite yritän mennä vauhtikestävyysalueella.

KOTIA KOHTI

Lauantaina kisan jälkeen teltan purkaminen, kamppeiden kerääminen ja pakkaaminen sekä tietynlainen analysointi. Vähän paremmat yöunet kuin kisayönä, mutta toki kropassa tuntuu 20h urheilut ja heräsimme molemmat jo kuuden jälkeen. Olimmekin aamupalalla jo ennen kasia, heti kun vaan he avasivat. Ja sitten 7h ajomatkalle.

Tässä reissustamme video. Mulla oli GoPro-kamera päässä, mutta en enää lopussa tiennyt, että onko päällä vai ei, niin jäi mm. maaliintulo kuvaamatta. 😀 Sen jälkeen olikin sitten videomateriaalia pitkästi.

LUE MYÖS:

Lost in Kainuu 2020

Mitä mukaan seikkailukilpailuun?

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI