Hae
Ninnin energianurkkaus

Triathlonkisat peruttu – Kiertäjäkalvosinoireyhtymä

Jänteessä pieni pinnallinen repeämä, kahdessa jänteessä rappeumaa ja bursassa nestettä. Eli kiertäjäkalvosinoireyhtymä. Peruin kesän triathlonkisat, koska nyt lähdetään kuntouttamaan olkapäätä.

Mitä siis tapahtui? Aloitetaan alusta. Marraskuussa kävin ensimmäistä kertaa uimassa lokakuun Barcelonan jälkeen. Vasempaan käteen sattui niin, että välillä pysähdyin hieromaan olkavartta altaan päätyyn. Seuraavana päivänä uinnin jälkeen en saanut edes takkia päälle, kun käsi ei noussut. Keuhkoklamydian vuoksi uinnit ja muukin treenaaminen jäi, olkapää ei kipuillut. Tammikuun alussa menin uimaan, ja sama juttu. Muistin heti marraskuussa olleen uinnin. Kipeytyi yhtä paljon, ja käden käyttö oli vaikeaa.

Uinti vaihtui pelkkiin potkuihin, ja muutaman fyssarin tapaaminen ja kuntouttavia liikkeitä tekemään. Vaikutti lapatuen ongelmalta. En saanut edes 2,5 kilon painoa suoralle kädelle ylös, enkä kättä levytangon taakse tangon ollessa hartioilla. Uinnin jättäminen kuvioista pois helpotti (varsinkin, kun sain Päiviltä vinkkiä potkia snorkkelin kanssa laudan sijaan, lauta kuormitti olkapäätä), ja maaliskuun lopussa sain käden jo levytangon taakse ja jossain kohtaa 7kg painon ylös. Mutta en niin, että käsi on nyrkissä ja peukalo osoittaa sisäänpäin, vaan niin, että peukalo osoittaa taaksepäin. Edelleen se on näin. Pikku hiljaa lisäilin uintia mukaan, ja huhtikuussa uin jopa treenistä puolet ja potkin puolet. 1500m maksimissaan tuli uintia pätkissä eli vuorotellen rauhallista uintia ja potkuja. Lisääntynyt uinti tarkoitti lisääntynyttä kipua. Kokeilin kerran 5x50m vauhdikkaasti, mutta se oli virhe. En uinut siinä treenissä vapaauintia enää. Nykyään saan käden hartioilla olevan tangon taakse, mutta sitä on vaikea ottaa tangosta pois.

Juttelin huhti-toukokuun vaihteessa yhden triathlonistin kanssa, joka on yhdeltä ammatiltaan fyssari ja hän kysyi, että oonko mä kuvauttanut kättä. Hänen mielestään ei lapatukikaan yhtäkkiä voi lopettaa toimintaansa. Varasin silloin heti toukokuun alussa lääkärin, joka laittoi lähetteen sairaalalle kuvauksiin. Sairaalassa tarkemmat laitteet ja olisin sairaalalla valmiiksi, jos pitäisi operoida. Hänen toive oli, että kesäkuun loppuun mennessä asialle olisi jo piste, kun hän jää lomalle. Mutta pääsinkin vasta reilu viikko sitten kuvaukseen. Magneettikuvaus tehtiin varjoaineen kera, joka pistettiin pitkällä neulalla olkaniveleen. Käsi oli koko päivän järkyttävän kipeä, en pystynyt liikuttamaan kättä ollenkaan. Liimasin sen kylkeen kiinni.

Sairaalassa ortopedin polilla on ruuhkaa, ja lääkärikäynti olisi viivästynyt elokuun lopulle. Mutta sain lähettävälle lääkärille ajan yksityiselle puolelle, ja kävin siellä tänään kuvien ja lausunnon kanssa. Lääkäri sanoi, että hän näkee kuvissa pienen pinnallisen repeämän yhdessä jänteessä (subraspinatus). Radiologin lausunnon mukaisesti kahdessa jänteessä on rappeumaa ja bursassa nestettä. Kysyin, että miten tämä on mahdollista, että lokakuussa käsi oli kunnossa ja marraskuussa kuin toisen käsi. Käytännössä rasituksesta aiheutuvaa. Nelikymppisellä voi olla osittaista repeämää ja rappeumaa, mutta perustyyppi ei sitä aina huomaa, kun olkapää voi vähän kipuilla, mutta ei käydä lääkärissä, kun ei vaivaa enempää. Kuten kävisi helposti myös mun kohdalla, jos en tätä lajia harrastaisi.

Diagnoosi kiertäjäkalvosinoireyhtymä. 3-4 kuukautta fysioterapiaa, ja jos ei auta, niin tähystetään. Aloitan kuntoutuksen huomenna fysioterapeutilla käynnillä. Edelleen myös lapatukea täytyy saada vahvistettua, ja mitä nyt fyssari onkaan mieltä. Mä en näistä muuta tiedä kuin, että viikon verran on taas jomottanut kättä kokoajan.

Olen perunut triathlonkisat tältä kesältä. SM-perusmatkan kisa Lohjalla, Finntriathlon SM-puolimatkan kisa Joroisilla ja Challenge Turku puolimatkan kisa Turussa. Harmittaa, ettei kisastartteja tule olemaan! Mutta mulla on niin monta tavoitetta triathlonin suhteen saavuttamatta, että toivon vaan kättä kuntoon fysioterapialla ja että pääsen taas uimaan. En uskalla varata vielä 2020 kesälle täysmatkaa, koska mulla ei ole varaa heittää monen satasen osallistumismaksua hukkaan. Voi olla, että menen sitten lopulta sellaiseen kisaan, mihin mahtuu. Nyt on kuitenkin liian aikaista miettiä tuota. Sen verran kuitenkin oon tietoinen, että Tallinnan reitit ovat muuttuneet tälle vuodelle! Ja jos vanhankaupungin mäkeä ei enää juostessa nousta, niin mä alan harkitsemaan ehdottomasti tuota! 😀

Palaveerattiin valmentajan Kaitsun kanssa tilanteesta puhelimessa, ja nyt lähdetään sitten treenaamaan juoksua ja otetaan tavoitteeksi Kankaanpään puolimaraton 19.10. Siellä tavoite tehdä uusi ennätys! 🙂 Oon itse asiassa innoissaan tästä, jos saatais tälle vuodelle juoksuvauhti kohdilleen. Ja aattelin ilmoittaa itseni Merenkurkun rastipäiville! Heinäkuun loppupuolella kolmet suunnistuskisat peräkkäisinä päivinä. Muistan kuinka teininä osallistuin noihin, ja yhtenä päivänä pummasin niin pahasti, että olin yli kaksi tuntia metsässä. 😀

Hierojan kanssa oli puhetta kuinka paljon mulla on ollut ongelmia viime vuosina. Hän sanoi, että voisit ihan tehdä listan. No viime kesänä kahden varpaan nivelsiteet repesivät ja tuli luunsisäistä mustelmaa liukastumisesta. Juoksutauko. Barcelonan ironmanin jälkeen keuhkoklamydia ja kunto nollaan. Sitten tää olkapääjuttu, joten vuosi onkin tässä oltu telakalla lähes koko ajan.. Ja mitä kaikkea sitä ennen. Olisi syytä alkaa tekemään muutakin kuin voimatreenejä isoilla painoilla, nimittäin kuminauhajumppaa ja kehonhuoltoa! Sitä ollaan 39 vuotta.. Vaikka itseäni nuorena pidänkin, niin keski-ikä lähestyy.

LUE MYÖS:

Olkapäät riesana

Olkapään kanssa lisätutkimuksiin

Magneettikuvissa käyty

SEURAA MINUA 

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

BLOGLOVIN | BLOGIT.FI

Jukola 2019

Siskojen päähänpisto sai eilen päätöksen, kun vihdoin oli Venlojen viestin päivä. Joukkuehan koostui aloittelijoista ja yhdestä yli 20v sitten suunnistuksen lopettaneesta. Keväällä käytiin YKV:n suunnistuskoulu ja muutamia iltarasteja, ja sen jälkeen olikin Team Hukkaneliö valmiina viestiin!

Osaa jännitti enemmän ja osaa vähemmän, mutta mitään ihmeellistä tavoitetta meillä ei ollut. Jos joku hylättäisiin, niin sille ei voisi mitään. Olin myös 99% varma, että minä ankkurina lähtisin yhteislähdössä. Tarkoittaa siis sitä, että jos klo 18.30 mennessä ei ole joukkueen osuudet tulleet vaihtoon, niin loput lähtee yhtäaikaa metsään. Klo 23 starttaa Jukolan viesti, niin pitää saada naiset alta pois. 🙂 Oli siis 4,5 tuntia aikaa suorittaa kolme osuutta, ja kun kärjen arvioaika oli 3h, niin en ajatellutkaan, että pääsisin ennen klo 18.30 metsään.

Lähtö oli kapealta tieltä, ja koska olimme uusi seura/joukkue, niin meidän lähtönumero oli iso 1655. Venlajoukkueita oli 1721. Eli ihan hirmu kaukaa joutui meidän joukkue aloittamaan. Vaikka meidän aloittaja kova juoksemaan onkin, niin aateltiin, ettei sieltä sumpusta mihinkään pääse. Nähtiin hänet jopa screeniltä ensimmäisellä tv-rastilla leimaamassa, ja Team Hukkaneliön aika näkyi telkkarissa, ja lopulta tuli maaliin 1200 sijaa nostaneena. 😀

Toisen ja kolmannen osuuden menijätkin meni ihan älyttömän hienosti, ja tulivat paljon nopeammin pois metsästä, kun osasimme edes ajatella. Onneksi oli väliaikarasteja, muuten olisi saanut vaihtopuomilla jokainen huudella seuraavaa. 😀

Pääsin siis itse ankkurina mettään kellon ollessa vasta n. 17.40! Noin kilometri piti ensin juosta viitoitettua pätkää ennen kuin tultiin K-pisteelle eli käytännössä lähtöpisteelle. Mun homma alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla. Kävin kahdella hajontarastilla, ja jouduin tiputtamaan itseni takaisin isolta mäeltä, että ottaa uudelleen vauhtia. Lopulta tiesin missä olin, ja samalla sain jonkun muun joukkueen tytön seuraani, joka ei ollut täysin kartalla ja jolle sanoin, että tiedän missä olen. Hänellä siis oli sama ykkösrasti. Näytin vielä lopulta rastilla ollessa hänelle, että mikä kivi ja jyrkänne kyseessä oli aiemmin, kun hän pyysi. Aiemmin siis vain sanallisesti sanoin missä ollaan.

No harmittihan se. Jälkeenpäin nyt karttaa katsoessani tiedän missä olen lukenut karttaa väärin. Seuraava väli vähän tarkemmin. Juntuja oli jo tosi paljon metsässä. Juurakot kunnolla näkyvissä, mutta sammal irtonaista ja irtonaisia kiviä, ja välillä vähän vaarallistakin. Olisi voinut juosta junnun vieressä, mutta hitaampaahan se olisi ollut. Välillä oli hetkiä, että oli jonoa, eikä päässyt ohi, vaikka olisin halunnut pitää parempaa vauhtia. Aika paljon kuuli rastilla numeroja siitä, että mikä on seuraava. Huikkasin itekin pari kertaa ”täällä”, kun joku kysyi. Sanoin kyllä kerran yhdelle naiselle, joka mun perään lähti, että muhun ei sitten kannata täysin luottaa. 😀

Mun rastit

Ei mitään isoja pummeja enää loppumatkalla, mutta muutamalla väärällä rastilla käynti kyllä ja muutamia koukkuja. Olin ehtinyt nähdä kisakeskuksen screeniltä vähän ankkuriosuuden kärjen menoa, kun näytettiin jotain rastivälejä. Silloin kommentoija sanoi, että 10-11 rastiväli kannattaisi ottaa yläkautta eikä alakautta. Muistin tämän, mutta ei ollut rohkeutta siinä kohtaa poistua letkasta, ja tehdä omaa valintaa yksin. Käytin siis itsekin hyväksi samalle rastille meneviä letkoja, ja aina jos joku kysyi, että onko sitä ja sitä rastia näkynyt, niin vastasin. Olisi pitänyt itsekin kysyä rohkeasti ekalla virherastilla joltain, että olisi näyttänyt kartasta, että mikä oli kyseessä. Olisi säästynyt paljon aikaa. 😀

Toiseksi viimeiselle rastille tultaessa leimasin, ja alkoi viitoitettu pätkä viimeiselle rastille. Katsoin siinä, että onko mulla kivi vai torni (kisakeskuksesta näki vipat rastit) ja juoksin niin lujaa kuin ikinä pääsin viimeiselle rastille suoraan ja siitä maaliin. En halunnut, että takaa tulevat tulee ohi. 😀 Maalisuoralla oli edellä yksi joukkue, ja viime metreillä pääsin hänestä ohi. Toki yksi joukkue tuli vielä musta ohi, mutta en voinut hänen juoksuvauhdille mitään. Kilpailuvietti vähän nosti päätä. 😀

Sijoitus oli lopulta 845 / 1721. Tosi tyytyväisiä ollaan, kun yllätettiin itsemme ja muut. 😀 Omassa suorituksessa jäi vähän hampaankoloon, mutta ehkä ensi vuonna uudestaan! 😉 Suunnistus tosin on kyllä mielenkiintoinen laji, varmaan harvoin tulee täysin onnistunut suoritus. Oon kyllä ylpeä siskoista. Heidän rohkeudestaan ja hienoista suorituksista.

Melkoinen määrä rasteja metsässä.