Hae
Ninnin energianurkkaus
Kaupallinen yhteistyö

Otsalamppu seikkailukisaan, suunnistukseen sekä lenkeille

Kaupallinen yhteistyö: Valostore

Yksi tärkeimmistä varusteista seikkailukilpailuihin on otsalamppu. Itselläni oli ennestään melko onneton lamppu, ja se tarkoitti, että kunnollinen otsalamppu on kisaan saatava. Perjantaina illalla sekä lauantaina aamulla on pimeää. Pimeässä voi olla pyöräilyä, juoksua, melontaa tai mitä vaan. Olisi ihan kiva nähdä metsässä kunnolla rastitkin, eikä vain juuri omaa askeltansa.

Lisäksi koko talven treenit tehdään pimeässä työpäivien jälkeen, joten hyvä lamppu niin maastopyöräilyyn, hiihtolenkeille kuin koiralenkeillekin ei olisi pahitteeksi. Muutaman kerran on tullut Ylläkselläkin hiihdettyä säkkipimeässä, ja silloin on ollut ikävä todella hyvää otsalamppua. Kun lähdin etsimään lamppua, niin Valostoren sivuilta löysin muutaman hyvän vaihtoehdon. Kysyin asiakaspalvelusta, että mitä he suosittelevat tuollaiseen tapahtumaan ja kerroin myös käyttötarkoituksen seikkailukisan jälkeen.

Lumonite Navigator 2 valikoitui lampuksi. Lampun saa kiinni pyöräilykypärään kypäräkiinnikkeen avulla. Sen saa otsapannan kera päähän, ja akkuliivissä on helppo kuljettaa juostessa/hiihtäessä/pyöräillessä akkua. Akuillahan on kokoa kunnon lampuissa, ja sen kuljettamista kannattaa miettiä. Pyöräillessä akun saa myös reppuun, jos lamppu on kypärässä. Jos lampun laittaa sarveen kiinni, niin akun saa kiinnitettyä runkoon. Toki sen saa hiihtäessä ja juostessakin reppuun, jos sellaista kantaa mukana.

Ensimmäiset testit lampun kanssa olivat yhtä hymyä. Voiko näin upeasti valaisevaa otsalamppua ollakaan!? Sainkin kommenttia yhdeltä maastopyöräilijältä, että hän osti saman viime talvena ja hänen vanhat hyvät lamput ovat ihan huumoria tuon rinnalla. Ja että jatkossa hän ei mene enää hinnat alkaen -malleihin, vaan ottaa parhaan mahdollisen. Mä olin ihan haltioissani testin jälkeen. Nyt ei tarvisi miettiä, että näkeekö vai ei! Itselläni pyörälampussa on ollut 1300 lumenia, ja tässä tehokkaimmilla asetuksilla 3800 lumenia. Valintoja on neljä: 280lm, 1000lm, 2200lm ja 3500+lm. 3500lm on valmistajan ilmoittama määrä, ja 3800 Valostoren mittaama määrä.

Mun mielestä valotehon lisäksi tärkeä ominaisuus on se, että kun akku alkaa olla lopussa, niin pienimmälläkin teholla palaa vielä tunnin. Nykyisen pyörälampun kanssa on ainakin käynyt niin, että kun se ilmoittaa, että akku on lopussa, niin kauaa ei mene, kun sammuu. Akkuja saa ostettua erikseen, joten todella pitkällä reissulla voi akun vaihtaa, jos ei pysty lataamaan kesken kaiken. Maksimiteholle luvataan paloaikaa 3h ja 2200 lumenille 6h45min, tuhannelle lumenille vielä 13h. Nämä 75Wh akulla.

Kuten ylläolevasta kuvasta näkee, niin säkkipimeässä todellakin näkee oman polkunsa. Ei ihme, että lamppu on suunnistajillakin kovassa käytössä. Tosin maastopyöräilemässä voin edelleen laulaa tai jutella isoon ääneen, että jokainen metsän eläin tietää väistyä. 😀 En mielelläni törmää mihinkään isompiin eläimiin, kuten sukulaismies muutama vuosi takaperin tuossa neljän kilometrin päässä karhuun. Mun lenkkimetsässä.

LUE MYÖS:

Lost in Kainuu 2020

Mitä mukaan seikkailukilpailuun?

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

Lost in Kainuu 2020

Matkapäivä, torstai 10.9.

Torstaina aamulla lähdettiin siskon kanssa kohti Kajaania. Pakattu oli edellisenä viikonloppuna enimmät, ja toivottiin, että oltiin osattu huomioida kaikki tarvittava. Käytiin hakemassa Lost in Kainuu -seikkailukisan kisamateriaalit klo 15 heti, kun ne joukkueet sai ja lähdettiin hotelliin suunnittelemaan reittejä. Sen verran satoi vettä, että teltan pystytys jätettiin iltaan. Ensimmäiset kartat suunniteltiin tarkemmin ja loppua kohti alkoi olemaan nopeampaa. Kai siihenkin oppii tai oikeastaan väsyy. 😀

Telttojen pystytys. Meidän telttapaikalla oli jonkun muun teltta, ja me jouduttiin alueelta kauemmas. Mutta ei haluttu odottaa teltan siirtoa, vaan aateltiin, että on ainakin helppo siihen aina vaihtoon tulla. Illasta vielä iltapalaa ja yritettiin mennä ajoissa nukkumaan.

Ensimmäinen kisapäivä, perjantai 11.9.

Uni ei meinannut tulla, ja sitten heräsimmekin jo aivan liian aikaisin. Lopulta ylös noustiin puoli kuuden jälkeen. Loput tavarat kasaan, aamupala ja kohti kisapaikkaa. Klo oli 7.55 auto tyhjätty ja kamat teltalla. Siitä ekaa ja tokaa vaihtoa kertaamaan, että mitä lisätä reppuun missäkin kohtaa.

Klo 9.15 oli kapteenien info, saatiin gps-möltit ja sit valmistautumaan lähtöön. Ensimmäinen osuus, prologi, oli uimapatjajuoksu. Oltiin täytetty patjat etukäteen, kuten suurin osa joukkueista. Oli vaan todella pitkä matka ensimmäiselle uimapatjaosuudelle. Mun remmi uimapatjan ympärillä (helpotti kantamista) petti ja alkuun kannoin sitä kainalossa itse ja sitten vaihdettiin Hannan kanssa patjoja. Hanna nopeampana juoksijana otti vaikeamman patjan kantoon. Ekan uimaosuuden jälkeen repusta jesaria, ja patjan ympäri. Helpotti huomattavasti hommaa, kun kantaminen oli rennompaa.

Kuva: @juoksuopisto

Kuva: @maijameinaa

Viidennen rastin piti olla tien päässä. Pyörittiin siinä usean joukkueen kanssa eestaas, mutta rastia ei löytynyt. Osa joukkueista jatkoi heti matkaa, ja aateltiin, että olivat nähneet rastin. No eivät olleet, joten rastin oli ehkä joku poistanut. Aikamme sitä etsittyämme mekin jatkettiin matkaa. Mulla meni tämä reilu 8km juoksu ihan vk-sykealuilla. Aattelin, että kyllä se syke sitten pyörässä laskee, että nyt vaan reppu selässä ja uimapatja kainalossa, ja jännitystä ilmassa, niin syke on korkealla. 8 rastia sisälsi aamun prologi.

Prologin jälkeen, kartta 1

Kun päästiin pyörän päälle, niin eipä se syke ihan heti laskenutkaan. Hanna kysyi, että hidastetaanko vauhtia ja mä totesin, että ei. 😀 Muutama joukkue nähtiin alkurasteilla, niin hyvin uimapatjailu ja alun kaupunkiosuus porukkaa jakanut. 3-4 rastiväli oltiin päätetty kiertää tietä pitkin, ja oli ihan hyvä idea. Yksi mies joukkue tuli 4 rastilta meitä vastaan, ja siinä pohdittiin ääneen, että tuo joukkue tekee sen reittivalinnan, mitä mekin mietittiin. Siinä arvottiin, että mitä tehdään ja lähdettiin neloselta eteenpäin polkua pitkin. Olikin kiveä ym. ja ei arvioitu matkaa tarpeeksi hyvin, kunnes yksi miesjoukkue tuli vastaan ja sanoi, että väärä suunta, tämä menee kolmoselle. Mietittiin, että luotetaanko toiseen joukkueeseen ja käännyttiin ympäri. Otettiin myös kaksi joukkuetta matkalta messiin, ja lopuksi vielä pari joukkuetta siinä kohtaa, kun lähdettiin rämpimään metsän läpi tielle. Tielle päästiin ja matka jatkui. Tämä oli eka virhe, ja ärsytti, kun tuli heti suunnistusta vaativassa kohdassa. Hanna muistuttikin, että virheille piti nauraa. Jep, ei muuta kuin matka jatkuu vaan!

Viidennelle rastille jätettiin pyörät ja lähdettiin juosten kiertään rastit 6-10. Tässä vaiheessa ei oltu huomattu, että viides rastilippu ei ollut siinä kohtaa, missä se oli kartalla. Samanlainen metsätie lähti, joten ei tullut mieleenkään mitään muuta. Siksi pummattiin rastia 6 todella kauan, ja niin moni muukin joukkue. Tämä kasasi joukkueita aika lailla. Puoli tuntia oli kulunut, kun oltiin tajuttu tarkalleen missä ollaan ja rastille päästiin. Loppusuunnistus meni porukan mukana suoraan rastilta rastille. Kun kartan mittasuhde oli 1:30000, niin se teki suunnistamisesta vaikeampaa kuin normaali 1:10000 tai 1:15000 suhde. Ja taas juoksin ihan vk-alueella, jopa vk2. Ja juostessa energiaa oli hankalampi ottaa, niin tulikin sitten huomaamatta juostua 1,5h ilman energiaa. Virhe. Ja tajusin sen heti pyörille päästyä, koska huomasin olosta. Sanoin Hannalle, että nyt kun oon juossut melkein 20km vk:lla, niin nyt sen huomaa. Hiljaista likkaa olinkin hetken, mutta vedin kyllä heti 120g hiilaria napaan ja Hanna veti asfaltilla mun tullessa takana. Tosin mun reidet oli kyllä aika kovilla tuollaisista juoksuista, ja söi tulevan päivän pyörävauhtia jonkin verran. Niin, joo. Ensimmäinen hirvikärpänen otettu hiuksista pois suunnistaessa. Se oli onneksi eka ja vipa koko reissussa! 😀

Rastille 11 tehtiin tiekierto, mikä näytti olleen nopea valinta. Siinä jäin pyörälle keräämään voimia, kun Hanna nappasi rastin. Joukkuekavereilla sai olla eroa maksimissaan 100m, joten tässä kohtaa käytin hyödyksi. Rasti 12 oli vaijeriliuku, se oli tosi kiva! Harmi, että puhelin jäi minigrip-pussiin reppuun siinä kohtaa, olisi tullut kiva pätkä koostevideoon. 😉 Normaalisti reppu piti olla koko ajan selässä, mutta tietyissä paikoissa se riisuttiin pois ja tämä oli yksi niistä. Turvallisuuskysymys tietenkin. Tässä kohtaa huomattiin, että yksi naisjoukkue tuli rastille meidän jälkeen, joka tuli prologin lopussa meitä vastaan pyörällä. Eli oltiin oltu jossain kohtaa nopeampia.

Kartan vaihto, osio 2

Huoltoalueella käytiin, nyt napattiin juomarakot reppuun sekä lisää evästä. Alussa oltiin jätetty ne pois, kun juoksua oli niin paljon. Eli kevyemmän repun kanssa on tietenkin kevyempi juosta. Nyt mulla taas juttu luisti, eli energiat oli imeytyneet jo tosi hyvin ja energiavaje taakse jäänyttä. Helpotti myös, kun tiesi, että päivän toinen kartta oli pyöräilyä. Oltiin suunniteltu tiekierto myös rastille 14, mutta se oli hitaampi, koska rastilla 12 meidän jäljessä ollut joukkue tuli vastaan. Tässä nähtiin myös toista naisjoukkuetta 14-16 rastien tuntumassa. Rasti 16 oli quest-rasti, missä piti sytyttää tuli. Se onnistui meiltä nopeasti. Hanna juoksi nopeampana rastit 14 ja 15 loppuun asti, ja itse jäin muutaman kymmenen metrin päähän aina tällaisen paikan tullen.

 

Rastille 17 matkaa oli paljon, ehkä 15km. Pitkä suora hiekkatie sinne oli todella mäkinen. Viimeinen nousu oli 8% nousua, asfaltilla. No me pyöriteltiin, ja nyt nähtiin jälleen mennessä ja tullessa naisjoukkueita. Jos joku naisjoukkue ei aivan omaa luokkaansa ollut, niin toisena siinä kohtaa oltiin. Tuo rasti oli kartan toisessa laidassa, ja oli melkoinen voitto lähteä sieltä kohti huoltoaluetta ja napata matkalta rastit vain mukaan. 18 rastille puikahdus ja sit taas vähän matkaa 19 rastille, jossa jätettiin pyörät matkan varrelle ja juostiin aika pitkästi hakemaan rasti. Vielä koukku 20 ja 21 rasteille, sitten päivän päätteeksi maaliin. Ja mikä uskomatonta, oli vielä juuri ja juuri valoisaa! Olimme päivän toinen Lost-sarjan naisjoukkue. Voittajalle hävittiin 12 minsaa ja kolmas joukkue hävisi meille saman 12min.

Toinen kisapäivä, lauantai 12.9.

Energiaa, suihkuun, lämmintä ruokaa, seuraavan päivän kamojen tsekkaus ja nukkumaan. No ei se uni tullutkaan! Sydän tykytti, ja kun lopulta nukahti, niin heräsi johonkin ja välillä vessaan ja taas valvottiin ja lopulta klo 5 herätys 3-4 tunnin katkonaisten unien jälkeen. No tämä kuului tietty kisaan. Huoltoalueella pitää nukkua teltassa, eikä sieltä saa poistua pe maaliintulon jälkeen mihinkään. Samat säännöt ja olosuhteet kaikille. Mietin, että kuinkahan päivän juoksu onnistuu tukossa olevilla reisillä.

Mun lampun akkua ei löytynyt repusta, ja arvasin, että se oli tippunut, koska 15 rastilla ojien yli hyppiessä takana tuleva mies sanoi, että sun reppu on auki ja leivät kohta tippuu. Hän laittoi sen ystävällisesti kiinni. Mutta mikä parasta, lampun akku löytyi kisakansliasta löytötavaroista! Niin ihanaa!

Ei aamuun paljon aikaa jäänyt, kun saatiin kartat käteen ja lähdettiin pimeään metsään juosten. Luultiin aamusta, että siellä oli hajontaa, mutta jälkikäteen tajuttiin, että siellähän oli hämäysrasteja. Muutama nappisuoritus rastille, yksi virhe reitinvalinnassa ja pari pientä pummia. Kokonaissuoritus kuitenkin ihan hyvä ja ei ollut mitään vaikeuksia juosta. 6km tuli tuolle suunnistukselle matkaa.

Prologin jälkeen, kartta 3

Huoltoalueella vaihto pyörään sekä uimapatja pussiin. Pari rastia matkan varrelta ja sitten quest-tehtävää kohden. Vähän ripotteli vettä, ja sitten sitä tuli jo ihan kunnolla. Uimapatjatehtävässä juostiin ensin pitkästi metsässä ja suossa järven rantaan. Polskutettiin saareen, siellä kierrettiin rasteja ja polskuteltiin pois. Menomatka järvessä oli ihan jees, vaikka aallot kasteli kyllä ihan koko kropan. Takki olisi pitänyt ottaa pois ja heittää reppuun, mutta se huomattiin vasta, kun se oli jo kastunut. Enää oli turha. 😀 2-rastilta juostiin virheellisesti neloselle, sitten kolmoselle (jossa kolme naisjoukkuetta tuli vastaan) ja uusiksi neloselle ja sitten vitoselle ja saaresta pois. Tuntui, että uimapatjoilla ei päästy mihinkään ja aallot vaan vei. No lopulta päästiin rantaan, tyhjättiin patjat ja juostiin sieltä sitten takaisin pyörille.

Kuva @juoksuopisto

Vielä yksi rasti, numero 26, ja vaihtoalueelle jättämään uimapatjat. Tässä kohtaa päädyttiin siihen, ettei vaihdeta kuivia vaatteita, vaan vaihdetaan ne melonnan jälkeen. Tätä arvottiin matkalla, ja yritettiin vähän taktikoidakin ja saavuttaa ykkös- ja kakkosjoukkuetta. Yhden joukkueen ohi menimme questin ja huoltoalueen välillä. Aateltiin, että melonnassa voi tulla kylmä, mutta mitä jos siinä kovin kastuu.

Ennen melontaa oli quest, jossa tarkistettiin pakolliset varusteet. Rappusten yläosassa oli lista missä järjestyksessä tavarat piti laittaa. Toinen joukkueen jäsen juoksi ylös ja tuli alas kertomaan. Huutaa ei saanut. Hanna juoksi kahdesti ja mä kerran. Teki hyvää juosta, ja saada kroppaan lämpöä. Kaikki varusteet oli ja täydet pisteet saatiin.

Sitten melontaan. Ja se lähti alkuun huonosti. Mä meloin liikaa takana voimalla ja kanootti kääntyi oikealle ja vasemmalle jatkuvasti. Tuli siinä päästettyä muutama kirosana, että miten tämä nyt ei toimi samalla tavalla kuten Kyrkösjärvellä. Kunnes tajuttiin, että mun pitää vähentää voimaa. 5km melontaa, ja oltiin melonnan jälkeen todella jäässä!

Vielä yksi quest-rasti ennen huoltoalueelle tuloa. Kun tulimme, niin kaksi naisjoukkuetta lähti siitä eteenpäin. Viisi kolikkoa piti heittää ämpäriin, missä oli kuppi. Ohiheitto = juosten merkitty reitti ympäri. No yksikään kolikko ei osunut sinne kuppiin, ja niin juostiin viisi kierrosta. Ei haitannut, vähän lämpeni. 😀

Kartan vaihto, osio 4

Siitä huoltoalueelle ja nyt kaikkien vaatteiden vaihto, ja lisää energiaa reppuun! Johan lämpeni. Nyt edessä olikin sitten enemmän maastopyöräilyä. Nyt yritettiin sitten olla tarkkoja, hidastaa vauhtia metsässä, tarkistaa useamman kerran kartasta missä ollaan. Jo ihan siitä syystä, että kartan mittasuhde oli 1:35000. Toki pienempi kuin perjantain 1:42500. Rastille 37 tultiin tarkasti, mutta sieltä olisi pitänyt valita toinen reitti rastille 38. No useamman kartan katsomisen ja pienen koukun jälkeen löydettiin asuntoalueelle ja sieltä sitten vauhdilla oikeaan suuntaan.

39 rasti oli quest, ja jalkojen tappaminen jatkui. 😀 Hiekkamontulla merkattua reittiä ylös ja alas. Se kierrettiin ja todettiin, ettei näy kahta ensimmäistä joukkuetta. Että he ovat ehtineet lähteä tuolta rastilta ajat sitten ennen kuin me sinne mentiin. Sieltä nimittäin piti ajaa lähes 1km takaisin menosuuntaan, kun ennen kuin 40 rastille kääntyi tie. Matkalla sinne huomattiin, että kartalla on useampi hiekkapolku/hiekkatie, mitä ei ole kartassa. Samoin yksi sähkölinja puuttui kartasta. Tultiin suoraan rastille, mutta 100m ennen pysähdyttiin ja mietittiin, että ollaanko tultu jo ohi. Oltiin mietitty kaksi eri reittivaihtoehtoa rastivälille 40-41 ja päätettiin valita lyhyempi, koska nuo tiet tuolla hiekka-alueella oli kuitenkin ajettavia.

Lähdettiin ajamaan korkealta alas vauhdilla. Totesin, että pitäisi juoda tuo pepsi tässä kohtaa, että energiaa tarvii koneeseen. Vauhtia oli kuitenkin niin paljon, että päätin laittaa pullon takaisin ja juoda sen vasta tiellä. Nyt tullaan ehkä isoimman virheen äärelle. Yhtäkkiä meidän vasemmalla puolella on iso lampi, vaikka pitäisi olla suo. Mitä hittoa. Muoto vastaa kartassa olevaa lampea, mutta ollaan ihan eri paikassa kuin missä meidän pitäisi olla. Olisi pitänyt tulla suoraan etelään, niin ollaan jossain kohtaa tultu länteen. Kartassa ei mitään siihen viittaavaa polkua! Tämä ottaa henkisesti koville. Mietittiin, että lähdetäänkö takaisin ja mahdollisesti joudutaan etsimään oikeaa reittiä vai lähdetäänkö ylös ja samaa tietä pitkin kuin mitä 40 rastille tultiin. Turvallisempi vaihtoehto kiertää tietä pitkin todella kaukaa. Sanon, etten halua nousta tätä pehmeää hiekkaa ylös, nyt mä luovutan! En siis tokikaan oikeasti luovuta, mutta kertoo mielentilasta. No lähdetään ja muutama minuutti tämän jälkeen metsätien risteyksessä vasemmalta ilmestyy toisena ollut naisjoukkue! He kertovat, että toinen joukkue on lähtenyt tunkkaamaan suon poikki ja hekin alkuun, mutta palasivat. Tiedättekö kuinka paljon fiilis nousi, kun heidät näimme. Samantien tajusimme, että peli ei ole pelattu! Itse otin sitä energiaa taas useamman pussin, vaikka energiavaje ei ollutkan niin paha kuin perjantaina. Lähdettiin risteyksestä oikealle ja vuorovedoin kohti seuraavaa rastia.

Yksi takana tullut joukkue sai meidät kiinni, joten heidän pumminsa ei ollut niin paha (gps-seurannasta jälkikäteen nähtiin, että ohi hekin olivat menneet). Niinpä meitä oli kolme joukkuetta, jotka viimeiset rastit menivät suht samaa vauhtia. Vähän eri reitinvalinnoilla. Yksi quest oli vielä uida lammen poikki uretaanilevyn kanssa viestinä. Joukkueen jäsen ui ja juoksee vastarannalta takaisin ja sitten joukkueen toinen jäsen lähtee. Tästäkin videossa.

EPILOGI ja lost in kainuu maali

Maalialueella lähdettiin vielä epilogia suorittamaan, todella vanhalla kartalla kaksi rastia nappaamaan ja lopulta päivän toisena joukkueena maaliin, 50m toisen joukkueen perässä. Heidän, jotka olivat perjantaina 12 min meidän jälkeen. Koska tänä vuonna ei ollut emit-leimausta, vaan GPS-pallukoista tarkistus (lisäksi vararastijärjestelmänä oli ottaa kuvat rasteista), niin tuloksien saaminenkin viipyi. Rasteilla ei ole mitään koodia, mistä tarkistaa ollaanko oikealla rastilla, vaan jos ei olla, niin sitä ei pysty tarkistamaan muuta kuin pitää olla vain tarkka. Niinpä jouduttiin odottamaan, että ollaan varmasti tehty kaikki oikein. On käyty kaikilla rasteilla ja otettu kuvat, mutta ollaanko käyty oikeilla, niin sitä saatiin jännätä.

Jos rasti on jäänyt välistä tai quest suorittamatta, niin se on miinus yksi piste. Mikä tarkoittaa, että tippuu suoraan niiden perään, jotka ovat saaneet kaikki pisteet. Eli yksi pieni moka, ja vaikka olisit ekana maalissa, niin voit olla seitsemäs. 18 joukkuetta lähti Lost-sarjan naisissa matkaan.

Teltan purku, kamat autoon, hotellille suihkuun ja lopulta takaisin palkintojen jakoon. Ja kyllä, naisten Lost-sarjan voiton vei tänä vuonna me, Lakeuden HaNi. Ihan uskomatonta! Ei oikein oo voitu sitä vieläkään käsittää. Tehtiin kuitenkin virheitä sen verran, vaikka kuviteltiin suunnistuksen olevan meidän vahvuus. No mittakaavat ja puutteet kartoissa olikin jotain, mitä ei tajuttu etukäteen. Kilsoja tuli 222, järjestäjän optimimatka Lost-sarjaan oli 192km. Eli meille tuli 30km enemmän. 😀

Mulle raskainta oli kovat juoksupätkät ja Hannalle vesistötehtävät lauantain kylmyydessä. Joukkueena toimittiin yhteen todella hyvin! Parhaimpia energianlähteitä oli karkit, joita sai helposti repun vyötärötaskusta napattua. Kuten geelitkin. Söin molempina päivinä toki leipääkin, perjantaina kahteenkin otteeseen pyörällä ajaessa. Sen sai otettu repusta pysähdyksissä. Mehua ja keksiä tuli otettua huoltoalueella, ja yksi lihapiirakkakin. Suolatabletit toimi myös. Sipsit eivät toimineet, niissä on niin vähän hiilaria isossa määrässä. Perjantain kulutus oli 8400kcal ja lauantain 7200kcal.

Tässä vielä videon muodossa reissusta. 🙂 Tämä oli niin kivaa! On se joukkueurheilu vaan niin kivaa myös kaverin ja tässä kohtaa vielä siskon kanssa yhdessä rämpiä kaksi päivää menemään. Fiiliksiä, onnistumisia ja epäonnistumisia ristiin rastiin. Niin mahtavaa! Kiitos Lost in Kainuu, melkoinen seikkailu!

LUE MYÖS:

Mitä mukaan seikkailukilpailuun?

Kohti kahden päivän seikkailukilpailua

YKV multisport 6.7.2019

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI